torstaissa mennaan!
viikon alku on taas hujahatanut vauhdilla. maanantai meni viikonlopusta toipuessa eli siis nyrkkipyykkiä vääntäessä ja nukkuessa. tiistaina aamuna nousin rutiininomaisesti ylös juuri ennen auringonnousua, siinä kuuden pintana, ja suuntasin lenkille. lenkillä koin varsinaisen näyn. juoksin yksin tietä pitkin hieman syrjäisemmällä alueella eikä sillä samaisella hetkellä näkynyt ristinsieluakaan. yhtäkkiä tien ylitti juokseva kana. tämä on täysin normaalia täällä ghaanainmaalla, mutta se, että ajattelin samantien Papayen valkosipulikanaa, ja etenkin tuon annoksen valkosipulimajoneesia, oli ehkä hieman outoa. koko loppu lenkin ajan ajattelin vain sitä, enkä mitään muuta. juuret tähän juontaa yhteen sunnuntaiseen päivään, kun kävimme Ellan kanssa Osun kaupunginosassa Papayessa syömässä. itse tilasin kanaa ranskalaisilla ja ketsupilla, kun Ella tilasi puolestaan valkosipulikanaa. en olekkaan hetkeen kokenut semmoista ateriakateutta. kana oli täysin samanmakuista, mutta Ellan lautasella oli ehkä maailman maukkainta valkosipulimajoneesi/voita, kun itse tyydyin kuviin ranskalaisiin ja ketsuppiin. noh, tuossa sitten lenkillä juostessa ja sen jälkeenkin en voinut muuta ajatella koko päivänä kun tuota niin suussa sulavaa valkosipulikanaa. tästä inspiroituneena suuntasin heti koulun jälkeen Osuun Papayehen syömään mitäs muutakaan kuin valkosipulikanaa.
illalla menin Barneyn kanssa katsomaan Champions Liigan toista osaottelua Liverpool-Arsenal. Barney oli intohimoistakin innokkaampana liverpool-fanina ollut aivan sekasin koko päivän ja sama näkyi ensimmäistä olutta siemaillessa. ja mitä jalkapallon draamaa! te, jotka ette ymmärrä jalkapallosta mitään, ette voi ymmärtää miltä ottelua katsoneista tuntui. parasta oli se, että Liverpool voitti kaiken sen draaman jälkeen, ja että isäpappa Sami Hyypiä maalasi päällän erinomaisen maalin.
illan kummallisin hetki oli erätauolla, kun suuntasimme ulos Barneyn hermotupakkamaratonille. baarin ulosmenokäytävällä oli useampi rukousmatto siistissä rivissä. siis kyllä, nämä paikalliset jalkapallofanit olivat tuoneet mukanaan omat rukousmatot. noh, ei muuta kun kengät pois ja matolle rukoilemaan parempaa lopputulosta. selkeästi Allah ei ollut kaikille suotuisa, sillä neljä kuudesta rukoilleesta koki illan päätteeksi karvaan tappion. ottelun jälkeen suuntasin vielä ulos syömään ja nauttimaan muutaman rauhoittavan yhdessä Barneyn ja hänen ghanalaisten ystävien kanssa.
kakkakeskiviikko ja täydellinen torstai
osa teistä tietääkin mikä meikäläisen kakkakeskiviikko on. se on se hetki kun tulee keskiviikkona kotiin ja ensimmäiseksi ottaa lattialta uunituoreen Aku Ankan ja menee lukemaan sen vessaan. keskiviikon ja koko alkuviikon paras hetki. noh, täällä tämä ei kuitenkaan toteutunut. en tiedä mitä tapahtui, johtuiko se illan ruosta vai mistä, mutta en nukkunut tiistain ja keskiviikon välisenä yönä juuri lainkaan. vatsani oli aivan sekaisin, enkä voinut koko keskiviikon aikana poistua asunnosta lainkaan, sillä riehakkaan ripulin ansoista kävin vessassa keskiviikon aikana useammin kuin mitä koko reissun aikana yhteensä tähän mennessä. ei siitä kuitenkaan sen enempää. nyt näin torstaina voin sanoa voivani huomattavasti paremmin. jos eilen illalla nyppi hieman, niin tänään on ollut täysin päinvastainen päivä. olimme Ellan kanssa koulun jälkeen hiomassa rumpujamme. mikäs sen parempaa kun hiota rumpua meren ääressä onnistuneen koulupäivän jälkeen ja nauttia pölyisen työn päätteeksi yksi kylmä olut. ah..
Barney lähtee tänään torstaina. harmikseni en päässyt eilen illalla ulos, joten Barneyn ja meikäläisen hyvästit hoideltiin puhelimitse tänään. Barney suuntaa iltapäivän aikana Keniaan ja sieltä sitten Ugandaan. itse sain eilen osuvasti luettua matkan aikana aloittamani Minun Afrikkani-kirjan loppuun.
Oma matkani Keniaan peruttiin, ku taas Barney voi suunnata sinne nyt kun tilanne Keniassa on rauhoittunut. Minun Afrikkani –kirjan lukeminen oli lähimmäksi, mitä pääsin Keniaa tämän matkan aikana. ei Ghanassakaan tosin ole mitään valittamista. takana on päivälleen kuusi viikkoa ja toiset kuusi viikkoa on harjoittelua edessä. siihen päälle muutaman viikon matkustamiset ja sitten olenkin jo kotona. nopeasti aika rientää. kunpa sitä vaan osaisi nauttia niin kakkakeskiviikoista kuin täydellisistä torstaista.
one love,
-R-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Terkkuja ikisateisesta Suomesta. Täällä kurja lähes lumeton talvi on taittunut kevääseen ja mökillä ovat jäätkin jo lähteneet. Ei mitään erikoista kirjoitettavaa mutta kiitos kun olet jatkuvasti jaksanut kirjoittaa blogiasi. Ikävältä tuo reissu vaikuttaa kaikkine juttuinesi. Käärmeitä, rummuntekoa, komeita maisemia ja muutenkin ikimuistettavia hetkiä. Mahtavaa! En ole yhtään kade - heh, heh!! Häviäköö blogistasi edellise kuvat automaattisesti, kun siellä lopussa on yleensä vain pari kappaletta? No, sullahan on ne tietenkin tallella ja joskus mähdään täällä niitä ruudulla.
Kiva lukea sun juttujasi. Pidä itsestäsi edeleen hyvää huolta ja muistathan - mikä oli tärkein tehtävä työvuorossa!
Tulkku ja JR
Jk. Ilmaise jotenkin saitko tämän kommentin luettua.
Arg just ku kirjotin hienon kommentin niin tää katos:D
Eli hyvähyvä Riku, loistoblogi sieltä kaukaa, hyvälle mielelle tulee kun tätä lukee:)
Tosin erehdyin tässä iltasella lukemaan vaikka ois pitänyt mennä nukkumaan kun en malttanut lopettaa lukemista!
Terkkuja sateisesta Suomesta, infoile toki jatkossakin paikallisesta auringonpaahteesta :P
t. Marttiina
Moro!
Mekin olemme lukeneet blogiasi ja hyvää tarinaa tulee. Onneks täälläki alkaa jo vähän säät paranee, että päästään jo suht lähelle Afrikan ilmastoa:) Noustiin vitoseen, jos et ole seurannut ja sieniliigan finaali toukokuun lopussa. Sinne vaan heittämään palloa rumpuun, jos olet jo kotiutunut. Samalla pääset antamaan näyttöjä ens kautta varten, ni saataisiin mahdollisesti ensimmäinen ulkomaanvahvistus myös joukkueeseen.
-PJ
Moro Riksa!
Tää puolivuotias hyypiö joka muutti meille syksyllä (on tullut jäädäkseen, tuli hyväksyttyä sen pysyvä oleskelulupa -hakemus) käski kertoa (kyllä, se puhuu jo) että toka hammas tunkee alaleuasta läpi.
Terkut AURINKOISESTA Kotkasta, hitto et on niiiin kuuma!
;) Riina
Lähetä kommentti