jos viime viikon puolivälissä saatiin tämä jantteri kuntoon, niin perjantai aamuna oli sitten Ellan vuoro. Huonosti nukuttu yö ja pieni kuume aamulla, ei muuta kuin sairaalaan. Lääkäri sanoi että 90% varmuudella Ellalla on malaria. vastalääkitys kouraan ja lepäämään.
itse menin sairaalasta koululle. koululla ei ollut yhtään oppilasta, vain muutama opettaja. pääsyy tähän oli vesisade. Kuitenkin, viimeisten päivien aikana lapsia on käynyt hyvin vähän koulussa. paikalla pitäisi olla melkein parisenkymmentä normaaliin kouluun pyrkivää oppilasta, mutta päivittäiset lukumäärän ovat vaihdelleet 1-10 oppilaan välillä. täysin mahdotonta suunnitella mitään etukäteen, kun ei voi tietää minkä tasoisia oppiltaita tulee, mikäli tulee lainkaan.
viikonloppu menii taas kerran rauhassa Accrassa. Suunnitelmissa oli mennä viettämään Philly G:n synttäreitä kokrobiteen, mutta tästä jouduttin luopua sairastelun vuoksi. itse sain luetuksi jo kolmannen kirjan kolmen kuukauden aikana ja sunnuntain kulutinkin katsellessa erilaisia sarjoja läppäriltä. molempina päivinä virkistäydyin myös katsomalla jalkapalloa=)
tänään maanantaina 28.4 tulee täyteen tasan kaksi kuukautta täällä kuuman auringon alla. tasan kuuden viikon päästä lennämme takasisin kotisuomeen. paljon on tapahtunu kaikenlaista ja vielä pitäisi ehtiä reissata ympäri Ghanainmaata. toivotaan nyt että molempien sairastelut olisi sairasteltu, jotta loput viikonvaihteet voidaan painella reppu selässä joissain paratiisirannoilla poissa Accran pakokaasuista.
-R-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
IHANAA VAPPUA RIKU!!!!
koko txo.n väeltä
ps. piti nyt jo pistää kun voi olla että huomenna unohtuu... tiedät ehkä mistä puhun jos sanon että on vähän tuota viime hetken hässäkkää ;D
ihqua nähdä taas pian
Lähetä kommentti