lauantai 1. maaliskuuta 2008

perjantai 29.2.08

ensimmäinen aamu Accrassa.
muistattehan miten Leijonakuningas alkaa: heti kun aurinko pilkahtaa horisontista savannilla kuuluu AAAA-TSI-WENG-AA! juu ei, ensimmäinen aamuni ei ollut semmoinen. ehkä savannilla sitten. Accrassa heräsin kukon lauluun. tämä tuntuu olevan varsin länsimaalainen kukko, sillä siinä on torkku-ominaisuus mitä ei saa kytkettyä pois. kuunneltuani tunnin tasaisin väliajoin keikuvaa kukkoa luovutin ja nousin ylös.

eilinen matkustuspäivä meni hyvin ja melko nopeasti. viimeisenä yönä Suomessa ei tullut juurikaan nukuttua. ehkä muutama tunti, ja nekin huonosti. lento lähti Helsinki-Vantaalta ajallaan (07:45) kohti Heathrowta. Heathrowssa vietimme aikaa reilut 4h syöden ja jaloitellen. Lento Heatrowsta eteenpäin Accraan lähti hieman myöhässä. Accraan saavuimme 10 minuuttia myöhässä, klo 20:59 (22:59).

astuessamme ulos koneen takaosasta suoraan maantasalle vieville portaille, lävähti kuumuus päin naamaa. ensin luulin, että se oli turbiineista hehkuva lämpö, mutta pian tajusin asian todellisen laidan. eräs ystäväni sanoi minulle ennen matkaa, että ensimmäinen mielikuva mikä hänelle jäi Afrikasta oli kuumuus astuttaessa ilmastoidusta lentokoneesta ulos. juuri näinhä siinä kävi. ohut huppari lensi samantien pois pitkien housujen jäädessä vielä jalkaan.

Matkalaukkuja odotellessa alkoi sitten jännittää ensimmäisen kerran. ei pelkästään se, että Heathrow on kuuluisa hävittämään laukkuja, vaan se, että mitä meitä odottaa astuessamme ulos. lentokentän ovista poistuessa eteemme avautui suuren suuri kaari aidan takana olevia ihmisiä, jotka odottelivat tuttaviaan. joukossa seisoi yksi vaalea nainen, meidän vuokraemäntämme Arja. Siitä alkoikin sitten paikallisen kulttuurin oppiminen. erilaisia taxiinheittäjiä oli useampi kaikkien kiskoessa ylihintaa. Arja tosin reilut 20 vuotta täällä asuneena osasi laittaa suomalaisen makuun ehkä vähän liiankin avuliaille pojille jauhot suuhun. taxi löytyi ja kuskin köytetty, niin siis KÖYTETTYÄ takaluukku kiinni jatkoimme matkaa kohti uutta kotia.

itse asunto on mielestäni fantastinen. siis paljon parempi mitä odotin. tämä on hyvin vanha talo keskellä kaupunkia. Arja on vielä maalannut täällä ja vaihtanut korkkimatot, ihan vain meitä varten.
meillä kummallakin on iso huone, yheiset kaksi vessa sekä keittiö. samassa asunnossa asuu toistaiseksi Arjan entinen kollega, joka tosin muuttaa ymmärtääkseni viikonlopun aikana pois. tämän jälkeen jaamme talon Ellan kanssa kahdestaan. ilman tuulentinta täällä ei pärjää, yöt kun on vähintääkin yhtä kuumia kuin suomen kesäpäivät. kohta Arja varmaan tulee herättelemään meitä ja sen jälkeen on luvassa pikku esittely kaupungilla.mutta nyt, ensi kertaan.


lauantai 1.3
eilisen vietimme tutustuessamme Arjan mukana kuumaan kaupunkiin. siis kirjaimellisesti kuumaan. tarkkoja asteita en tiedä, mutta jos maassa 20-vuotta asunut sanoo, että oli vuoden kuumin päivä, kävi lämpöasteet varmasti lähempänä 40. Arjan mukana kiersimme ison osan kaupunkia. tutustuimme muutamiin paikallisiin, mm lähintä ruokakojua pitävään Edmondiin. hän tosin tiesi odotella meitä yhteisen tuttavamme kautta. lisäksi tutustuimme muutamaan muuhun kotikadun asukkaaseen sekä yläkerran filippiiniläisiin vapaaehtoistyöntekijöihin.

paikallinen liikenne varsin mielenkiintoista. tööttiä painelaan useammin mitä vaihteita vaihdetaan eikä liikennevaloja ole juurikaan missään. autoista yli 90% on taxeja tai tro-troita. ai että mitä? no paikallisia pakettiautoja jotka toimivat minibusseina. niissä on varsin huonot penkit, jos ne ovat juurikaan edes kiinni ja ne ovat aina täpöten täynnä. tro-troissa on yksi kuski ja yksi sisäänheittäjä, joka huutelee mihin trotro on menossa. sitten vaan kättä ilmaan ja pienen väittelyn jälkeen kyyttin. varsin halpa tapa matkustaa, tosin mukavuus on hieman erilaista mitä taxeissa.

lauantaiaamuna menimme Arjan kanssa uuteen supermarkettiin kaupungin laidalle. sieltä ostimme kaikkea tarpeellista ruoasta paistinpannuun. paikka on täysin länsimaalaisen tason täyttävä. parkkipaikalla on hurjan paljon diplomaattien autoja, mikä osaltaan kertoo paikasta jotain. aamupäivän jälkeen tulimme takaisin asunnolle pikku keskipäivän siestoille ja sitten klo 1300 lounaalle varsinaiseen työpaikkaamme street academyyn. lounasaika tosin oli hyvin paikallinen, saavuimme paikalle 1330, ruokaa saimme kello 16 jälkeen. söimme varsin ghanalaista ruokaa, yamssia, pippurisossia ja kalaa. erilaista mutta maukasta. lounaskutsussa mukavaa oli se, että saimme nähdä itse koulua. lisäksi tutustuimme muihin vapaaehtoisiin työntekijöihin, joita olivat 3 tyttöä saksasta, 2 tyttöä jenkeistä ja yksi jalkapallofani briteistä FANTASTIC, MATE!!!

eläminen on varsin edullista. taximatkat ovat kalliita (ka n. 1 cedi=0,7e riippuen matkan pituudesta), trotrolla pääsee huomattavasti edullisemmin. ruoka on myös edullista, ellei tee meikäläisiä. huullaannuin ostamaan hedelmiä marketissa. kaikki tuntui olevan edullista ja kokonaisostoksemme, mikä kattoi mm ruokaa, vedenkeittimen jne, oli 50 cediä, joista meikäläisen 3 greippiä maksoi 9 cediä (8e)!!! muut hedelmät tosin oli todella edullisia ja erittäin maukkaita, joten mikäli paikkansa pitää taitaa olla edessäni olla elämäni maukkammat 3 greippiä. niin ja puolenlitran olut on n.1 cedin. toisin sanoen, jos syö pari ateriaa päivässä, eikä suhaile pitkiä matkoja taxilla, selviää päivästä 5 cedill (rontti 4e).

tähä asti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. kaikki ovat olleet varsin ystävällisiä ja varsin vieraanvaraisia. asunnonkunto oli positiivinen yllätys, samoin ihmisten suhtautuminen. tottakai suhtautuminen ja kotiutuminen on omasta asenteesta kiinni. toisin sanoen, kaikki on täällä erinomaisesti. semmoisia terveisiä tutuille.

Richard

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat hauskasti! Mahtavaa lukea kuulumisiasi tätä kautta. ;)

Halien kera,
Riina & co

Susanna kirjoitti...

Kivaa kun pääsee mukaan reissuun tätä kautta. Oikein nautinnollista olemista siel!

Anonyymi kirjoitti...

..matkalaukku pysyi ehjänä Heathrow´lla? sehän mua eniten kiinnostaa tietty!
ei vaa, ihana kuulla että olet perillä ja kaikki sujuu! tsemppiä!

A

Anonyymi kirjoitti...

Täällä tulee lunta, battery maksaa 3,5 cediä ja naapurissa porataan klo 8:00. No, puolensa molemmissa paikoissa.

Ilmottelethan jos meinaat viipyä pidempään, meikällä ois jo kämppis kesäks ;D

Anonyymi kirjoitti...

Jatka vaan kirjottelua. Täällä kyllä luetaan niitä. Todella mukavaa että myö suamalaisetki päästään "reissuun" tätä kautta.

Eipä tossa mee ku muutama päivä nii Riksa on kuin kotonaan ja tekee mitä ikinä nyt tekeekään siel. Katoppa jos saat vaikka jokusen kuvan tungettua jonnekki nettiin!

Millaiset nettimahdollisuudet sul muuten on siel?