On se ny kumma. kävin tänään lääkärissä.. taas. ensimmäisen kerran kävin sairaalakortin mukaan Trust Hospitalissa 17.4. sen jälkeen onkin tullut juostua siellä kerran viikossa. on ollu bakteeri vatsassa, silmätulehdusta, virtsatientulehdusta ja nyt sitten taas jokin tulehdus, mutta malariaa ei vielä ole ollut. tänäänkin lääkäri katso mun potilaskansiota ja naureskeli että ”Herra Rängman, teillä on ollu aikamoinen kuukaus”. eikä siinä vielä kaikki. tänään mua morjensti useampi lääkäri, vaikka ne ei edes hoitaneet mua tänään. tuntuu siltä että puolet sairaalasta tuntee mut. onneks on kuitenki vakuutuukset kunnossa, sillä takaisinperittävää on jo reilun 100 euron edestä.
koulussa kaikki lähestyy loppuaan. olemme tehneet Ellan kanssa yhdessä opetuksen ohella Street Academylle uusia nettisivuja, jotka nekin ovat viimeistä silausta vaille valmiit. tänään lapset olivat jo kyselleet Ellalta että koska me lähdetään. tosin, varmaankin siksi että lapset saavat usein vapaaehtoisten ylimääräisiä vaatteita ja muita lahjoja lähtöä edeltävinä päivinä. tuntuu kuitenkin jo hieman haikeelta lähteä koululta, sillä vaikka nuo lapset välillä osaa kiristää hermoja, niin kyllä ne on kuitenkin ollut kaikkein parasta täällä ollessa.
pitäis vissiin tehä jonkinlainen things-to-do-lista. vielä on erilaisia asioita, mitä pitäisi hoitaa mielummin ennen viimeistä matkustusreissua. ensi viikon lauantaina olemme suunnitelleet lähtevämme viimeiselle travellaukselle Ghanassa. suuntamme ensin pohjoiseen Molen kansallispuistoon kattelemaan elefantteja. sieltä tulemme hieman alaspäin Yejin kaupunkiin, josta otamme lautan Lake Voltan läpi Akosomboon. matka kestää 36 tuntia, mikäli konerikkoja tai muita normaaleita viivästyksiä ei tule. tämän reissun jälkeen meilä on vielä semmoinen viikko vapaata chillausta, jonka jälkeen hyppäämme koneeseen kohti Suomea.
-R-
PS. tuossa alapuolella vielä pieni diashow (jos se vaan toimii), kun eräät ovat valittaneet liian vähistä kuvista. kuvien laatua on laskettu aikalailla, ihan vaan sen takia että saan ne edes joskus ladattua tänne sivuille. paikalliset yhteydet kun on mitä on.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mulla ei ainakaan näy mitään diashouta.
Joo sama vika :S
- delffi
Lähetä kommentti