perjantai 30. toukokuuta 2008

Grande Finale osa 2

Tiistaiaamuna heräsimme jälleen kerran neljän aikaan ja suuntasimme kohti bussiasemaa. Itse bussiin selviäminen olikin aikamoinen hulivilimeininki. Bussi tuli hieman myöhässä asemalle, eikä ihmiset olleet tehneet minkäänlaista jonoa. toisin sanoen, se kellä oli eniten voimaa ja röyhkeyttä sai istumapaikan. me, saimme melkein viimiset paikat ja loppujen lopuksi kaikki mahtuivat kyytiin. istumapaikkoja oli 62, matkustajia reilut 80. Makongoon pääsimme aamupäivästä ja sieltä meidän piti päästä järven toiselle puolelle Yejiin. Siellä missä ei tro-trot kulje, niin siellä kulkee moottoriveneet. iso, hieman vuotava ja rämä puuvene täpötäyteen ihmisiä ja matkaan. vajaa tunti veneessä ja Yejiin päästiin. Ensitöiksemme söimme paniikkimangon. (paniikki-mango,-omena, tai jokin muu hedelmä, on lanseeraamani tuote selviytymiseen matkasta Ellan kanssa. veren sokerin laskiessa ja nälän uhatessa Ellan mieliala muuttuu mustaakin mustemmaksi. tällöin ainoa pelastus on pikainen snack. parhaimmaksi olen todennut hedelmät.). Läheltä piti-tilanteen jälkeen suuntasimme kunnon sapuskalle jonka jälkeen oli tiedossa maraton-odotus.

Lauttamatka Yeji-Akosombo
Yejistä Akosomboon kulkee vanha lautta Yapei Queen. Lautan pitäisi saapua Yejiin Akosombosta tiistaina 11-19 välillä ja lähteä takaisin tiistai-keskiviikon välisenä yönä 03:00. Mutta koska olemme Ghanassa, niin tämä voi tarkoittaa matkaoppaaseemme raportoineiden matkalijoiden mukaan mitä tahansa 48h aikavälillä. 12h odotuksen jälkeen lauttamme saapui Tiistai iltana klo 23:00. eniten huolestutti hytin saaminen. Lautasta kun löytyy hyttejä ainoastaan ykkösluokasta ja niitäkin ruhtinaaliset kaksi kappaletta. lippuja ei saa etukäteen, joten hytit jaetaan periaattella ensimmäinen laivalla saa hytin. sama pätee muihin matkustusluokkiin. kakkosluokka nukkumapaikat tarkoittavat ruokasalia ja kolmosluokka kansipaikkaa taivasalla. me kuitenkin saimme paikallisilta kapteenin numeron, josta saimme varattua hytin. tähän emme kuitenkaan luottaneet, joten taas minä olin siellä etuosassa rynnimässä kohti yläkantta. onneksemme kolmosluokka on paikallisille sen verran kallis, että tällä kertaa hytteihin ei ollut tunkua.

lauttamatka kestikin sitten hieman enemmän kuin piti. lautan piti olla Akosombossa alustavasti torstaina 11-19 välillä. torstaiaamuna laiva oli varmaankin kolmannella välipysähdyksellä ottamassa kyytiin yamssia etelän ihmisille syötäväksi, kun kapteeni kysyi että onko meillä kuinka kiire. onneksi olimme varautuneet pieneen viivästelyyn, sillä Akosomboon saavuimme perjaintaiaamuna viiden pintaan. matka oli kuitenkin varsin antoisa. ei kiire mihinkään ja ruokaakin oli laivalla riittävästi. kaiken kukkuraksi hyvin vaihtelevat maisemat karusta kauniiseen. Lake Volta kun on yksi maailman suurimmista tekojärvistä. Akosomboon rakennettiin pato 60-luvulta, jonka seurauksena syntyi alkua HIEMAN suunniteltua suurempi järvi, n. 85 000 hehtaaria. muistutuksena historiasta sojottaa järvestä erittäin paljon puunrunkoja. etenki järven pohjoisosissa, joissa vesi on hieman matalempaa. ajoittain maisemat muistuttavat kuin mitäkin tulvaaluetta, mutta etelään saapuessa puunrungot vähenevät. eteläosissa järvimaisemat muuttuvat enemmänkin vuoristojärven mallisiksi. kaunista kuin mikäkin. perjantaiaamuna auringon noustessa suuntasimme kohti Akosombon ja Atimbokun kylää, josta otimme tro-tron kohti Accraa, mihin saavuimme ennen puoltapäivää.

viikko hurahti hetkessä. tänään on 11 aamua Suomeen paluuseen. lumeen ei jäädä makaamaan, vaan huomenna lähdetään aamusta Kumasiin ja sieltä vielä 4h päähän. koitamme ehtiä Philly G:n kylään vierailemaan, mutta takaisin Kumasissa pitää olla sunnuntai-iltapäivänä. Tällöin Ghanalla on ensimmäinen peli viidestä, mitkä ratkasevissa pelaako Ghana vuoden 2010 Afrikan MM-kisoissa.

Ei kommentteja: