perjantai 30. toukokuuta 2008

Grande Finale, osa 1

Seuraava teksti on jaettu kahteen osaan, silla kukaan ei jaksa muuten lukea sitä.

Lauantaina aikaisin aamulla suuntasimme linkkari-asemalle, niinku joku hämeenlinnalainen sanoisi, ja aloitimme matkamme Tamaleen. 12 h suoraa tykitystä bussissa muutamalla lyhyellä paussilla varustettuna. matkalta soitimme motelliin varataksemme huoneen, mutta sehän olikin semmonen Ghanalainen varaus. toisin sanoen, paikalle saavuttuamme varauksestamme ei ollut tietoakaan ja motellissa oli ainoastaan yksi yhden hengen huone vapaana. onneksi sänky oli kuitenkin n 120cm, joten päätimme jäädä motelliin.

Sunnuntaina heräsin 04:00 ja kävin bussiasemalla kysymässä onko Larabangan-bussiin tilaa, me kun emme olleet voineet ostaa lippuja etukäteen. Tilaa löytyi, joten menin herättämään Ellan ja niin matkamme jatkui. Larabangan pieneen kylään saavuimme joskus aamu yhdeksän jälkeen. matka oli varsin sateinen ja erittäin töyssyinen. Guesthoussimme löysimme heti bussipysäkin vierestä ja niin olikin aika saada unta palloon. Iltapäivästä vuokrasimme polkupyörät ja polkasimme kohti Molen kansallispuistoa. matkaa oli 6km, eikä se alkanut luupaavasti. polkasin niin kovaa ensimmäisessä ylämäessä Van Damme-reisilläni, että ketjuthan siitä katkesi. Fillari vaihtoon ja uudestaan matkaan. kaikki sujui varsin mukavasti aina 50m ennen perille saapumista, milloin Ellalta puhkesi kumi. takasin oli siis käveltävä.

Molen kansallispuisto
Päämääränä nähdä elefantti ja eihän siellä ehditty olla kuin vajaa puolituntia kun saavutimme päämäärän. safari ei ollut edes alkanut, kun istuimme rinteen päällä olevassa ravintolassa ja alas laaksoon saapui kymmenisen norsua kylpemään. varsinaisella safari-ajelulla emme sitten norsuja nähneetkään. tosin gnuita, villisikoja, apinoita, lintuja ja vaikka kuinka monta antilooppia sattui tiellemme. Leijonaa tai leopardeja ei nähty, mutta niiden olemassa olosta ei ole edes täysin varmaa tietoa. Olisi ollut tietenkin kiva nähdä norsuja lähempääkin kuin 100m päästä, mutta tällä kertaa näin. pääasia on, että edes näimme muutaman.

illalla istuskelimme yhdessä guesthousin pyörittäjän kanssa ja keskustelimme kylän asioista. varsin mukava ja antoisa ilta huipentui osalatani taivaan alla nukkumiseen Ellan nukkuessa huoneessa. siis ei mitään riitaa, vaan tässä guesthousessa saa patjan ja peiton, jotta voi nukkua questhousen katolla. uskomattoman tähtitaivaan alla oli varsin mukava nukkua. tosin, yöstä kehkeytyi varsin kylmä, joten meikäläisen täytyi kääriytyä petariin. kuitenkin auringonnousuun herääminen oli jotain aivan mahtawaa.

Maanantaina kävimme vielä aamulla kiertelemässä kylässä ja sen lähettyvillä katselemassa mm. historiallista mosqueijaa (miten lie kirjotetaan). iltapäivästä suuntasimme takaisin Tamaleen ja tällä kertaa saimme ihan kahden hengen huoneen. Illalla vielä hieman tutustuimme Tamalen muslimikaupunkiin. Eksyimme mm torille, mistä olisi voinut ostaa vaikka mitä hevosen hännästä pääkalloihin ja tiikerin taljoihin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Anteeks vaan, mut se on linkkuasema eikä linkkariasema. Älä päde sanoilla, joista sulla ei oo hajuakaan! :D
t. joku hämeenlinnalainen, nykyään korfulainen