Grande Finale osa 2

Tiistaiaamuna heräsimme jälleen kerran neljän aikaan ja suuntasimme kohti bussiasemaa. Itse bussiin selviäminen olikin aikamoinen hulivilimeininki. Bussi tuli hieman myöhässä asemalle, eikä ihmiset olleet tehneet minkäänlaista jonoa. toisin sanoen, se kellä oli eniten voimaa ja röyhkeyttä sai istumapaikan. me, saimme melkein viimiset paikat ja loppujen lopuksi kaikki mahtuivat kyytiin. istumapaikkoja oli 62, matkustajia reilut 80. Makongoon pääsimme aamupäivästä ja sieltä meidän piti päästä järven toiselle puolelle Yejiin. Siellä missä ei tro-trot kulje, niin siellä kulkee moottoriveneet. iso, hieman vuotava ja rämä puuvene täpötäyteen ihmisiä ja matkaan. vajaa tunti veneessä ja Yejiin päästiin. Ensitöiksemme söimme paniikkimangon. (paniikki-mango,-omena, tai jokin muu hedelmä, on lanseeraamani tuote selviytymiseen matkasta Ellan kanssa. veren sokerin laskiessa ja nälän uhatessa Ellan mieliala muuttuu mustaakin mustemmaksi. tällöin ainoa pelastus on pikainen snack. parhaimmaksi olen todennut hedelmät.). Läheltä piti-tilanteen jälkeen suuntasimme kunnon sapuskalle jonka jälkeen oli tiedossa maraton-odotus.

Lauttamatka Yeji-Akosombo
Yejistä Akosomboon kulkee vanha lautta Yapei Queen. Lautan pitäisi saapua Yejiin Akosombosta tiistaina 11-19 välillä ja lähteä takaisin tiistai-keskiviikon välisenä yönä 03:00. Mutta koska olemme Ghanassa, niin tämä voi tarkoittaa matkaoppaaseemme raportoineiden matkalijoiden mukaan mitä tahansa 48h aikavälillä. 12h odotuksen jälkeen lauttamme saapui Tiistai iltana klo 23:00. eniten huolestutti hytin saaminen. Lautasta kun löytyy hyttejä ainoastaan ykkösluokasta ja niitäkin ruhtinaaliset kaksi kappaletta. lippuja ei saa etukäteen, joten hytit jaetaan periaattella ensimmäinen laivalla saa hytin. sama pätee muihin matkustusluokkiin. kakkosluokka nukkumapaikat tarkoittavat ruokasalia ja kolmosluokka kansipaikkaa taivasalla. me kuitenkin saimme paikallisilta kapteenin numeron, josta saimme varattua hytin. tähän emme kuitenkaan luottaneet, joten taas minä olin siellä etuosassa rynnimässä kohti yläkantta. onneksemme kolmosluokka on paikallisille sen verran kallis, että tällä kertaa hytteihin ei ollut tunkua.

lauttamatka kestikin sitten hieman enemmän kuin piti. lautan piti olla Akosombossa alustavasti torstaina 11-19 välillä. torstaiaamuna laiva oli varmaankin kolmannella välipysähdyksellä ottamassa kyytiin yamssia etelän ihmisille syötäväksi, kun kapteeni kysyi että onko meillä kuinka kiire. onneksi olimme varautuneet pieneen viivästelyyn, sillä Akosomboon saavuimme perjaintaiaamuna viiden pintaan. matka oli kuitenkin varsin antoisa. ei kiire mihinkään ja ruokaakin oli laivalla riittävästi. kaiken kukkuraksi hyvin vaihtelevat maisemat karusta kauniiseen. Lake Volta kun on yksi maailman suurimmista tekojärvistä. Akosomboon rakennettiin pato 60-luvulta, jonka seurauksena syntyi alkua HIEMAN suunniteltua suurempi järvi, n. 85 000 hehtaaria. muistutuksena historiasta sojottaa järvestä erittäin paljon puunrunkoja. etenki järven pohjoisosissa, joissa vesi on hieman matalempaa. ajoittain maisemat muistuttavat kuin mitäkin tulvaaluetta, mutta etelään saapuessa puunrungot vähenevät. eteläosissa järvimaisemat muuttuvat enemmänkin vuoristojärven mallisiksi. kaunista kuin mikäkin. perjantaiaamuna auringon noustessa suuntasimme kohti Akosombon ja Atimbokun kylää, josta otimme tro-tron kohti Accraa, mihin saavuimme ennen puoltapäivää.

viikko hurahti hetkessä. tänään on 11 aamua Suomeen paluuseen. lumeen ei jäädä makaamaan, vaan huomenna lähdetään aamusta Kumasiin ja sieltä vielä 4h päähän. koitamme ehtiä Philly G:n kylään vierailemaan, mutta takaisin Kumasissa pitää olla sunnuntai-iltapäivänä. Tällöin Ghanalla on ensimmäinen peli viidestä, mitkä ratkasevissa pelaako Ghana vuoden 2010 Afrikan MM-kisoissa.

Grande Finale, osa 1

Seuraava teksti on jaettu kahteen osaan, silla kukaan ei jaksa muuten lukea sitä.

Lauantaina aikaisin aamulla suuntasimme linkkari-asemalle, niinku joku hämeenlinnalainen sanoisi, ja aloitimme matkamme Tamaleen. 12 h suoraa tykitystä bussissa muutamalla lyhyellä paussilla varustettuna. matkalta soitimme motelliin varataksemme huoneen, mutta sehän olikin semmonen Ghanalainen varaus. toisin sanoen, paikalle saavuttuamme varauksestamme ei ollut tietoakaan ja motellissa oli ainoastaan yksi yhden hengen huone vapaana. onneksi sänky oli kuitenkin n 120cm, joten päätimme jäädä motelliin.

Sunnuntaina heräsin 04:00 ja kävin bussiasemalla kysymässä onko Larabangan-bussiin tilaa, me kun emme olleet voineet ostaa lippuja etukäteen. Tilaa löytyi, joten menin herättämään Ellan ja niin matkamme jatkui. Larabangan pieneen kylään saavuimme joskus aamu yhdeksän jälkeen. matka oli varsin sateinen ja erittäin töyssyinen. Guesthoussimme löysimme heti bussipysäkin vierestä ja niin olikin aika saada unta palloon. Iltapäivästä vuokrasimme polkupyörät ja polkasimme kohti Molen kansallispuistoa. matkaa oli 6km, eikä se alkanut luupaavasti. polkasin niin kovaa ensimmäisessä ylämäessä Van Damme-reisilläni, että ketjuthan siitä katkesi. Fillari vaihtoon ja uudestaan matkaan. kaikki sujui varsin mukavasti aina 50m ennen perille saapumista, milloin Ellalta puhkesi kumi. takasin oli siis käveltävä.

Molen kansallispuisto
Päämääränä nähdä elefantti ja eihän siellä ehditty olla kuin vajaa puolituntia kun saavutimme päämäärän. safari ei ollut edes alkanut, kun istuimme rinteen päällä olevassa ravintolassa ja alas laaksoon saapui kymmenisen norsua kylpemään. varsinaisella safari-ajelulla emme sitten norsuja nähneetkään. tosin gnuita, villisikoja, apinoita, lintuja ja vaikka kuinka monta antilooppia sattui tiellemme. Leijonaa tai leopardeja ei nähty, mutta niiden olemassa olosta ei ole edes täysin varmaa tietoa. Olisi ollut tietenkin kiva nähdä norsuja lähempääkin kuin 100m päästä, mutta tällä kertaa näin. pääasia on, että edes näimme muutaman.

illalla istuskelimme yhdessä guesthousin pyörittäjän kanssa ja keskustelimme kylän asioista. varsin mukava ja antoisa ilta huipentui osalatani taivaan alla nukkumiseen Ellan nukkuessa huoneessa. siis ei mitään riitaa, vaan tässä guesthousessa saa patjan ja peiton, jotta voi nukkua questhousen katolla. uskomattoman tähtitaivaan alla oli varsin mukava nukkua. tosin, yöstä kehkeytyi varsin kylmä, joten meikäläisen täytyi kääriytyä petariin. kuitenkin auringonnousuun herääminen oli jotain aivan mahtawaa.

Maanantaina kävimme vielä aamulla kiertelemässä kylässä ja sen lähettyvillä katselemassa mm. historiallista mosqueijaa (miten lie kirjotetaan). iltapäivästä suuntasimme takaisin Tamaleen ja tällä kertaa saimme ihan kahden hengen huoneen. Illalla vielä hieman tutustuimme Tamalen muslimikaupunkiin. Eksyimme mm torille, mistä olisi voinut ostaa vaikka mitä hevosen hännästä pääkalloihin ja tiikerin taljoihin.

Työt takana, loma edessä

no eihän tuo diashow toiminu. täytynee sitten esitellä kuvia ihan livenä kaikille kiinnostuneille.

tänään oli viimeinen päivä harjoittelua. lopetuspäivän kunniaksi veimme yhteiskustannuksella Ellan kanssa koko koulun rannalle. 40 hengen bussiin pakkautui 64 oppilasta sekä 7 opettajaa. ihan perus ghanalainen yhteishetki. rannalla kaikki meni erinomaisesti ja päivä oli muutenkin onnistunut. olemme viimeisten viikkojen aikana jakaneet erilaisia lahjoja, joita sain suomesta tuliaseksi vietäväksi yksittäisille lapsille. toisin sanoen, olen tällä viikolla saant ylimpiä ystäviä ja mitä pahimpia vihamiehiä. mikään kun ei tunnu riittävän. aina joku ei saa tarpeeksi jne. osa lapsista on todella liikuttavia, kun ne tietää että olemme viimeistä päivää. toisille taas päivä tuntuu olevan juhlan hetki, sillä yleensä vapaaehtoiset jakaa erilaisia lahjuksia lapsille.

kaiken sen mellastuksen ja vonkaamisen jälkeen oli kirjaimellisesti ryöstetty olo niin henkisesti kuin fyysisesti. reppu oli tyhjä ja tunteet haikeat. kyllä noita lapsia tulee ikävä.

saimme myös nettisivut viimeinkin valmiiksi. muutamia virheitä toki vielä on,mutta päivitykset saa odottaa kunnes pääsen suiomeen. niin ja siis sivut löytyvät osoitteesta www.street-academy.com. sivuilla on perustietoa koulusta ja myöskin jokaisen oppilaan henkilökortti. ja ihan näin mainoksena, sivuilta löytyy ohjeet kuinka voit tukea katulasta. homma maksaa rontti 80€ vuodessa (vajaa 7€/kk) ja senkin voi maksaa vaikkapa kahdessa osassa. vastineeksi saa joko koululta tai lapselta itseltään väliajoin raportteja, että miten lapsella menee. ainakin tässä tietää, mihin rahansa lahjoittaa. eli jos jotakuta kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi. voin myös antaa tarkempaa tietoa lapsista, mikäli haluaa tietää jostakusta enemmän.

huomenna sitten reppu selkään ja kohti Molen kansallispuistoa. elephantin metsästystä tiedossa sekä mahdollinen vene matka. toisin sanoen, viikkoon ei tätä herraa näy mesessä, facebookissa tai saatika sitten täällä blogissa.

adios,

R

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla..yeah right.

On se ny kumma. kävin tänään lääkärissä.. taas. ensimmäisen kerran kävin sairaalakortin mukaan Trust Hospitalissa 17.4. sen jälkeen onkin tullut juostua siellä kerran viikossa. on ollu bakteeri vatsassa, silmätulehdusta, virtsatientulehdusta ja nyt sitten taas jokin tulehdus, mutta malariaa ei vielä ole ollut. tänäänkin lääkäri katso mun potilaskansiota ja naureskeli että ”Herra Rängman, teillä on ollu aikamoinen kuukaus”. eikä siinä vielä kaikki. tänään mua morjensti useampi lääkäri, vaikka ne ei edes hoitaneet mua tänään. tuntuu siltä että puolet sairaalasta tuntee mut. onneks on kuitenki vakuutuukset kunnossa, sillä takaisinperittävää on jo reilun 100 euron edestä.

koulussa kaikki lähestyy loppuaan. olemme tehneet Ellan kanssa yhdessä opetuksen ohella Street Academylle uusia nettisivuja, jotka nekin ovat viimeistä silausta vaille valmiit. tänään lapset olivat jo kyselleet Ellalta että koska me lähdetään. tosin, varmaankin siksi että lapset saavat usein vapaaehtoisten ylimääräisiä vaatteita ja muita lahjoja lähtöä edeltävinä päivinä. tuntuu kuitenkin jo hieman haikeelta lähteä koululta, sillä vaikka nuo lapset välillä osaa kiristää hermoja, niin kyllä ne on kuitenkin ollut kaikkein parasta täällä ollessa.

pitäis vissiin tehä jonkinlainen things-to-do-lista. vielä on erilaisia asioita, mitä pitäisi hoitaa mielummin ennen viimeistä matkustusreissua. ensi viikon lauantaina olemme suunnitelleet lähtevämme viimeiselle travellaukselle Ghanassa. suuntamme ensin pohjoiseen Molen kansallispuistoon kattelemaan elefantteja. sieltä tulemme hieman alaspäin Yejin kaupunkiin, josta otamme lautan Lake Voltan läpi Akosomboon. matka kestää 36 tuntia, mikäli konerikkoja tai muita normaaleita viivästyksiä ei tule. tämän reissun jälkeen meilä on vielä semmoinen viikko vapaata chillausta, jonka jälkeen hyppäämme koneeseen kohti Suomea.

-R-


PS. tuossa alapuolella vielä pieni diashow (jos se vaan toimii), kun eräät ovat valittaneet liian vähistä kuvista. kuvien laatua on laskettu aikalailla, ihan vaan sen takia että saan ne edes joskus ladattua tänne sivuille. paikalliset yhteydet kun on mitä on.

Wli, Tafi Atome & Ada Foah

Keskiviikkona oli vappumatkan aika. Koska sovittujen oppilaiden käynti koulussa oli viime viikkoina niin heikkoa, päätti koulun koordinaattori antaa opettajille loppuviikon vapaata, jotta voisimme palata maanantaina levänneinä takaisin töihin.

tällä kertaa oli tarkotuksena suunnata ensi kertaa Ghanan itäosiin lähelle Ghanan ja Togon rajaa. tavoitteena nähdä länsi-Afrikan korkeimmat vesiputokset, apinoiden suojelualue sekä hieman itärannikkoa.

keskiviikko meni pääasiassa matkustaessa. trotro-asemalla olimme kahdeksan pintaan ja kahden tunnin odottelun jälkeen täyttynyt tro tromme suuntasi kohti hohoe:ta. Hohoessa oli vuorossa huoltopysähdys. toisin sanoen hieman ruokaa naamaan ja meikäläiselle silmätipat. äärimmäisen kutittava silmätulhedus teki nimittäin tuloaan. hohoesta jatkoimme pieneen Wli:n kylään, missä asetuimme saksalaisten pyörittämään guesthouseen yöksi.

täydellinen torstai

torstaina heräsimme aikasin ja heti aamiaisen jälkeen suuntasimme opaskeskukseen. opas johdatti meidät sekä ranskalaisen Arnón helppokulkuista polkua pitkin alemmille putouksille. Arno halusi kulkea ylemille putouksille omassa rauhassaan ja me päätimme tehdä saman. passitimme siis oppaan takaisin ja aloitimme kiipeämisen ylemmille putouksille.

kiipesimme ylöspäin reilun tunnin ajoittain erittäin vaikeakulkuista polkua pitkin. Arno kulki meitä huomattavasti nopeammin, mutta piti pidempiä taukoja, joten saavuimme yläputouksille samaan aikaan. ja mikä näky. täysin keskellä syvintä rämeikköä avautu ehkä kaunein vesiputous mitä olen koskaan nähny. ylempi putous on hieman matalempi, kuin alempi, mutta se on täysin eristäytyny. ei mitään turistipenkkejä sun muita hökkeleitä. vain vesiputous keskellä ei mitään.

saavuimme iltapäivällä takaisin majapaikkaan. vedimme nopeasti pikku pastat naamaan ja suuntasimme takaisin etelään. pienten alkuvaikeuksien jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin pois wlin kylästä täyteen pakatulla taksilla. minä ja Ella etupenkillä, takapenkillä brittiläinen vapaaehtoispariskunta sekä kolme paikallista. matkalla selvisikin, että britit, Adam ja Kate, olivat matkalla samaan paikkaan kuin mekin, eli Tafi Atomeen. hohoesta hyppäsimme tro trohon ja jäimme pois tienristeyksessä. olimme suunnitelleet ottavamme taksin viimeiselle 5km. risteyksessä oli kuitenkin jonkun paikallisen pick-uppi ja hän oli valmis kyyditsemään meitä. muutama puupenkki lavalle ja matkalaiset kyytiin. siinä sitten matkasimme määränpäähän kuoppaista tietä pick-upin lavalla pienessä tihkusateessa illan hämärtyessä ja salamoiden lyödessä kauempana taivaalla. illalla söimme maukkaan illallisen paikallisisttain ja istuskelimme hetken majatalomme terassilla. Adamilla oli mukanaan pieni kokoinen matkakitara, joten pääsin siinä sitten vielä hieman fiilistelemään muutamat coldplayt ennen nukkumaan menoa.

Tafi Atome Monkey Sanctuary

perjantaiaamuna heräsimme aikasin Tafi Atomen pienestä kylästä. Tafi Atome on varsin viehättävä kylä, jonka alueen metsissä elää noin 250 pyhää apinaa. opas tuli luoksemme aamulla kainalossaan nippu banaaneja ja näin olimme valmiit käymään sukulaisissa.

ja kuinka hölmöjä tyyppejä ne olikaan. sulosen ja melko pieniä apinoita varustettuna hölmöillä ilmeillä. sen verran kesyjä nuo apinat kuitenkin oli, että ne uskalsivat tulla syömään banaaneja suoraan kädestä, tosin hieman arkaillen. ei sitä ihan aina pääse villiapinoita syöttämään. ei edes Ghanassa.

aamiaisen jälkeen jätimme Katen ja Adamin majapaikkaan ja aloimme matkata kohti itä-rannikkoa ja paikkaa nimeltä Ada Foah. kylästä pääsimme pois moottoripyöräkyydillä, jonka aamuinen oppaamme ystävällisesti soitti. Ada Foaahn pääsimme useamman tro tro-vaihdoksen jälkeen. majapaikkaankin pääsimme kanootilla pienen huijaustapahtuman jälkeen. paikallinen kaveri väitti että majapaikka, johon halusimme mennä, on siirretty viereiselle saarelle, jonne pääsee vain kanootilla. noh, saman niemen kärjessähän se oli tietenkin, mutta mikäs siinä. melko pitkä kanoottimatka oli kaunista katseltavaa ja majapaikkakin osottautui otolliseksi. huijaus osottautui hyvin pieneksi, eikä se loppujen lopuksi haitannut lainkaan.

Ada Foahn majapaikka oli erinomainen. kapea niemen kärki, jonka toisella puolella oli meri ja toisella puolella järvi. hiekkaisen niemen kärjessä meri ja järvi kohtasivat. ainoa negatiivinen asia oli meren puoleinen ranta. jälleen kerran erittäin likainen rantaviiva. siis täynnä kaikkea moskaa vanhoista sandaaleista muovipusseihin. onneksi sentään majapaikan ympäristöä oli siivottu, mutta paikka olisi huomattavasti kauniimpi, jos koko niemi ei muistuttaisi meren puolelta kaatopaikkaa.

matkabudjetin tehdessä erittäin tiukkaa suuntasimme jo lauantai-iltapäivänä takaisin Accraan. kotiin päästyä molempien taskussa oli yhteensä 15 pesotasta, eli siis noin 10 centtiä. pääasia oli kuitenkin hyvin onnistunut ja rentouttava reissu. herääkin vain kysymys, miten sitä jaksaa sunnuntaina taas nyrkkipyykätä tuollaisen rentoutuksen jälkeen...?

-R-