tämä viikko alkoi toipumalla pääsiäismatkasta. maanantain pääasiassa lepäsimme ja itse pesin nyrkkipyykkiä. parin tunnin pyykkäyksen jälkeen olin aivan varma, että ensi kerralla en jätä kaikkia pyykkejä yhdelle kerralle, vaan mielummin vaikka pesen yhen paidan päivässä.
keskiviikkona koululla oli excursio jonnekkin kyläpahaseen Accran ulkopuolelle. itse tunsin oloni aamulla kiepäksi, en siis mitenkään pahasti, mutta kuitenkin sen verran että jäin kotiin nukkumaan. nukuin koko päivän ja illalla oli jo parempi olo. Ella puolestaan oli kylässä ja hieman harmittaa etten päässyt. tapahtuma oli ollut melkoinen. paikalla oli ollut erilaisia heimopäälliköitä joilla oli hienot puvut ja sitäkin tyylikkäämmät valtikkasauvat (tai jotain sinne päin)..
torstai ja perjantai sujahti vauhdilla koululla. etenkin perjantai oli melko hektinen päivä. perjantai iltapäivä oli varsinainen yllätys. luulimme että olisi normaalia opetusta, mutta yhtäkkiä lapset rupesivat muokkaamaan luokkatilaa ja lopputuloksena oli pulpeteilla reunustettu kehä. noh, koulun nyrkkeilyvalmentaja otti sitten hanskat ja kypärät esiin ja näin nyrkkeilyiltapäivä oli valmis! lapset nyrkkeilivät vuorotellen toisiaan vastaan. ihan oikeat säännöt ja oikean mittaset erät. ja kyllä täkäläiset lapset osaa nyrkkeilläkin. sähäkkiä iskuja ja nopeita liikkeitä, hieman erilainen koulupäivä sanoisin.
Suski oli koko viikon hieman kipeä. ajottain sen olo parani, mutta toisinaan taas huononi. hieman harmittaa toisen puolesta. itse en ainakaan haluisis tulla 10 päiväksi afrikkaan sairastamaan flunssaa. perjantai iltapäivällä saatoin Suskin ja hänen 5 pienempää djembeä lentokentälle ja niin tämä vierailu oli ohi. täytyy sanoa, että oli todella kiva ja varsin piristävää, että saatiin tänne hetkeksi uusi naama. vähän niinkuin uutta verta. tosin, täytyy myös sanoa että ihan kiva että Suski lähti, sillä nyt saan lattiatuulettimen kokonaan itselleni, eikä sitä tarvi jakaa ja hikoilla öisin kuin pieni porsas ;)
lentokentällä leikin ajatuksella että jos olisin itse lähdössä takaisin. tuntui todella oudolta. varmasti osa syynä oli se, että sitä on etukäteen valmistautunut olemaan täällä kolmisen kuukautta. toisaalta tänne on myös sopeutunut äärimmäisen hyvin. suuri kiitos siitä kuuluu vuokraemännällemme, supermutsi Arjalle sekä täällä saaduille ystäville. kaikki on mennyt niin erinomaisen hyvin, mitä nyt opetus on välillä todella raskasta. kuitenkin koulun lapset ovat niin eloisia ja liikuttavia, että kyllä sitä jaksaa. Ellan kanssa ei ihan aina ole helppoa, mutta ne jotka yhtään mua tuntee voi varmasti kuvitella, että ei se ole helppoa Ellallakaan. se taisi olla torstaina, kun Ella sanoi että hän on keksinyt miten se jaksaa mua. se ajattelee että meikä on sen veli. perheenjäsenten kanssa on ajoittain hauskaa, mutta kyllä ne osaa ottaa päähänkin -niitä kun on vaan pakko rakastaa. täytyy sanoa että itse yhdyn tähän. juu, terveisiä molempien kotiin vaan;)
one love,
Richard.
lauantai 29. maaliskuuta 2008
sunnuntai 23. maaliskuuta 2008
Cape Coast, Kakum National Park & Elmina
Kohti Cape Costia -perjantai
perjantaiaamuna pakkasimme viikonlopuntarpeet reppuun ja lähdimme pääsiäislomalle. tarkoituksena oli aluksi suunnata n 150km päässä sijaitsevaan Cape Coastiin, suunnata lauantaina kohti Kakumin luonnonpuistoa ja sitten vielä sunnuntauna jatkaa matkaa Elminaan.
saimme bussin Kaneshista ja melkein 3h ajomatka sujui mukavasti, sillä jalkotilaa riitti ensimmäisen kerran tämän matkan aikana. Cape Coastin idylliin rantakaupunkiin saavuimme iltapäivästä ja ensimmäiseksi veimme tavaramme Sammon Guesthouseen. rakennus oli kolme kerrosta korkea ja majoituttuamme siiryimme katolla sijatsevaan ravintolaan. kuten matkaraamattumme lupasi, näkymät olivat mahtawat ja palvelu varsin hidasta. tosin, tuohon hitauteen täällä saa tottua. on täysin normaalia, että kun maksaa trotrossa setelillä, saa vaihtokolikoita odotella reilun 10min.
illalla kiertelimme hyvin tunnelmallisessa kaupungissa. yhdessä vaiheessa luulimme saapuvan keskelle jotakin kukko/koiratappelua. iso lauma meluisia ihmisiä oli katsomassa kaduilta ja parvekkeelta jotain alasviemäriin. viemäristä palajastui kuitenkin jotain todella kummallista. jalkapalloa viemärissä! siis isompaan viemäriin oli rakennettu kaksi maalia ja kentällä pelasi kymmenkunta lasta. ihmeellisintä kentässä oli se, että ison viemärin keskellä meni pienempi syvennys, johon voisi helposti tehdä renkut, eli siis astua ja vääntää jalkansa. lapset kuitenkin väistelivät syvennystä mallikaasti, mitä nyt pallo joskus siihen meni. tästä kuitenkin seurasi sivurajaheitto ja peli jatkui jälleen.
lopuksi suuntasimme vielä parille rantaloungeen, josta suuntasimme hyvissä ajoin lepäämään.
Sademetsää ja krokotiilejä – lauantai 22.3.
Suski nukkui yön todella huonosti johtuen flunssasta ja pienestä kuumeesta. länsimaissa paljon pelättyä malariaa se ei kuitenkaan ole, sillä mimmi on ollut täällä vasta muutaman päivän ja flunssan oireet oli olemassa jo ennen tänne saapumista.
Kakumiin suuntasimme reilun tunnin verran trotrolla, joka tuntui hajoavan tien päälle. jossain vaihessaa kuului rysähdys ja autopysäytettiin. sivupeilistä näin kuinka ”mate”, siis kuskin apuri, juoksi kauemmas ja nouti sieltä jonkin pudonneen osan. nähtävästi se ei ollut mikään kovin oleellinen osa, sillä matkaa jatkettiin pienen ihmettelyn jälkeen. itse kakumiin saavuttuamme päätimme kokeilla canopywalkia ja sen lisäksi vaeltaa tunnin oppaan mukana sademetsässä.
voihan pojat mitkä näkymät. itse riippusilta on reilut 350m pitkä, puunlatvasta toiseen kulkeva kapea silta. harmiksemme Kakumista ei löydy isompia eläimiä, joten suurimmat bongaukset olivat pienet linnut. elefantteja odotellaan sitten parin viikon päästä Molen kansallispuistossa. tikaskävelyn jälkeen jatkoimme patikoiden tunnin mitä tiheemmässä sademetsässä. oppaan mukaan kobrat ovat yleisimpiä käärmeitä, mutta edellisenä päivänä oli eteen tullut jokin vihreä mamba. eräs turisti oli kosketellut vihreää lehteä, kunnes oli yhtäkkiä huomannut että siinä aivan vieressä puussa oli vihreä mamba. naisella kävi tuuri, eikä mamba ollut hyökännyt. opas kuitenkin varoitteli hieman, että pitää katsoa mihin koskee, sillä semmoisen tuurin varaan ei kannata laskea. siinä sitä sitten tallailtiin sandaalit ja shortsit jalassa. epäilin ehkä hieman omaa varustustani, mutta kun näki tummaihoisen naisen, joka kävli korkkareissa sademetsässä ei voinut muuta kuin nauraa.
kakumista otimme jälleen kerran 30 min odottelun jälkeen trotron kohti Cape Coastia. jäimme kuitenkin noin puolivälissä matkaa pois Hans Cottage Boteliin syömään. paikka on kuuluisa siitä, että siellä vilisee tekolammikossa noin 20 krokotiiliä. ravintola-guesthouse oli suurimmilta osin rakennettu tekolammikon päälle, joten krokotiilien bongailu ruokailun yhteydessä ei ollut kovinkaan ongelmallista.
lauantai-iltana siirryimme Cape Coast-linnana katsomaan African Footprint Internationalin (A.F.I.) ja tanskalaisen VOG-kuoron yhteiskonserttia Suskin jäädessä lepäilemään guesthouseen. täytyy nostaa hattua likalle, että jaksoi koko päivän kävellä sademetsässä, missä kosteus on keskimäärin 95%. itse African Footprint International on kuulemma yksi afrikan tunnetuimmista rumpu/tanssiryhmistä, eikä kavereiden taidot ole turhaan kehuttuja. tosin, tansakalaisen kuoron esitys oli enemmänkin semmoinen kaveriporukka, joka vaan hoilas rumpujen ja bändin kanssa. mielenkiintoinen idea, mutta toteutus olisi voinut olla hieman erilainen. kuitenkin live-musiikkia linnassa meren äärellä..ei huonompi ilta.
Elmina –sunnuntai 23.3.
sunnuntai-aamulla pakkasimme kamat ja suuntasimme kohti Elminaa. Elmina sijaitsee vain 15km Cape Coastista ja yhdessä nämä kaksi kaupunki ovat muodostaneet orjakaupan päänäyttämön. pieni historiapläjäys tähän väliin:
portugalilaiset saapuivat ensimmäisenä Elminaan vuonna 1482. Portugalilaiset vaihtoivat aseita, tupakkaa ja ruutia kultaan paikallisten kanssa. tästä seurasi paikan nimi El mina (kaivos) ja aluksi se tunnettiinkin Gold Coastina (kyllä, näin se on nimetty Afrikan Tähdessäkin). Portugalilaiset rakennuttivat linnan omin voimin ja myöhemmin kullan loputtua linnaa käytettiin orjien lähettämiseen ympäri maailmaa. pelkästään itse Elminan linnaan (myös tunnettu St. Georgin linnana) saapui aikanaan 12 miljoonaa orjaa, joista vain 4 miljoonaa selvisi hengissä. itse linnaa ovat isännöineet portugalilaisten lisäksi mm. britit sekä hollantilaiset.
minä ja suski osallistuimme opastetulle kierrokselle linnan saloihin Ellan jäädessä ulkopuolelle kuvailemaan. täytyy sanoa, että kierroksen aikana sitä rupesi hieman miettimään yhtä yhteiskunnamme julminta aikakautta juutalaisvainojen ohella. pysähdyttävintä ehkä oli hetki, jolloin olimme niin sanotussa ”no return roomissa”. tästä huoneessa orjat lauloivat viimeiset laulunsa, sillä siitä heidät vietiin suoraan laivan tyrmään ja kauas pois Afrikan mantereelta. huoneessa oli tuoreita kukkaseppeileitä, joita joidenkin orjien jälkeläiset olivat tuoneet kunnioittaakseen edesmenneiden muistoa.
hieman ennen puoltapäivää läksimme Elminasta Cape Coastin kautta kohti Accraa. reilun 4h matkustamisen jälkeen pääsimme vihdoin kotiin. kerrasaan antoisa viikonloppu, mutta kyllä sen verran väsyttää, ettei huominen pääsiäismaanataivapaa voisi enempää ilahduttaa.
perjantaiaamuna pakkasimme viikonlopuntarpeet reppuun ja lähdimme pääsiäislomalle. tarkoituksena oli aluksi suunnata n 150km päässä sijaitsevaan Cape Coastiin, suunnata lauantaina kohti Kakumin luonnonpuistoa ja sitten vielä sunnuntauna jatkaa matkaa Elminaan.
saimme bussin Kaneshista ja melkein 3h ajomatka sujui mukavasti, sillä jalkotilaa riitti ensimmäisen kerran tämän matkan aikana. Cape Coastin idylliin rantakaupunkiin saavuimme iltapäivästä ja ensimmäiseksi veimme tavaramme Sammon Guesthouseen. rakennus oli kolme kerrosta korkea ja majoituttuamme siiryimme katolla sijatsevaan ravintolaan. kuten matkaraamattumme lupasi, näkymät olivat mahtawat ja palvelu varsin hidasta. tosin, tuohon hitauteen täällä saa tottua. on täysin normaalia, että kun maksaa trotrossa setelillä, saa vaihtokolikoita odotella reilun 10min.
illalla kiertelimme hyvin tunnelmallisessa kaupungissa. yhdessä vaiheessa luulimme saapuvan keskelle jotakin kukko/koiratappelua. iso lauma meluisia ihmisiä oli katsomassa kaduilta ja parvekkeelta jotain alasviemäriin. viemäristä palajastui kuitenkin jotain todella kummallista. jalkapalloa viemärissä! siis isompaan viemäriin oli rakennettu kaksi maalia ja kentällä pelasi kymmenkunta lasta. ihmeellisintä kentässä oli se, että ison viemärin keskellä meni pienempi syvennys, johon voisi helposti tehdä renkut, eli siis astua ja vääntää jalkansa. lapset kuitenkin väistelivät syvennystä mallikaasti, mitä nyt pallo joskus siihen meni. tästä kuitenkin seurasi sivurajaheitto ja peli jatkui jälleen.
lopuksi suuntasimme vielä parille rantaloungeen, josta suuntasimme hyvissä ajoin lepäämään.
Sademetsää ja krokotiilejä – lauantai 22.3.
Suski nukkui yön todella huonosti johtuen flunssasta ja pienestä kuumeesta. länsimaissa paljon pelättyä malariaa se ei kuitenkaan ole, sillä mimmi on ollut täällä vasta muutaman päivän ja flunssan oireet oli olemassa jo ennen tänne saapumista.
Kakumiin suuntasimme reilun tunnin verran trotrolla, joka tuntui hajoavan tien päälle. jossain vaihessaa kuului rysähdys ja autopysäytettiin. sivupeilistä näin kuinka ”mate”, siis kuskin apuri, juoksi kauemmas ja nouti sieltä jonkin pudonneen osan. nähtävästi se ei ollut mikään kovin oleellinen osa, sillä matkaa jatkettiin pienen ihmettelyn jälkeen. itse kakumiin saavuttuamme päätimme kokeilla canopywalkia ja sen lisäksi vaeltaa tunnin oppaan mukana sademetsässä.
voihan pojat mitkä näkymät. itse riippusilta on reilut 350m pitkä, puunlatvasta toiseen kulkeva kapea silta. harmiksemme Kakumista ei löydy isompia eläimiä, joten suurimmat bongaukset olivat pienet linnut. elefantteja odotellaan sitten parin viikon päästä Molen kansallispuistossa. tikaskävelyn jälkeen jatkoimme patikoiden tunnin mitä tiheemmässä sademetsässä. oppaan mukaan kobrat ovat yleisimpiä käärmeitä, mutta edellisenä päivänä oli eteen tullut jokin vihreä mamba. eräs turisti oli kosketellut vihreää lehteä, kunnes oli yhtäkkiä huomannut että siinä aivan vieressä puussa oli vihreä mamba. naisella kävi tuuri, eikä mamba ollut hyökännyt. opas kuitenkin varoitteli hieman, että pitää katsoa mihin koskee, sillä semmoisen tuurin varaan ei kannata laskea. siinä sitä sitten tallailtiin sandaalit ja shortsit jalassa. epäilin ehkä hieman omaa varustustani, mutta kun näki tummaihoisen naisen, joka kävli korkkareissa sademetsässä ei voinut muuta kuin nauraa.
kakumista otimme jälleen kerran 30 min odottelun jälkeen trotron kohti Cape Coastia. jäimme kuitenkin noin puolivälissä matkaa pois Hans Cottage Boteliin syömään. paikka on kuuluisa siitä, että siellä vilisee tekolammikossa noin 20 krokotiiliä. ravintola-guesthouse oli suurimmilta osin rakennettu tekolammikon päälle, joten krokotiilien bongailu ruokailun yhteydessä ei ollut kovinkaan ongelmallista.
lauantai-iltana siirryimme Cape Coast-linnana katsomaan African Footprint Internationalin (A.F.I.) ja tanskalaisen VOG-kuoron yhteiskonserttia Suskin jäädessä lepäilemään guesthouseen. täytyy nostaa hattua likalle, että jaksoi koko päivän kävellä sademetsässä, missä kosteus on keskimäärin 95%. itse African Footprint International on kuulemma yksi afrikan tunnetuimmista rumpu/tanssiryhmistä, eikä kavereiden taidot ole turhaan kehuttuja. tosin, tansakalaisen kuoron esitys oli enemmänkin semmoinen kaveriporukka, joka vaan hoilas rumpujen ja bändin kanssa. mielenkiintoinen idea, mutta toteutus olisi voinut olla hieman erilainen. kuitenkin live-musiikkia linnassa meren äärellä..ei huonompi ilta.
Elmina –sunnuntai 23.3.
sunnuntai-aamulla pakkasimme kamat ja suuntasimme kohti Elminaa. Elmina sijaitsee vain 15km Cape Coastista ja yhdessä nämä kaksi kaupunki ovat muodostaneet orjakaupan päänäyttämön. pieni historiapläjäys tähän väliin:
portugalilaiset saapuivat ensimmäisenä Elminaan vuonna 1482. Portugalilaiset vaihtoivat aseita, tupakkaa ja ruutia kultaan paikallisten kanssa. tästä seurasi paikan nimi El mina (kaivos) ja aluksi se tunnettiinkin Gold Coastina (kyllä, näin se on nimetty Afrikan Tähdessäkin). Portugalilaiset rakennuttivat linnan omin voimin ja myöhemmin kullan loputtua linnaa käytettiin orjien lähettämiseen ympäri maailmaa. pelkästään itse Elminan linnaan (myös tunnettu St. Georgin linnana) saapui aikanaan 12 miljoonaa orjaa, joista vain 4 miljoonaa selvisi hengissä. itse linnaa ovat isännöineet portugalilaisten lisäksi mm. britit sekä hollantilaiset.
minä ja suski osallistuimme opastetulle kierrokselle linnan saloihin Ellan jäädessä ulkopuolelle kuvailemaan. täytyy sanoa, että kierroksen aikana sitä rupesi hieman miettimään yhtä yhteiskunnamme julminta aikakautta juutalaisvainojen ohella. pysähdyttävintä ehkä oli hetki, jolloin olimme niin sanotussa ”no return roomissa”. tästä huoneessa orjat lauloivat viimeiset laulunsa, sillä siitä heidät vietiin suoraan laivan tyrmään ja kauas pois Afrikan mantereelta. huoneessa oli tuoreita kukkaseppeileitä, joita joidenkin orjien jälkeläiset olivat tuoneet kunnioittaakseen edesmenneiden muistoa.
hieman ennen puoltapäivää läksimme Elminasta Cape Coastin kautta kohti Accraa. reilun 4h matkustamisen jälkeen pääsimme vihdoin kotiin. kerrasaan antoisa viikonloppu, mutta kyllä sen verran väsyttää, ettei huominen pääsiäismaanataivapaa voisi enempää ilahduttaa.
Oikeeta kahvia ja viemäriin putoamista
19.3. OIKEETA KAFFEA!!!
mika ihana odotuksen palkitus. ystäväni Suski (tarkemmin ystävättäreni poikaystävän kaveri) saapui eilen illalla tänne ja toi meikäläisen espressokeittimen! Laba oli heittäny paketin Stokkalle josta se löysi lopulta tänne. alunperin tarkoituksena oli ostaa täältä uusi, mutta edes koko kaupungin suurimmasta ja länsimaalaisimmasta supermarketista ei löytynyt kuin semmoinen jättikokoinen kone.mutta nyt on aamuhuolet ohi. ei enää valmis-nescafeeta vaan ihan oikeeta stuffia.
niin siis, maanantai ja tiistai meni nopeasti koulussa. aloitimme ihan opetushommat tämän viikon alusta, kun Eliza löysi tiensä kotimaahan jenkkilään.Ella opettaa pääasiassa englantia ja meikäkäinen matikkaa. tietenkin avustamme toisiamme sen verran mitä voimavaroja riittää.
eilen lähdin melkein heti koulun jälkeen lentokentälle Suskia vastaan ja ilta menikin sitten lörpötellessä. tänään Suski vietti meidän kanssa päivän koululla, jonka jälkeen suuntasimme James Towniin (tästä eteen päin JT). Ella ja Suski kiipesi JT:n huteraan majakkaan meikäläisen jäädessä alas. kävimme myös JT:n kalastajasatamassa ja rantahiekoilla. aurinko kuitenkin rupesi lähenemään horisonttia, joten suuntasimme kotia kohti. kaiken kaikkiaan melko raskas, mutta antoisa päivä. pääsimme vihdoinkin JT:in, viimeksi kun kiertelimme hieman harhaan. koulussa ärsyttävää oli se, ettei meidän luokkamme varsinainen opettaja saapunut paikalle (ei edes ilmoittanut poissaolostaan), mutta iloksemme päivä saatiin vietyä läpi ilman sen suurempia ongelmia. kaikkein parasta oli kuitenkin se, että lapset olivat tänään huomattavasti rauhallisempia kuin normaalisti. opetus tuntui jopa menevän perille.
putosin viemäriin –torstai 20.3
mitä tästä päivästä jäi kerrotavaa? no ei juuri muuta että putosin viemäriin..tai enemminkin astuin. täällä kun saa olla todella varovainen liikkuessa. kaikki viemärit ovat suurimmilta osin avonaisia, joten tarkkana saa olla etenkin pimeällä. noh, missäs muualla kuin Papa Nestollahan tämä tapahtui. olin menossa Edmondin äidin luokse ostamaan kokkolaa (coca-cola), kun yhtäkkiä astuin tyhjään. takaa kuului hirveä kiljunta, ella ja suski kun hieman säikähti. ei se kummempaa hätää, viemärin reunasta jäi vain pientä asfaltti-ihottumaa säären puoleen väliin. pahemmin olisi kuitenkin voinut käydä, sillä ei ole kuulemma ensimmäinen eikä toinen kerta kun luita murtuisi.
huvittavinta tilanteessa oli se, että Ella ja Suski sai oikeen kunnon läimäsyt! Ella ja suski repesi nauramaan sattuneelle, kun selvisi että tilanteessa ei sattunut pahemmin. noh, Edmondin äitihän se tulistui ja läppäsi molempia tyttöjä oikeen kunnolla ja sanoi että Ghanassa ei naureta jos joku kaatuu. itseäni tosin nauratti koko tilanne, onneksi ei käynyt pahemmin
mika ihana odotuksen palkitus. ystäväni Suski (tarkemmin ystävättäreni poikaystävän kaveri) saapui eilen illalla tänne ja toi meikäläisen espressokeittimen! Laba oli heittäny paketin Stokkalle josta se löysi lopulta tänne. alunperin tarkoituksena oli ostaa täältä uusi, mutta edes koko kaupungin suurimmasta ja länsimaalaisimmasta supermarketista ei löytynyt kuin semmoinen jättikokoinen kone.mutta nyt on aamuhuolet ohi. ei enää valmis-nescafeeta vaan ihan oikeeta stuffia.
niin siis, maanantai ja tiistai meni nopeasti koulussa. aloitimme ihan opetushommat tämän viikon alusta, kun Eliza löysi tiensä kotimaahan jenkkilään.Ella opettaa pääasiassa englantia ja meikäkäinen matikkaa. tietenkin avustamme toisiamme sen verran mitä voimavaroja riittää.
eilen lähdin melkein heti koulun jälkeen lentokentälle Suskia vastaan ja ilta menikin sitten lörpötellessä. tänään Suski vietti meidän kanssa päivän koululla, jonka jälkeen suuntasimme James Towniin (tästä eteen päin JT). Ella ja Suski kiipesi JT:n huteraan majakkaan meikäläisen jäädessä alas. kävimme myös JT:n kalastajasatamassa ja rantahiekoilla. aurinko kuitenkin rupesi lähenemään horisonttia, joten suuntasimme kotia kohti. kaiken kaikkiaan melko raskas, mutta antoisa päivä. pääsimme vihdoinkin JT:in, viimeksi kun kiertelimme hieman harhaan. koulussa ärsyttävää oli se, ettei meidän luokkamme varsinainen opettaja saapunut paikalle (ei edes ilmoittanut poissaolostaan), mutta iloksemme päivä saatiin vietyä läpi ilman sen suurempia ongelmia. kaikkein parasta oli kuitenkin se, että lapset olivat tänään huomattavasti rauhallisempia kuin normaalisti. opetus tuntui jopa menevän perille.
putosin viemäriin –torstai 20.3
mitä tästä päivästä jäi kerrotavaa? no ei juuri muuta että putosin viemäriin..tai enemminkin astuin. täällä kun saa olla todella varovainen liikkuessa. kaikki viemärit ovat suurimmilta osin avonaisia, joten tarkkana saa olla etenkin pimeällä. noh, missäs muualla kuin Papa Nestollahan tämä tapahtui. olin menossa Edmondin äidin luokse ostamaan kokkolaa (coca-cola), kun yhtäkkiä astuin tyhjään. takaa kuului hirveä kiljunta, ella ja suski kun hieman säikähti. ei se kummempaa hätää, viemärin reunasta jäi vain pientä asfaltti-ihottumaa säären puoleen väliin. pahemmin olisi kuitenkin voinut käydä, sillä ei ole kuulemma ensimmäinen eikä toinen kerta kun luita murtuisi.
huvittavinta tilanteessa oli se, että Ella ja Suski sai oikeen kunnon läimäsyt! Ella ja suski repesi nauramaan sattuneelle, kun selvisi että tilanteessa ei sattunut pahemmin. noh, Edmondin äitihän se tulistui ja läppäsi molempia tyttöjä oikeen kunnolla ja sanoi että Ghanassa ei naureta jos joku kaatuu. itseäni tosin nauratti koko tilanne, onneksi ei käynyt pahemmin
maanantai 17. maaliskuuta 2008
one love
10.3 aivan p***a maanantai
todellakin maanantai. aikalailla kaikki meni persiilleen. vatsa oli jo neljättä päivää löysä, mutta vasta tänään se on pelkkää vettä. tuskalias päivä koulussa, kun yleiset vessat on mitä on. sen lisäksi läppäristäni löytyi viirus ja ulko-oven lukko meni rikki. ei siis juurikaan mitään positiivista. illalla tosin nukkumaan mentäessä hieman nauratti.
11.3. tiistai, new hope.
eilisen vastakohta. tänään vatsa toimi ensimmäistä kertaa varmaankin viikkoon. soitin aamulla Arjalle lukosta ja hän kutsui lukkosepän paikalle. Ella lähti kouluun normaaliin aikaan, itse jäin vahtimaan tavaroita. lukkosepänpoikanen sai homman kasaan reilussa tunnissa ja pääsin itsekkin kouluun.
iltapäivällä tulimme kotiin Papa Neston kautta. Ella jäi nukkumaan ja minä lähdin käymään marketissa. Ella käski ostaa jotain hyvää ja lettutaikinan aineksethan sitä tuli ostettua. arki on selkeästi jo muotoutunut tietyiksi ruutineiksi, joten ei tästäkään jurikaan sen enempää kerrottavaa.
12.3 reggae-party
koulussa päivä sujui taas opetellessa aakkosia ja perus yhteen- ja vähennyslaskuja. koulun jälkeen tulimme kotiin, lepäsimme hetken ja sitten kävin busyssa maksamassa muutamat laskut. takaisin tullessa alkoi sataa. sade osottautui vain pieneksi kuuroksi ja päätimme suunntata Labadi beachille. Labadilla on joka keskiviikko reggae-bileet, missä normaalisti on live -musiikkia. tällä kertaa live-esiintyjä oli perunut keikkansa, koska sade näytti uhkaavan myös iltaa. bileissä törmäsimme rumpujannu- Apiahin sekä tietenkin Humble Lionin. naureskelimme Ellan kanssa että kaverissa ei ole kyllä tippakaan nöyryyttä, vaikka nimi niin viittookin. Rastafan kävelytyyli on mitä rennoin varustettuna pienellä ylimielisyydellä. nokka hieman taivasta kohden ja joka asiaan vastaus Ja-man! (ja muutama Ja-man ihan muuten vaan). tämän lisäksi kaveri sanoo illassa noin 4 kertaa, että meidän täytyy mennä sen kauppaan ostaa parit naamarit. ajoittain hieman ärsyttävää, mutta kyllä Humble Lionin ajatteleminen naurattaa aina.
lähdimme puolen yön aikoihin pois tro-trolla ja kävimme vielä Papa Neston kautta juuri ennen sen sulkemista. eksyimme vielä Edmondin kanssa keskustelemaan yhteiskuntiemme rakenteesta, pankkilainoista ja vaikka mistä, joten nukkumaan päästiin siinä vähän jälkeen puoli kaksi.
14.3 Elisan viimeinen päivä.
torstai 13.3 meni yllättävän pirteissä tunnelmissa, vaikka edeltävän yön unet olivat jääneet vähäisiksi. koulun jälkeen kävimme Arjan luona syömässä. Hän oli laittanut meille maapähkinäkeittoa sekä makaroonilaatikkoa.
perjaintaina oli jenkkilän vapaaehtoistyöntekijän Elisan viimeinen päivä ja luvassa oli hieman erikoisohjelmaa osalle lapsista. Elisa oli luvannut omalla kustannuksella viedä oman luokkansa lapset Labadi beachille uimaan. minä ja ella lähdimme mukaan vahtimana parikymmenpäistä lapsi joukkoa. reisus oli menestys. juuri kukaan lapsista ei ollut käynyt labadilla, suurin osa kun ei juuri ole koskaan poistunut koulun ja kodin lähettyviltä. illalla suuntasimme sitten länsimaalaisten suosimaan Osuun muutamalla yhdessä Barneyn ja Elisan kanssa. Osussa istuskelimme sen verran myöhään, että Elisan piti ottaa taxi kotiin hakeakseen kamat ja jatkaa matkaa suoraan lentokentälle.
Elisa oli täällä puoli vuotta ja tuntuu näin parin viikon jälkeen että hän on saanut todella paljon aikaiseksi. illan aikana keskustelimme kaiken näköisistä tuntemuksista tätä maata kohtaan. kuten Ellakin aikasemmin sanoi, niin tätä maata kohtaan on muodostunut kahden viikon aikana sellainen viha-rakkaus-suhde. on asioita mitkä on todella ärsyttäviä, mutta sitten on aivan mahtavia asioita. itsellä ei nyt ole ollut kovinkaan suuri koti-ikävä, mitä nyt yhtä tyttöä hieman kaipailee vähän enemmän. reissu on jo tähän asti antanut todella paljon ja lisää erilaisia hetkiä on vielä luvassa. esimerkiksi ens viikonloppuna suunnittelimme suuntaavamme yhdessä suomesta 10 päiväksi lomailemaan saapuvan Suskin kanssa kohti Cape Coastia sekä Kakumin luonnonsuojelualuetta.
Fine like fanta, cool like coke (kokrobite 15-16.3)
lauantai-iltapäivällä suuntasimme yhdessä Barneyn kanssa ensin kohti Kaneshia ja sieltä tro-trolla kokrobite beachille. kokrobiten big millyssä on joka lauantai live-musiikkia ja hyvä meininki. saavuttuamme reilun tunnin matkustuksen jälkeen kävimme ensin uimassa rannalla. uinnin jälkeen menimme läheiseen guesthouseen ja otimme kaksi huonetta. yöpyminen oli todella edullista, mutta kyllä oli puitteetkin sen mukaiset. tarkoitus oli kuitenkin vain nukkua huoneessa muutama tunti, sillä yöaikaan jopa taxilla kulkeminen ei näin syrjäsestä paikasta ole kovinkaan kannattavaa.
Apiah yhdessä kaverinsa Joen kanssa liittyi porukkaamme ja illanvietto alkoi. ilta oli mitä mainioin. hyvää musiikkia, rentoa tanssimista ja pythoni!!!!!! äläh, siis siellä oli tyyppi joka kanteli sellasta reilun metrin pitusta pythonia. noh, sehän sitten tuli meiän pöytään ja pisti sen mun kaulaan. harmi että Ellan kuva ei täysin onnistunut, kuvausolosuhteet kun oli hyvin pimeät. kyllä siitä puoli päätä näkyy ja käärme juuri luikertelemassa pois olkapäätä pitkin.
aamulla herättyämme siirryimme kokrobiten kylään Joen viihtyisään majaan syömään aamiasta ja hengailemaan. nää reggaemiehet on mitä huvittavimpia. kavereilla on ihan hienoja ajatuksia, mutta kun kuudennen kerran kuulee ”Finland, England, Ghana-all the same. U know, ONE LOVE”, niin ei voi muuta ku naureskella. Apiah sanoo jokaisen tapaamisen päätteeksi One love. näiden lisäksi illan aikana kuultiin lauseita kuten ”it´s nice to be nice” sekä ”fine like fanta –cool like coke”. germaani mitä jenggii..
aamiaisen jälkeen vielä pikku lököilyt beachilla ja sitten tro-trolla kotiin. todella väsynyt olo, mutta takana erittäin onnistunut viikonloppu.
One love,
Richard.
todellakin maanantai. aikalailla kaikki meni persiilleen. vatsa oli jo neljättä päivää löysä, mutta vasta tänään se on pelkkää vettä. tuskalias päivä koulussa, kun yleiset vessat on mitä on. sen lisäksi läppäristäni löytyi viirus ja ulko-oven lukko meni rikki. ei siis juurikaan mitään positiivista. illalla tosin nukkumaan mentäessä hieman nauratti.
11.3. tiistai, new hope.
eilisen vastakohta. tänään vatsa toimi ensimmäistä kertaa varmaankin viikkoon. soitin aamulla Arjalle lukosta ja hän kutsui lukkosepän paikalle. Ella lähti kouluun normaaliin aikaan, itse jäin vahtimaan tavaroita. lukkosepänpoikanen sai homman kasaan reilussa tunnissa ja pääsin itsekkin kouluun.
iltapäivällä tulimme kotiin Papa Neston kautta. Ella jäi nukkumaan ja minä lähdin käymään marketissa. Ella käski ostaa jotain hyvää ja lettutaikinan aineksethan sitä tuli ostettua. arki on selkeästi jo muotoutunut tietyiksi ruutineiksi, joten ei tästäkään jurikaan sen enempää kerrottavaa.
12.3 reggae-party
koulussa päivä sujui taas opetellessa aakkosia ja perus yhteen- ja vähennyslaskuja. koulun jälkeen tulimme kotiin, lepäsimme hetken ja sitten kävin busyssa maksamassa muutamat laskut. takaisin tullessa alkoi sataa. sade osottautui vain pieneksi kuuroksi ja päätimme suunntata Labadi beachille. Labadilla on joka keskiviikko reggae-bileet, missä normaalisti on live -musiikkia. tällä kertaa live-esiintyjä oli perunut keikkansa, koska sade näytti uhkaavan myös iltaa. bileissä törmäsimme rumpujannu- Apiahin sekä tietenkin Humble Lionin. naureskelimme Ellan kanssa että kaverissa ei ole kyllä tippakaan nöyryyttä, vaikka nimi niin viittookin. Rastafan kävelytyyli on mitä rennoin varustettuna pienellä ylimielisyydellä. nokka hieman taivasta kohden ja joka asiaan vastaus Ja-man! (ja muutama Ja-man ihan muuten vaan). tämän lisäksi kaveri sanoo illassa noin 4 kertaa, että meidän täytyy mennä sen kauppaan ostaa parit naamarit. ajoittain hieman ärsyttävää, mutta kyllä Humble Lionin ajatteleminen naurattaa aina.
lähdimme puolen yön aikoihin pois tro-trolla ja kävimme vielä Papa Neston kautta juuri ennen sen sulkemista. eksyimme vielä Edmondin kanssa keskustelemaan yhteiskuntiemme rakenteesta, pankkilainoista ja vaikka mistä, joten nukkumaan päästiin siinä vähän jälkeen puoli kaksi.
14.3 Elisan viimeinen päivä.
torstai 13.3 meni yllättävän pirteissä tunnelmissa, vaikka edeltävän yön unet olivat jääneet vähäisiksi. koulun jälkeen kävimme Arjan luona syömässä. Hän oli laittanut meille maapähkinäkeittoa sekä makaroonilaatikkoa.
perjaintaina oli jenkkilän vapaaehtoistyöntekijän Elisan viimeinen päivä ja luvassa oli hieman erikoisohjelmaa osalle lapsista. Elisa oli luvannut omalla kustannuksella viedä oman luokkansa lapset Labadi beachille uimaan. minä ja ella lähdimme mukaan vahtimana parikymmenpäistä lapsi joukkoa. reisus oli menestys. juuri kukaan lapsista ei ollut käynyt labadilla, suurin osa kun ei juuri ole koskaan poistunut koulun ja kodin lähettyviltä. illalla suuntasimme sitten länsimaalaisten suosimaan Osuun muutamalla yhdessä Barneyn ja Elisan kanssa. Osussa istuskelimme sen verran myöhään, että Elisan piti ottaa taxi kotiin hakeakseen kamat ja jatkaa matkaa suoraan lentokentälle.
Elisa oli täällä puoli vuotta ja tuntuu näin parin viikon jälkeen että hän on saanut todella paljon aikaiseksi. illan aikana keskustelimme kaiken näköisistä tuntemuksista tätä maata kohtaan. kuten Ellakin aikasemmin sanoi, niin tätä maata kohtaan on muodostunut kahden viikon aikana sellainen viha-rakkaus-suhde. on asioita mitkä on todella ärsyttäviä, mutta sitten on aivan mahtavia asioita. itsellä ei nyt ole ollut kovinkaan suuri koti-ikävä, mitä nyt yhtä tyttöä hieman kaipailee vähän enemmän. reissu on jo tähän asti antanut todella paljon ja lisää erilaisia hetkiä on vielä luvassa. esimerkiksi ens viikonloppuna suunnittelimme suuntaavamme yhdessä suomesta 10 päiväksi lomailemaan saapuvan Suskin kanssa kohti Cape Coastia sekä Kakumin luonnonsuojelualuetta.
Fine like fanta, cool like coke (kokrobite 15-16.3)
lauantai-iltapäivällä suuntasimme yhdessä Barneyn kanssa ensin kohti Kaneshia ja sieltä tro-trolla kokrobite beachille. kokrobiten big millyssä on joka lauantai live-musiikkia ja hyvä meininki. saavuttuamme reilun tunnin matkustuksen jälkeen kävimme ensin uimassa rannalla. uinnin jälkeen menimme läheiseen guesthouseen ja otimme kaksi huonetta. yöpyminen oli todella edullista, mutta kyllä oli puitteetkin sen mukaiset. tarkoitus oli kuitenkin vain nukkua huoneessa muutama tunti, sillä yöaikaan jopa taxilla kulkeminen ei näin syrjäsestä paikasta ole kovinkaan kannattavaa.
Apiah yhdessä kaverinsa Joen kanssa liittyi porukkaamme ja illanvietto alkoi. ilta oli mitä mainioin. hyvää musiikkia, rentoa tanssimista ja pythoni!!!!!! äläh, siis siellä oli tyyppi joka kanteli sellasta reilun metrin pitusta pythonia. noh, sehän sitten tuli meiän pöytään ja pisti sen mun kaulaan. harmi että Ellan kuva ei täysin onnistunut, kuvausolosuhteet kun oli hyvin pimeät. kyllä siitä puoli päätä näkyy ja käärme juuri luikertelemassa pois olkapäätä pitkin.
aamulla herättyämme siirryimme kokrobiten kylään Joen viihtyisään majaan syömään aamiasta ja hengailemaan. nää reggaemiehet on mitä huvittavimpia. kavereilla on ihan hienoja ajatuksia, mutta kun kuudennen kerran kuulee ”Finland, England, Ghana-all the same. U know, ONE LOVE”, niin ei voi muuta ku naureskella. Apiah sanoo jokaisen tapaamisen päätteeksi One love. näiden lisäksi illan aikana kuultiin lauseita kuten ”it´s nice to be nice” sekä ”fine like fanta –cool like coke”. germaani mitä jenggii..
aamiaisen jälkeen vielä pikku lököilyt beachilla ja sitten tro-trolla kotiin. todella väsynyt olo, mutta takana erittäin onnistunut viikonloppu.
One love,
Richard.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2008
useampi paiva.
6.3. Ghana 51-vuotta.
torstai oli vapaa koulusta, sillä oli Ghanan itsenäisyyspäivä. aamulla siivosimme paikkoja ja teimme ensimmäiset nyrkkipyykit. hidasta ja tuskaliasta sanoisin. etenkin valkoisten vaatteiden pesu tuottaa tuskaa. huoltotoimien jälkeen suunnittelimme viettävämme päivän Lambadi beachilla (tai joku sinne päin). hyppäsimme trotrohon ja suuntasimme itään päin Accrasta. perillä päästyämme koimme pienen yllätyksen: tämä ranta on maksullinen ja näin itsenäisyyspäivän kunniaksi hinta oli 4 cediä! aikamoista kiskontaa, joten päätimme ottaa trotroon takaisin kaupunkiin.
kaupungissa lähdimme kävelemään uusiin paikkoihin. tarkoitus oli mennä James Towniin, mikä on meidän matkaopaskirjan, siis raamattumme, mukaan Accran elävintä paikkaa. useamman tunnin kävelyn jälkeen pääsimme rantaan, mutta James Towni oli vielä pienen matkan päässä. tympäännyimme kuumaan ja paskaiseen oloon ja hyppäsimme taxiin kohti kotia.
suihkun jälkeen lähdimme käymään vielä busy-internetissä ja sitten suuntasimme syömään. itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme syödä jotain muuta kuin riisiä. tapasimme Barneyn läheisessä hotellin ulkoravintolassa. Ella söi kanahampurilaisen, itse rellestin pihvillä ja ranskalaisilla. nam nam nam. ruokailun jälkeen suuntasimme viereiseen baariin. Champ on varsinainen brittifudisbaari. joukkueiden plakaatteja ja lippuja jokapaikassa ja baarissa oli yhtä paljon valkoisia kuin tummia. tietovisa joukkueeseemme liittyi vielä jenkkitytöt ja tiimi oli valmis. tuloksena 2.sija ja ilmaista alkomaholia 20 cedin eestä (yksi olut oli 2,5cediä tässä kalliissa paikassa.)
7.3. vapaaperjantai
perjantai oli myös koulusta vapaa, joten meillä oli kunnolla pidennetty viikonloppu. heräsimme vasta yhdeksän aikoihin, kaupunki kun on täydessä vauhdissa jo kuuden jälkeen. lähdimme erittäin isolle torille nimeltään Makola yhdessä Arjan kanssa. torilta löytyy vaikka mitä. ihan kaikkea mitä erilaisimmista kojuista. kauniita afrikkalaisia kankaita moneen lähtöön sekä kaikki tarvittavat ruoka-ainekset jne. loppujen lopuksi varsin ahdistava paikka. kokoajan joku kauppaa jotain ja aina saa olla tinkimässä. todella hektistä menoa. siitä hyppäsimme sitten Arjan johdolla taxiin ja kohti Osua. Osu on länsimaalaisten ostoskatu. Osussa on myös paljon erilaisia ruokapaikkoja, eikä pelkästään vaan ghanalaisia paikkoja. Osussa kävimme paikallisessa k-supermarketissa minkä jälkeen päätimme suunnata ruokakasseineen sitten kotia.
illalla kävimme tervehtimässä Edmondin hyvää kaveri Richardia. varsinainen ghanalainen räppäri. hän hengaili meidän kanssa kaupungilla ja näytti meille mm. kotikolonsa. hyvin vaatimaton, varsin pieni huone. siis leveydeltään sängynlevyinen, eikä juuri muuta. niin vaatimaton ja rähjäinen, että moni suomalainen nukkuisi enemmin hiekkarannalla yönsä kuin siinä kolossa. Richardin luota siirryimme Edmondin ruokapaikkaan Papa Nestolle. Papa Neston takaraunioista löysimme pimeästä Edmondin ja pienen punttisalin. salilla nosteleminen tosin tapahtuu täysin pimeässä raunioissa. siis taas kerran keskeneräiseksi jäänyt rakennus. Papa Nestolla hengasimme aikamme, kuuntelimme paikallista musiikkia ja nautimme ghanan hieman viileämmästä illasta. aikaisin täytyi kuitenkin lähteä, sillä seuraavana aamuna on aikainen herätys.
8.3 Big Match
päivä alkoi aikaisin. herätys kello 05:00, aamiainen naamaan ja sitten kohti Street Academya. Paikalla piti olla 07:00, mutta taashan se nähtiin. viimeiset saapuivat paikalle 0750 juuri ennen bussin lähtöä. GMT on saanut täällä täysin uuden merkityksen: se ei ole se perinteinen Greenwich Meridian Timezone (tai mikä lie) vaan GMT on lyhenne Ghana Man Timesta. se tarkoittaa kirjallisesti sitä, että sovitut ajat ovat vain jotain sinnepäin. matkasimme bussilla Accran ulkopuolella sijaitsevalle kentälle ja hyväntekeväisyysottelun vastustajaksi asettui nippu entisiä Black Stareja vahvistettuna nuorilla kolleilla. Black Stareiksi kutsutaan siis Ghanan maajoukkuepelaajia, joten oli enemmänkin kunnia pelata näitä pappoja vastaan. Meidän joukkueemme koostui koulun henkilökunnasta sekä muutamasta muusta, joten 1-0 tappiota voi pitää enemminkin hyvänä suorituksena kuin huonona. ottelun jälkeen koulun lapsille jaettiin limonadia sekä piiraita ja otettiin viralliset joukkuekuvat. Street Academy sai myös lahjoituksen Black Stareilta, summasta tosin ei ole tarkempaa tietoa.
päivällä otimme päikkärit pariin otteseen ihan vain huvin vuoksi. tosi tärkeä tieto tämäkin. itse kävin nostamassa ekaa kertaa rahaa, masterilla kun on kovin vaikeaa nostaa tässä kaupungissa. visa ja visa electron käy joka paikassa, masteri vain parissa. Ella on siis tähän asti toiminu kunnon MassiKeisarina. paikalliset ovat jopa pari kertaa nauraneet meidän menolle, kun nainen on maksanut meikäläisen osuudet. Ella on pitänyt niistä lainakirjaa, itse pidän niitä enemmänkin suojelurahoina.
illalla menimme Papa Neston kautta koulumme lähelle. Siellä on rumpukauppa, jota pitää jannu nimeltä Apiah. Apiah on käyny mm. suomessa soittamassa nosturissa Faces-festviaaleilla ja asunut etelä-Haagassa 3kk.Apiah opettaa meitä rakentamaan oman rummun, jonka voi sitten viedä kotiin. Kaupalta emme löytäneet Apiah, mutta löysimme Humble Lionin. kunnon rastafa,jonka joka toinen sana on Ja-man! Humble Lion vei meidät Apiahin luokse ja pian istuimme köyhän Akuma Villagen rantabaarissa. porukkamme kasvoi illan aikana, kun Edmond ja Ribbon liittyivät seuraamme. suuntasimme vielä Osun yöelämään ja paikallisen snägärin jälkeen pääsimme nukkumaan joskus puoli kolmen aikaan. olutta, chillausta ja rentoja jannuja. onnistunut ilta toisin sanoen.
sunnuntai 9.3. Hearts of Oaks, Accra Vs Kokoto, Kumasi
sunnuntaina lähdimme katsomaan yhdessä Barneyn ja hänen kaverinsa kanssa Ghanan liigan kovinta kamppailua Accran stadionille. joukkueet ovat kaksi parasta Ghanassa ja niiden välillä on vielä lisäjännitteitä. pari vuotta takaperin joukkueiden välisessä ottelussa tapahtui Afrikan mantereen toiseksi pahin välikohtaus, missä kuoli yhteensä 106 ihmistä, joten jännittynyttä ilmapiiriä oli odotettavissa.
sitä se myös oli. saavuimme stadionin kupeelle missä tapasimme Barneyn ja hänen kaverinsa. ostimme liput päätykatsomoon (n.3e kpl) ja kävimme parilla oluella aistimassa tunnelmaa. itse ottelu oli melkein loppuunmyyty, joten 40 000 ihmistä vetävältä stadionilta ei tunnelmaa puuttunut. meno oli villiä ja se vain kiihtyi puoliaikaa kohden. puoliajalla vaihtopelaajat nujakoivat kentällä sen verran kovin, että mellakkapoliisit tulivat erottamaan pelaajat toisistaan. kiihkeys näkyi myös ottelussa. pelissä taklattiin todella paljon ja otteet olivat muutenkin kovia. itse katsomossa oli afrikkalainen meinki. paljon rumpuja, torvia ja värikkäitä vaatteita. rymiryhmä piti vauhtia yllä koko ottelun ilman yhtään taukoa.
ottelu oli mielestäni hyvin viihdyttävä, paljon hyviä tilaneita (mm. 4 ylärimaa) ja muutamat erittäin nätit kikat. Ghanan maajoukkueen pelaajia ei kentällä tosin nähty. maalejakin olisi ollut kiva nähdä, sillä yleisö varmaan olisi seonnut täysin. tosin, tasatulos 0-0 saattoi olla ehkä kaikkien kannalta kuitenkin parempi. kotimatkalla meidät yllätti ensimmäinen sade.
torstai oli vapaa koulusta, sillä oli Ghanan itsenäisyyspäivä. aamulla siivosimme paikkoja ja teimme ensimmäiset nyrkkipyykit. hidasta ja tuskaliasta sanoisin. etenkin valkoisten vaatteiden pesu tuottaa tuskaa. huoltotoimien jälkeen suunnittelimme viettävämme päivän Lambadi beachilla (tai joku sinne päin). hyppäsimme trotrohon ja suuntasimme itään päin Accrasta. perillä päästyämme koimme pienen yllätyksen: tämä ranta on maksullinen ja näin itsenäisyyspäivän kunniaksi hinta oli 4 cediä! aikamoista kiskontaa, joten päätimme ottaa trotroon takaisin kaupunkiin.
kaupungissa lähdimme kävelemään uusiin paikkoihin. tarkoitus oli mennä James Towniin, mikä on meidän matkaopaskirjan, siis raamattumme, mukaan Accran elävintä paikkaa. useamman tunnin kävelyn jälkeen pääsimme rantaan, mutta James Towni oli vielä pienen matkan päässä. tympäännyimme kuumaan ja paskaiseen oloon ja hyppäsimme taxiin kohti kotia.
suihkun jälkeen lähdimme käymään vielä busy-internetissä ja sitten suuntasimme syömään. itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme syödä jotain muuta kuin riisiä. tapasimme Barneyn läheisessä hotellin ulkoravintolassa. Ella söi kanahampurilaisen, itse rellestin pihvillä ja ranskalaisilla. nam nam nam. ruokailun jälkeen suuntasimme viereiseen baariin. Champ on varsinainen brittifudisbaari. joukkueiden plakaatteja ja lippuja jokapaikassa ja baarissa oli yhtä paljon valkoisia kuin tummia. tietovisa joukkueeseemme liittyi vielä jenkkitytöt ja tiimi oli valmis. tuloksena 2.sija ja ilmaista alkomaholia 20 cedin eestä (yksi olut oli 2,5cediä tässä kalliissa paikassa.)
7.3. vapaaperjantai
perjantai oli myös koulusta vapaa, joten meillä oli kunnolla pidennetty viikonloppu. heräsimme vasta yhdeksän aikoihin, kaupunki kun on täydessä vauhdissa jo kuuden jälkeen. lähdimme erittäin isolle torille nimeltään Makola yhdessä Arjan kanssa. torilta löytyy vaikka mitä. ihan kaikkea mitä erilaisimmista kojuista. kauniita afrikkalaisia kankaita moneen lähtöön sekä kaikki tarvittavat ruoka-ainekset jne. loppujen lopuksi varsin ahdistava paikka. kokoajan joku kauppaa jotain ja aina saa olla tinkimässä. todella hektistä menoa. siitä hyppäsimme sitten Arjan johdolla taxiin ja kohti Osua. Osu on länsimaalaisten ostoskatu. Osussa on myös paljon erilaisia ruokapaikkoja, eikä pelkästään vaan ghanalaisia paikkoja. Osussa kävimme paikallisessa k-supermarketissa minkä jälkeen päätimme suunnata ruokakasseineen sitten kotia.
illalla kävimme tervehtimässä Edmondin hyvää kaveri Richardia. varsinainen ghanalainen räppäri. hän hengaili meidän kanssa kaupungilla ja näytti meille mm. kotikolonsa. hyvin vaatimaton, varsin pieni huone. siis leveydeltään sängynlevyinen, eikä juuri muuta. niin vaatimaton ja rähjäinen, että moni suomalainen nukkuisi enemmin hiekkarannalla yönsä kuin siinä kolossa. Richardin luota siirryimme Edmondin ruokapaikkaan Papa Nestolle. Papa Neston takaraunioista löysimme pimeästä Edmondin ja pienen punttisalin. salilla nosteleminen tosin tapahtuu täysin pimeässä raunioissa. siis taas kerran keskeneräiseksi jäänyt rakennus. Papa Nestolla hengasimme aikamme, kuuntelimme paikallista musiikkia ja nautimme ghanan hieman viileämmästä illasta. aikaisin täytyi kuitenkin lähteä, sillä seuraavana aamuna on aikainen herätys.
8.3 Big Match
päivä alkoi aikaisin. herätys kello 05:00, aamiainen naamaan ja sitten kohti Street Academya. Paikalla piti olla 07:00, mutta taashan se nähtiin. viimeiset saapuivat paikalle 0750 juuri ennen bussin lähtöä. GMT on saanut täällä täysin uuden merkityksen: se ei ole se perinteinen Greenwich Meridian Timezone (tai mikä lie) vaan GMT on lyhenne Ghana Man Timesta. se tarkoittaa kirjallisesti sitä, että sovitut ajat ovat vain jotain sinnepäin. matkasimme bussilla Accran ulkopuolella sijaitsevalle kentälle ja hyväntekeväisyysottelun vastustajaksi asettui nippu entisiä Black Stareja vahvistettuna nuorilla kolleilla. Black Stareiksi kutsutaan siis Ghanan maajoukkuepelaajia, joten oli enemmänkin kunnia pelata näitä pappoja vastaan. Meidän joukkueemme koostui koulun henkilökunnasta sekä muutamasta muusta, joten 1-0 tappiota voi pitää enemminkin hyvänä suorituksena kuin huonona. ottelun jälkeen koulun lapsille jaettiin limonadia sekä piiraita ja otettiin viralliset joukkuekuvat. Street Academy sai myös lahjoituksen Black Stareilta, summasta tosin ei ole tarkempaa tietoa.
päivällä otimme päikkärit pariin otteseen ihan vain huvin vuoksi. tosi tärkeä tieto tämäkin. itse kävin nostamassa ekaa kertaa rahaa, masterilla kun on kovin vaikeaa nostaa tässä kaupungissa. visa ja visa electron käy joka paikassa, masteri vain parissa. Ella on siis tähän asti toiminu kunnon MassiKeisarina. paikalliset ovat jopa pari kertaa nauraneet meidän menolle, kun nainen on maksanut meikäläisen osuudet. Ella on pitänyt niistä lainakirjaa, itse pidän niitä enemmänkin suojelurahoina.
illalla menimme Papa Neston kautta koulumme lähelle. Siellä on rumpukauppa, jota pitää jannu nimeltä Apiah. Apiah on käyny mm. suomessa soittamassa nosturissa Faces-festviaaleilla ja asunut etelä-Haagassa 3kk.Apiah opettaa meitä rakentamaan oman rummun, jonka voi sitten viedä kotiin. Kaupalta emme löytäneet Apiah, mutta löysimme Humble Lionin. kunnon rastafa,jonka joka toinen sana on Ja-man! Humble Lion vei meidät Apiahin luokse ja pian istuimme köyhän Akuma Villagen rantabaarissa. porukkamme kasvoi illan aikana, kun Edmond ja Ribbon liittyivät seuraamme. suuntasimme vielä Osun yöelämään ja paikallisen snägärin jälkeen pääsimme nukkumaan joskus puoli kolmen aikaan. olutta, chillausta ja rentoja jannuja. onnistunut ilta toisin sanoen.
sunnuntai 9.3. Hearts of Oaks, Accra Vs Kokoto, Kumasi
sunnuntaina lähdimme katsomaan yhdessä Barneyn ja hänen kaverinsa kanssa Ghanan liigan kovinta kamppailua Accran stadionille. joukkueet ovat kaksi parasta Ghanassa ja niiden välillä on vielä lisäjännitteitä. pari vuotta takaperin joukkueiden välisessä ottelussa tapahtui Afrikan mantereen toiseksi pahin välikohtaus, missä kuoli yhteensä 106 ihmistä, joten jännittynyttä ilmapiiriä oli odotettavissa.
sitä se myös oli. saavuimme stadionin kupeelle missä tapasimme Barneyn ja hänen kaverinsa. ostimme liput päätykatsomoon (n.3e kpl) ja kävimme parilla oluella aistimassa tunnelmaa. itse ottelu oli melkein loppuunmyyty, joten 40 000 ihmistä vetävältä stadionilta ei tunnelmaa puuttunut. meno oli villiä ja se vain kiihtyi puoliaikaa kohden. puoliajalla vaihtopelaajat nujakoivat kentällä sen verran kovin, että mellakkapoliisit tulivat erottamaan pelaajat toisistaan. kiihkeys näkyi myös ottelussa. pelissä taklattiin todella paljon ja otteet olivat muutenkin kovia. itse katsomossa oli afrikkalainen meinki. paljon rumpuja, torvia ja värikkäitä vaatteita. rymiryhmä piti vauhtia yllä koko ottelun ilman yhtään taukoa.
ottelu oli mielestäni hyvin viihdyttävä, paljon hyviä tilaneita (mm. 4 ylärimaa) ja muutamat erittäin nätit kikat. Ghanan maajoukkueen pelaajia ei kentällä tosin nähty. maalejakin olisi ollut kiva nähdä, sillä yleisö varmaan olisi seonnut täysin. tosin, tasatulos 0-0 saattoi olla ehkä kaikkien kannalta kuitenkin parempi. kotimatkalla meidät yllätti ensimmäinen sade.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
kaikki hyvin auringon alla
tiistai 4.3.
taas yksi kuuma aamu Accrassa. yökin oli normaalia kuumempi, sekä minä että kämppikseni nukuimme todella huonosti. normaaleiksi muotoutuneet aamurutiinit ja sitten oltiinkin jo koululla. aamupäivästä meillä oli tapaaminen rehtorin Ataan kanssa. meidän piti valmistella paperille aikataulu mitä haluamme tehdä ja milloin. valmistelut tehtiin aamiaisen ohessa, mutta liian huolellisesti. tapaaminen kesti jonkun alle 5 minuuttia ja siinä se olikin. ei paljon puhetta, enemmänkin nauramista komiiselle tilanteelle. Ataa yrittää keskustella meille pöydän takaata, kun pöydällä seisoo mies jakkaralla ja korjaa kattolamppua.
aamulla pidin tukiopetusta beginners-ryhmän muutamalle oppilaalle. ihan vain aakkosten kirjoittamista ja lausumista, sekä numeroiden opettelemista. tukiopetusryhmässä on yksi aivan valloittava Desmond. suloisen pieni suklaasilmäinen, jonka voisi hyvin sujauttaa matkatavaroihin kotiin tullessa. iltapäivällä olin apuna vanhemmille oppilaille. he laativat ensimmäistä kirjettä kirjekavereilleen englannissa, jotka englantilainen vapaaehtoinen Barney on veljensä kautta hankkinut. fantastinen idea, mikä osottautui erittäin mielenkiintoiseksi ja haasteelliseksi niin lapsillle, kuin opettajillekkin. iltapäivällä menin katsomaan tunniksi poikien jalkapalloa. en aikonut osallistua, koska olimme menossa koulusta suoraan suomalaisen Hannan vieraaksi Arjan kanssa. mutta miten siinä sitten taas kävikään: vajaan 10 sek suostuttelun jälkeen tämä valkoinen jättiläinen, (yksi lapsista sanoi minua jopa Van Dammeksi,hek hek...) kirmasi punaisella hiekkakentällä. tuloksena hervoton hiki ja hullun pölyiset jalat. siis valehtelematta oikeen puolen sentin paksuinen kerros. onneksi koululla oli saavissa vettä, jolla suurimmat pölyt ja hikipisarat saatiin pois.
Arja tuli meitä koululle vastaan ja sieltä sitten matkasimme kohti Hannan kotia Zeroon. Hanna on asunut perheensä kanssa Accran laitamilla vuoden ja Arjaan hän on tutustunut reilu pari viikkoa sittten. matka osottautui jälleen kerran eksoottiseksi. ensin matkasime Kaneshiin jossa vaihoimme tro-trota. trotroissa on se hauska puoli, että ne lähtevät vasta kun ne on täynnä. parhaimmassa tapauksessa saavut paikalle kun jäljellä on yksi paikka tai sitten olet ensimmäisten joukossa ja joudut odottelemaan parhaimmillaan reilun puolituntia. arvaa kenelle kävi näin tänään.. Arjallakaan ei ollut tietoa missä Zero oli, eikä tro-troon hidas täyttyminen enteillyt mitään suosittua paikkaa. kun reilu20 henkinen pakettiauto oli täynnä matka alkoi. ajettuamme jonkin aikaa pääteitä siirryimme erittäin huonokuntoiselle tielle. ja siis tähän tiehen verrattuna suomen ”huonokuntoiset” tiet ovat kunnon moottoriteitä. kuoppia ja pomppuja oli niin paljon, että kuski ajoi lopun puolituntia matkasta lähes koko ajan pienimmällä vaihteella. tähän vielä lisäksi kapuaminen pienelle rinteelle, niin voi vain ihmetellä miten sellainen autonrotisko kestää sellaisen painon ja olosuhteet.
Hanna tarjosi meille redrediä. siis keittobanaania ja papumössöä. varsinaiset vegebileet, kuten joku ehkä jossain Kotkan suunnalla saattaisi sanoa;) hieman erikoinen ruoka, eikä kovinkaan täyttävä. tosin erittäin tervetullut vaihtoehto riisille, jota eilistä omatekoista pasta-ateriaa on tulvinut ovista ja ikkunoista sisään. tosin ei ehkä ensimmäinen vaihtoehto, jos pitäisi suositella ghanalaista ruokaa.
Hannalla tutustuimme myös toiseen suomalaiseen vaihtariin Sandraan, joka on lastenhoitajana Ghanassa seuraavat 6viikkoa. muuta ei sitten sieltä mieleen jäänyt, paitsi se pomppuinen matka takaisin, mikä oli vielä huomattavasti pidempi, sillä kuski näköjään päätti oikaista lyhyempää ja ”nopeampaa” reittiä.
tuleepas näistä raporteista pitkiä. voi olla, että kun tässä asiat ensimmäisen parin viikon aikana rutinoituu, niin alkaa raportitkin lyheneä. toistaiseksi kuitenkin näin.
Real Madrid-Roma, keskiviikko 5.3
ensimmäinen yö täällä olon aikana kun en herännyt kertaakaan keskellä yötä. ei ollut liian kuumakaan, joten kai sitä rupee tähän sopeutumaan. tästä päivästä ei ole hirveästi vielä kerrottavaa. koulussa jatkettiin aakkosten opettamista, mutta koulupäiväkin päättyi ennen kahtatoista, koska lapsille ei ollut ruokaa. syy tähän oli se, että edellinen erotettu sihteeri oli kaiketi viime viikolla pöllinyt tuulettimia, rahaa sekä riisiä, joten lapsille ei ollut ruokaa tälle päivälle. lapset piti päästää kotiin syömään. suomalaisiin korviin aivan uskomaton juttu. kuinka kellään voi olla pokkaa pölliö lasten ruoat. ja etenkin kun kyseessä on köyhät katulapset, joille yksi suurimpia syitä tulla kouluun on se, että he saavat ilmaisen ruoan. vaikkakin se onkin pelkkää riisiä ja pieni tippa jotain kastiketta.
koulun jälkeen pääsimme opettelemaan afrikkalaisen rummun soittoa. eräs rumpuopettaja/valmistaja opetti meitä soittamaan, ja soiton jälkeen kävimme hänen kaupassaan. fantastisia rumpuja, joten saa nähä montako noita tarttuu mukaan. mutta nyt täytyy lähteä läheiseen 24h busy internettiin, jotta ehdin vielä katsomaan Barneyn kanssa illan UCL peliä Real-Roma. iHala Madrid!
taas yksi kuuma aamu Accrassa. yökin oli normaalia kuumempi, sekä minä että kämppikseni nukuimme todella huonosti. normaaleiksi muotoutuneet aamurutiinit ja sitten oltiinkin jo koululla. aamupäivästä meillä oli tapaaminen rehtorin Ataan kanssa. meidän piti valmistella paperille aikataulu mitä haluamme tehdä ja milloin. valmistelut tehtiin aamiaisen ohessa, mutta liian huolellisesti. tapaaminen kesti jonkun alle 5 minuuttia ja siinä se olikin. ei paljon puhetta, enemmänkin nauramista komiiselle tilanteelle. Ataa yrittää keskustella meille pöydän takaata, kun pöydällä seisoo mies jakkaralla ja korjaa kattolamppua.
aamulla pidin tukiopetusta beginners-ryhmän muutamalle oppilaalle. ihan vain aakkosten kirjoittamista ja lausumista, sekä numeroiden opettelemista. tukiopetusryhmässä on yksi aivan valloittava Desmond. suloisen pieni suklaasilmäinen, jonka voisi hyvin sujauttaa matkatavaroihin kotiin tullessa. iltapäivällä olin apuna vanhemmille oppilaille. he laativat ensimmäistä kirjettä kirjekavereilleen englannissa, jotka englantilainen vapaaehtoinen Barney on veljensä kautta hankkinut. fantastinen idea, mikä osottautui erittäin mielenkiintoiseksi ja haasteelliseksi niin lapsillle, kuin opettajillekkin. iltapäivällä menin katsomaan tunniksi poikien jalkapalloa. en aikonut osallistua, koska olimme menossa koulusta suoraan suomalaisen Hannan vieraaksi Arjan kanssa. mutta miten siinä sitten taas kävikään: vajaan 10 sek suostuttelun jälkeen tämä valkoinen jättiläinen, (yksi lapsista sanoi minua jopa Van Dammeksi,hek hek...) kirmasi punaisella hiekkakentällä. tuloksena hervoton hiki ja hullun pölyiset jalat. siis valehtelematta oikeen puolen sentin paksuinen kerros. onneksi koululla oli saavissa vettä, jolla suurimmat pölyt ja hikipisarat saatiin pois.
Arja tuli meitä koululle vastaan ja sieltä sitten matkasimme kohti Hannan kotia Zeroon. Hanna on asunut perheensä kanssa Accran laitamilla vuoden ja Arjaan hän on tutustunut reilu pari viikkoa sittten. matka osottautui jälleen kerran eksoottiseksi. ensin matkasime Kaneshiin jossa vaihoimme tro-trota. trotroissa on se hauska puoli, että ne lähtevät vasta kun ne on täynnä. parhaimmassa tapauksessa saavut paikalle kun jäljellä on yksi paikka tai sitten olet ensimmäisten joukossa ja joudut odottelemaan parhaimmillaan reilun puolituntia. arvaa kenelle kävi näin tänään.. Arjallakaan ei ollut tietoa missä Zero oli, eikä tro-troon hidas täyttyminen enteillyt mitään suosittua paikkaa. kun reilu20 henkinen pakettiauto oli täynnä matka alkoi. ajettuamme jonkin aikaa pääteitä siirryimme erittäin huonokuntoiselle tielle. ja siis tähän tiehen verrattuna suomen ”huonokuntoiset” tiet ovat kunnon moottoriteitä. kuoppia ja pomppuja oli niin paljon, että kuski ajoi lopun puolituntia matkasta lähes koko ajan pienimmällä vaihteella. tähän vielä lisäksi kapuaminen pienelle rinteelle, niin voi vain ihmetellä miten sellainen autonrotisko kestää sellaisen painon ja olosuhteet.
Hanna tarjosi meille redrediä. siis keittobanaania ja papumössöä. varsinaiset vegebileet, kuten joku ehkä jossain Kotkan suunnalla saattaisi sanoa;) hieman erikoinen ruoka, eikä kovinkaan täyttävä. tosin erittäin tervetullut vaihtoehto riisille, jota eilistä omatekoista pasta-ateriaa on tulvinut ovista ja ikkunoista sisään. tosin ei ehkä ensimmäinen vaihtoehto, jos pitäisi suositella ghanalaista ruokaa.
Hannalla tutustuimme myös toiseen suomalaiseen vaihtariin Sandraan, joka on lastenhoitajana Ghanassa seuraavat 6viikkoa. muuta ei sitten sieltä mieleen jäänyt, paitsi se pomppuinen matka takaisin, mikä oli vielä huomattavasti pidempi, sillä kuski näköjään päätti oikaista lyhyempää ja ”nopeampaa” reittiä.
tuleepas näistä raporteista pitkiä. voi olla, että kun tässä asiat ensimmäisen parin viikon aikana rutinoituu, niin alkaa raportitkin lyheneä. toistaiseksi kuitenkin näin.
Real Madrid-Roma, keskiviikko 5.3
ensimmäinen yö täällä olon aikana kun en herännyt kertaakaan keskellä yötä. ei ollut liian kuumakaan, joten kai sitä rupee tähän sopeutumaan. tästä päivästä ei ole hirveästi vielä kerrottavaa. koulussa jatkettiin aakkosten opettamista, mutta koulupäiväkin päättyi ennen kahtatoista, koska lapsille ei ollut ruokaa. syy tähän oli se, että edellinen erotettu sihteeri oli kaiketi viime viikolla pöllinyt tuulettimia, rahaa sekä riisiä, joten lapsille ei ollut ruokaa tälle päivälle. lapset piti päästää kotiin syömään. suomalaisiin korviin aivan uskomaton juttu. kuinka kellään voi olla pokkaa pölliö lasten ruoat. ja etenkin kun kyseessä on köyhät katulapset, joille yksi suurimpia syitä tulla kouluun on se, että he saavat ilmaisen ruoan. vaikkakin se onkin pelkkää riisiä ja pieni tippa jotain kastiketta.
koulun jälkeen pääsimme opettelemaan afrikkalaisen rummun soittoa. eräs rumpuopettaja/valmistaja opetti meitä soittamaan, ja soiton jälkeen kävimme hänen kaupassaan. fantastisia rumpuja, joten saa nähä montako noita tarttuu mukaan. mutta nyt täytyy lähteä läheiseen 24h busy internettiin, jotta ehdin vielä katsomaan Barneyn kanssa illan UCL peliä Real-Roma. iHala Madrid!
Riksa
maanantai 3. maaliskuuta 2008
kultaiset rannat
kokrobite (su 2.3)
olimme lauantai-iltana vielä syömässä Edmondin katukeittiöllä. keskustelimme kolmistaan, Ella, minä ja Edmond vaikka mistä ja keskustelumme pohjalta Edmond innostui esittelemään meille vanhoja kuvia muusikkoisästään. varsin mukava heppu. olen enemmän kuin kiitollinen, että olemme jo kahden päivän aikana päässeet näkemään juuri oikeaa paikallista elämää, emmekä mitään länsimaalaista turistipesää.
sunnuntaiaamuna heräsimme molemmat ihmeelliseen ääneen. se ei tällä kerralla ollut kukko, vaan jokin paikallinen lenkkeilykomitea. Nigerialainen kämppiksemme sanoi että he lenkkeilevät joka sunnuntai ja lenkkeilyyn kuuluu myös torvien ja pillien soitto. hyvän aamiaisen jälkeen pakkasimme kamamme ja suuntasimme kohti kokrobite beachia. eilen näimme ihan Accran keskustan lähirannan, eikä sillä pysty oikeen uimaan. suunnitelma kokroalle pääsyyn oli helppo: ensin tro-tro kaneshiin ja sieltä toinen tro-tro kokrobiteen. ja pieleenhän se meni. Kaneshiin tosin pääsimme alle 10 minuutissa, mutta sieltä hyppäsimme johonkin väärään tro-troon ja meidät jätettiin jonnekkin aivan muualle –keskelle jotain todella ihmeellistä slummia. noh, ei muuta kuin tien toiselle puolelle uusi tro-tro takaisin Kaneshiin. sieltä meitä sitten neuvottiin oikeen käsikädestä ja löysimme oikean tro-troon. matka kohti 22km päässä sijaitsevaa kokrobitea alkoi.
matka kokrobiteen oli antoisa. paikallinen tunnelma trotron kyydissä naurattaa aina, ja nyt näimme ensikertaa maaseutuakin hieman enemmän. varsinaista maaseutua se ei ollut, sillä asutusta oli useaan otteseen siellä täällä. yksi asia toistui myös maaseudulla: keskeneräisiä asuntoja on paljon. Ghanassa kun ei varsinaisia pankkilainoja saa, jää asuntojen rakentaminen usein puolitiehen. on erittäin yleistä että ensin rakennetaan alakerta ja sitten yläkerta useamman vuoden kuluessa.
kokrobite. paratiisi. tosin, tro-tron päätepysäkiltä kuljimme todella köyhän savimaja-asutuksen läpi, mutta sen jälkeen edessä oli pelkkää hiekkaa, merta ja palmuja. mahtavat aallot ja loistava ilma. kävelimme hiukan rannalla, istuimme alas ja kuin tilauksesta paikalle ilmaantui ananasmyyjä. tosin, paikalle vilisee muitakin myyjiä ja koko ajan saa olla kieltäytymässä jostakin. ja vaikka ihmiset täällä puhuvat englantia, on välillä äärimmäisen vaikea ymmärtää paikallista murretta. ehkä juuri siksi eksyimme väärään tro-trohon. kokrobite puolestaan oli tosin hyvin länsimaalaisten suosima. Accrassa kulkiessa ei ole valkoisia nähnyt niin paljoa, mutta rannalta tosin ne löytyi. Beachillä oli myös erilaisia länsimaalaisten paikkoja, joissa ruoka-annosten hinnat olivat kotimaan tasolla, jotkut jopa yli kymmenkertaiset paikalliseen tasoon nähden. kuitenkin ranta oli niin mahtawa paikka, että jos itsensä grillausta meinaa lainkaan harrastaa, on kokrobite varsin vahva ehdokas. ensikerralla tosin otan nelikymppistä aurinkorasvaa mukaan, sillä kakskymppisellä iho kärtsäsi jonkin verran.
kohta varmaan syömään ja sitten pikkuhiljaa nukkumaan. ehkä katsomme vielä muutaman Madventuresin, jotta selviydymme näissä hektisissä oloissa;)
ensimmäinen päivä töissä (ma 3.3)
aloitin aamun ah niin kuumassa Accrassa hieman sekavissa oloissa. olotila johtui vatsan myllerryksestä. olimme lyöneet Ellan kanssa vetoa kummalla on ennemmin ripuli (tai toisin sanoen kumpi kestää pidempään) ja minähän sen sitten hävisin. aamutoimien jälkeen matkasimme kohti koulua. kolmen vartin mittainen kävely ja perillä oltiin.
koulussa vilisi useampi kymmen iloista ja kovin meluista lasta. kaikki olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja rohkeimmat tulivat heti roikkumaan käsistä. aluksi koululta ei tuntunut löytyvän ketään, mutta pienen odottelun jälkeen muut vapaaehtoiset ilmestyivät paikalle. meillä oli myös tapaaminen itse rehtori Ataan kanssa, joka kertoi meille hieman missä mennään. ensimmäiset pari päivää meillä on pääasiassa tarkkailua ja huomenna meidän pitää kertoa mitä haluamme tehdä.
koulu alkaa lapsilla joka päivä samalla tavalla. he muodostavat pihalle jonot luokittain, rukoilevat, laulavat kansallishymnin ja jotain muuta pientä. tämän jälkeen he siirtyvät luokkiin joissa on ensimmäinen opetustunti. tunnin jälkeen on vartin tauko, sitten toinen tunti. 11:00 eteenpäin on tunnin ruokailu jonka jälkeen on vielä tunnin opetus. viimeinen tunti yhdestä kahteen vietetään pelaten jalkapalloa, tanssien rumpujen tahdissa tai nyrkkeillen. koululla on omat valmentajat kuhunkin lajiin. kouluaineina on matematiikkaa, englantia sekä ympäristöoppia. suurin ongelma opettamisessa on lasten englanninkielen taito. vasta-aloittaneet puhuvat minimaalisen vähän englantia, kun vanhimpien ryhmässä on esimerkiksi yksi Joseph, jonka kanssa keskustelu johti mitä erilaisimpiin asioihin. itse jouduin opettamaan iltapäivän viimeisen tunnin, kun amerikkalainen vapaaehtoistyöntekijä voi hyvin heikosti ja lähti kotiin. siinä sitä istuin ulkona puun varjossa, luin satuja ja kyselin kuvista erilaisia asioita kuten kuinka monta karhua näät tai minkä värinen on vene. hyvin leppoisa tunti ja vallan ihastuttavia lapsia.
yleisesti ottaen lapset ovat hyvin vilkkaita. heidän käytöksessään näkyy myös katujen kova elämä. he ovat toisiaan kohtaan välillä hyvinkin väkivaltaisia, siis enemmän mitä normaalit koululaiset suomessa. vapaa-ajalla ja ajoittan tunneilla esiintyy tönimistä ja lyömistä lasten keskuudessa. tänään yksi nuorimmista pojista ehti pitkän kähnäämisen jälkeen hakea lähimmästä asunnosta keittiöveitsen. tosin, vakituiset työntekijät suhtautuivat asiaan hyvin rauhallisesti ja ottivat veitsen pois. tätä kun tapahtuu aina välillä, mutta eivät he ole toisiaan koskaan lyöneet. meikäläisen koko ja käsivarsieni ”lihakset” jaksoivat ihmetyttää poikia. useampi poika kyseli moneen otteeseen olenko nyrkkeilijä ja toiset puristelivat käsivarsiani. itse koin asian lähinnä huvittana. koosta on kuitenkin hyötyä kun noita riitapukareita joutuu välillä erottelemaan. kokonaisuudessaan päivä oli äärimmäisen rankka, enkä ole tainnut tuntea itseäni vielä yhtä likaiseksi ja hikiseksi kuin tänään. matkalla kotiin ella huusi taksissa ”eka suihku!” mikä kertoo molempien olosta. ei ole tuntunut vielä kertaakaan NÄIN hyvältä päästä asunnolle suihkuun ja tuulettimen ääreen.
niin ja puhelinnumero tanne takapajulaan on +233273952769. siita tavoittaa aina kun kannan puhelinta mukana.
Richard
olimme lauantai-iltana vielä syömässä Edmondin katukeittiöllä. keskustelimme kolmistaan, Ella, minä ja Edmond vaikka mistä ja keskustelumme pohjalta Edmond innostui esittelemään meille vanhoja kuvia muusikkoisästään. varsin mukava heppu. olen enemmän kuin kiitollinen, että olemme jo kahden päivän aikana päässeet näkemään juuri oikeaa paikallista elämää, emmekä mitään länsimaalaista turistipesää.
sunnuntaiaamuna heräsimme molemmat ihmeelliseen ääneen. se ei tällä kerralla ollut kukko, vaan jokin paikallinen lenkkeilykomitea. Nigerialainen kämppiksemme sanoi että he lenkkeilevät joka sunnuntai ja lenkkeilyyn kuuluu myös torvien ja pillien soitto. hyvän aamiaisen jälkeen pakkasimme kamamme ja suuntasimme kohti kokrobite beachia. eilen näimme ihan Accran keskustan lähirannan, eikä sillä pysty oikeen uimaan. suunnitelma kokroalle pääsyyn oli helppo: ensin tro-tro kaneshiin ja sieltä toinen tro-tro kokrobiteen. ja pieleenhän se meni. Kaneshiin tosin pääsimme alle 10 minuutissa, mutta sieltä hyppäsimme johonkin väärään tro-troon ja meidät jätettiin jonnekkin aivan muualle –keskelle jotain todella ihmeellistä slummia. noh, ei muuta kuin tien toiselle puolelle uusi tro-tro takaisin Kaneshiin. sieltä meitä sitten neuvottiin oikeen käsikädestä ja löysimme oikean tro-troon. matka kohti 22km päässä sijaitsevaa kokrobitea alkoi.
matka kokrobiteen oli antoisa. paikallinen tunnelma trotron kyydissä naurattaa aina, ja nyt näimme ensikertaa maaseutuakin hieman enemmän. varsinaista maaseutua se ei ollut, sillä asutusta oli useaan otteseen siellä täällä. yksi asia toistui myös maaseudulla: keskeneräisiä asuntoja on paljon. Ghanassa kun ei varsinaisia pankkilainoja saa, jää asuntojen rakentaminen usein puolitiehen. on erittäin yleistä että ensin rakennetaan alakerta ja sitten yläkerta useamman vuoden kuluessa.
kokrobite. paratiisi. tosin, tro-tron päätepysäkiltä kuljimme todella köyhän savimaja-asutuksen läpi, mutta sen jälkeen edessä oli pelkkää hiekkaa, merta ja palmuja. mahtavat aallot ja loistava ilma. kävelimme hiukan rannalla, istuimme alas ja kuin tilauksesta paikalle ilmaantui ananasmyyjä. tosin, paikalle vilisee muitakin myyjiä ja koko ajan saa olla kieltäytymässä jostakin. ja vaikka ihmiset täällä puhuvat englantia, on välillä äärimmäisen vaikea ymmärtää paikallista murretta. ehkä juuri siksi eksyimme väärään tro-trohon. kokrobite puolestaan oli tosin hyvin länsimaalaisten suosima. Accrassa kulkiessa ei ole valkoisia nähnyt niin paljoa, mutta rannalta tosin ne löytyi. Beachillä oli myös erilaisia länsimaalaisten paikkoja, joissa ruoka-annosten hinnat olivat kotimaan tasolla, jotkut jopa yli kymmenkertaiset paikalliseen tasoon nähden. kuitenkin ranta oli niin mahtawa paikka, että jos itsensä grillausta meinaa lainkaan harrastaa, on kokrobite varsin vahva ehdokas. ensikerralla tosin otan nelikymppistä aurinkorasvaa mukaan, sillä kakskymppisellä iho kärtsäsi jonkin verran.
kohta varmaan syömään ja sitten pikkuhiljaa nukkumaan. ehkä katsomme vielä muutaman Madventuresin, jotta selviydymme näissä hektisissä oloissa;)
ensimmäinen päivä töissä (ma 3.3)
aloitin aamun ah niin kuumassa Accrassa hieman sekavissa oloissa. olotila johtui vatsan myllerryksestä. olimme lyöneet Ellan kanssa vetoa kummalla on ennemmin ripuli (tai toisin sanoen kumpi kestää pidempään) ja minähän sen sitten hävisin. aamutoimien jälkeen matkasimme kohti koulua. kolmen vartin mittainen kävely ja perillä oltiin.
koulussa vilisi useampi kymmen iloista ja kovin meluista lasta. kaikki olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja rohkeimmat tulivat heti roikkumaan käsistä. aluksi koululta ei tuntunut löytyvän ketään, mutta pienen odottelun jälkeen muut vapaaehtoiset ilmestyivät paikalle. meillä oli myös tapaaminen itse rehtori Ataan kanssa, joka kertoi meille hieman missä mennään. ensimmäiset pari päivää meillä on pääasiassa tarkkailua ja huomenna meidän pitää kertoa mitä haluamme tehdä.
koulu alkaa lapsilla joka päivä samalla tavalla. he muodostavat pihalle jonot luokittain, rukoilevat, laulavat kansallishymnin ja jotain muuta pientä. tämän jälkeen he siirtyvät luokkiin joissa on ensimmäinen opetustunti. tunnin jälkeen on vartin tauko, sitten toinen tunti. 11:00 eteenpäin on tunnin ruokailu jonka jälkeen on vielä tunnin opetus. viimeinen tunti yhdestä kahteen vietetään pelaten jalkapalloa, tanssien rumpujen tahdissa tai nyrkkeillen. koululla on omat valmentajat kuhunkin lajiin. kouluaineina on matematiikkaa, englantia sekä ympäristöoppia. suurin ongelma opettamisessa on lasten englanninkielen taito. vasta-aloittaneet puhuvat minimaalisen vähän englantia, kun vanhimpien ryhmässä on esimerkiksi yksi Joseph, jonka kanssa keskustelu johti mitä erilaisimpiin asioihin. itse jouduin opettamaan iltapäivän viimeisen tunnin, kun amerikkalainen vapaaehtoistyöntekijä voi hyvin heikosti ja lähti kotiin. siinä sitä istuin ulkona puun varjossa, luin satuja ja kyselin kuvista erilaisia asioita kuten kuinka monta karhua näät tai minkä värinen on vene. hyvin leppoisa tunti ja vallan ihastuttavia lapsia.
yleisesti ottaen lapset ovat hyvin vilkkaita. heidän käytöksessään näkyy myös katujen kova elämä. he ovat toisiaan kohtaan välillä hyvinkin väkivaltaisia, siis enemmän mitä normaalit koululaiset suomessa. vapaa-ajalla ja ajoittan tunneilla esiintyy tönimistä ja lyömistä lasten keskuudessa. tänään yksi nuorimmista pojista ehti pitkän kähnäämisen jälkeen hakea lähimmästä asunnosta keittiöveitsen. tosin, vakituiset työntekijät suhtautuivat asiaan hyvin rauhallisesti ja ottivat veitsen pois. tätä kun tapahtuu aina välillä, mutta eivät he ole toisiaan koskaan lyöneet. meikäläisen koko ja käsivarsieni ”lihakset” jaksoivat ihmetyttää poikia. useampi poika kyseli moneen otteeseen olenko nyrkkeilijä ja toiset puristelivat käsivarsiani. itse koin asian lähinnä huvittana. koosta on kuitenkin hyötyä kun noita riitapukareita joutuu välillä erottelemaan. kokonaisuudessaan päivä oli äärimmäisen rankka, enkä ole tainnut tuntea itseäni vielä yhtä likaiseksi ja hikiseksi kuin tänään. matkalla kotiin ella huusi taksissa ”eka suihku!” mikä kertoo molempien olosta. ei ole tuntunut vielä kertaakaan NÄIN hyvältä päästä asunnolle suihkuun ja tuulettimen ääreen.
niin ja puhelinnumero tanne takapajulaan on +233273952769. siita tavoittaa aina kun kannan puhelinta mukana.
Richard
lauantai 1. maaliskuuta 2008
perjantai 29.2.08
ensimmäinen aamu Accrassa.
muistattehan miten Leijonakuningas alkaa: heti kun aurinko pilkahtaa horisontista savannilla kuuluu AAAA-TSI-WENG-AA! juu ei, ensimmäinen aamuni ei ollut semmoinen. ehkä savannilla sitten. Accrassa heräsin kukon lauluun. tämä tuntuu olevan varsin länsimaalainen kukko, sillä siinä on torkku-ominaisuus mitä ei saa kytkettyä pois. kuunneltuani tunnin tasaisin väliajoin keikuvaa kukkoa luovutin ja nousin ylös.
eilinen matkustuspäivä meni hyvin ja melko nopeasti. viimeisenä yönä Suomessa ei tullut juurikaan nukuttua. ehkä muutama tunti, ja nekin huonosti. lento lähti Helsinki-Vantaalta ajallaan (07:45) kohti Heathrowta. Heathrowssa vietimme aikaa reilut 4h syöden ja jaloitellen. Lento Heatrowsta eteenpäin Accraan lähti hieman myöhässä. Accraan saavuimme 10 minuuttia myöhässä, klo 20:59 (22:59).
astuessamme ulos koneen takaosasta suoraan maantasalle vieville portaille, lävähti kuumuus päin naamaa. ensin luulin, että se oli turbiineista hehkuva lämpö, mutta pian tajusin asian todellisen laidan. eräs ystäväni sanoi minulle ennen matkaa, että ensimmäinen mielikuva mikä hänelle jäi Afrikasta oli kuumuus astuttaessa ilmastoidusta lentokoneesta ulos. juuri näinhä siinä kävi. ohut huppari lensi samantien pois pitkien housujen jäädessä vielä jalkaan.
Matkalaukkuja odotellessa alkoi sitten jännittää ensimmäisen kerran. ei pelkästään se, että Heathrow on kuuluisa hävittämään laukkuja, vaan se, että mitä meitä odottaa astuessamme ulos. lentokentän ovista poistuessa eteemme avautui suuren suuri kaari aidan takana olevia ihmisiä, jotka odottelivat tuttaviaan. joukossa seisoi yksi vaalea nainen, meidän vuokraemäntämme Arja. Siitä alkoikin sitten paikallisen kulttuurin oppiminen. erilaisia taxiinheittäjiä oli useampi kaikkien kiskoessa ylihintaa. Arja tosin reilut 20 vuotta täällä asuneena osasi laittaa suomalaisen makuun ehkä vähän liiankin avuliaille pojille jauhot suuhun. taxi löytyi ja kuskin köytetty, niin siis KÖYTETTYÄ takaluukku kiinni jatkoimme matkaa kohti uutta kotia.
itse asunto on mielestäni fantastinen. siis paljon parempi mitä odotin. tämä on hyvin vanha talo keskellä kaupunkia. Arja on vielä maalannut täällä ja vaihtanut korkkimatot, ihan vain meitä varten.
meillä kummallakin on iso huone, yheiset kaksi vessa sekä keittiö. samassa asunnossa asuu toistaiseksi Arjan entinen kollega, joka tosin muuttaa ymmärtääkseni viikonlopun aikana pois. tämän jälkeen jaamme talon Ellan kanssa kahdestaan. ilman tuulentinta täällä ei pärjää, yöt kun on vähintääkin yhtä kuumia kuin suomen kesäpäivät. kohta Arja varmaan tulee herättelemään meitä ja sen jälkeen on luvassa pikku esittely kaupungilla.mutta nyt, ensi kertaan.
lauantai 1.3
eilisen vietimme tutustuessamme Arjan mukana kuumaan kaupunkiin. siis kirjaimellisesti kuumaan. tarkkoja asteita en tiedä, mutta jos maassa 20-vuotta asunut sanoo, että oli vuoden kuumin päivä, kävi lämpöasteet varmasti lähempänä 40. Arjan mukana kiersimme ison osan kaupunkia. tutustuimme muutamiin paikallisiin, mm lähintä ruokakojua pitävään Edmondiin. hän tosin tiesi odotella meitä yhteisen tuttavamme kautta. lisäksi tutustuimme muutamaan muuhun kotikadun asukkaaseen sekä yläkerran filippiiniläisiin vapaaehtoistyöntekijöihin.
paikallinen liikenne varsin mielenkiintoista. tööttiä painelaan useammin mitä vaihteita vaihdetaan eikä liikennevaloja ole juurikaan missään. autoista yli 90% on taxeja tai tro-troita. ai että mitä? no paikallisia pakettiautoja jotka toimivat minibusseina. niissä on varsin huonot penkit, jos ne ovat juurikaan edes kiinni ja ne ovat aina täpöten täynnä. tro-troissa on yksi kuski ja yksi sisäänheittäjä, joka huutelee mihin trotro on menossa. sitten vaan kättä ilmaan ja pienen väittelyn jälkeen kyyttin. varsin halpa tapa matkustaa, tosin mukavuus on hieman erilaista mitä taxeissa.
lauantaiaamuna menimme Arjan kanssa uuteen supermarkettiin kaupungin laidalle. sieltä ostimme kaikkea tarpeellista ruoasta paistinpannuun. paikka on täysin länsimaalaisen tason täyttävä. parkkipaikalla on hurjan paljon diplomaattien autoja, mikä osaltaan kertoo paikasta jotain. aamupäivän jälkeen tulimme takaisin asunnolle pikku keskipäivän siestoille ja sitten klo 1300 lounaalle varsinaiseen työpaikkaamme street academyyn. lounasaika tosin oli hyvin paikallinen, saavuimme paikalle 1330, ruokaa saimme kello 16 jälkeen. söimme varsin ghanalaista ruokaa, yamssia, pippurisossia ja kalaa. erilaista mutta maukasta. lounaskutsussa mukavaa oli se, että saimme nähdä itse koulua. lisäksi tutustuimme muihin vapaaehtoisiin työntekijöihin, joita olivat 3 tyttöä saksasta, 2 tyttöä jenkeistä ja yksi jalkapallofani briteistä FANTASTIC, MATE!!!
eläminen on varsin edullista. taximatkat ovat kalliita (ka n. 1 cedi=0,7e riippuen matkan pituudesta), trotrolla pääsee huomattavasti edullisemmin. ruoka on myös edullista, ellei tee meikäläisiä. huullaannuin ostamaan hedelmiä marketissa. kaikki tuntui olevan edullista ja kokonaisostoksemme, mikä kattoi mm ruokaa, vedenkeittimen jne, oli 50 cediä, joista meikäläisen 3 greippiä maksoi 9 cediä (8e)!!! muut hedelmät tosin oli todella edullisia ja erittäin maukkaita, joten mikäli paikkansa pitää taitaa olla edessäni olla elämäni maukkammat 3 greippiä. niin ja puolenlitran olut on n.1 cedin. toisin sanoen, jos syö pari ateriaa päivässä, eikä suhaile pitkiä matkoja taxilla, selviää päivästä 5 cedill (rontti 4e).
tähä asti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. kaikki ovat olleet varsin ystävällisiä ja varsin vieraanvaraisia. asunnonkunto oli positiivinen yllätys, samoin ihmisten suhtautuminen. tottakai suhtautuminen ja kotiutuminen on omasta asenteesta kiinni. toisin sanoen, kaikki on täällä erinomaisesti. semmoisia terveisiä tutuille.
Richard
ensimmäinen aamu Accrassa.
muistattehan miten Leijonakuningas alkaa: heti kun aurinko pilkahtaa horisontista savannilla kuuluu AAAA-TSI-WENG-AA! juu ei, ensimmäinen aamuni ei ollut semmoinen. ehkä savannilla sitten. Accrassa heräsin kukon lauluun. tämä tuntuu olevan varsin länsimaalainen kukko, sillä siinä on torkku-ominaisuus mitä ei saa kytkettyä pois. kuunneltuani tunnin tasaisin väliajoin keikuvaa kukkoa luovutin ja nousin ylös.
eilinen matkustuspäivä meni hyvin ja melko nopeasti. viimeisenä yönä Suomessa ei tullut juurikaan nukuttua. ehkä muutama tunti, ja nekin huonosti. lento lähti Helsinki-Vantaalta ajallaan (07:45) kohti Heathrowta. Heathrowssa vietimme aikaa reilut 4h syöden ja jaloitellen. Lento Heatrowsta eteenpäin Accraan lähti hieman myöhässä. Accraan saavuimme 10 minuuttia myöhässä, klo 20:59 (22:59).
astuessamme ulos koneen takaosasta suoraan maantasalle vieville portaille, lävähti kuumuus päin naamaa. ensin luulin, että se oli turbiineista hehkuva lämpö, mutta pian tajusin asian todellisen laidan. eräs ystäväni sanoi minulle ennen matkaa, että ensimmäinen mielikuva mikä hänelle jäi Afrikasta oli kuumuus astuttaessa ilmastoidusta lentokoneesta ulos. juuri näinhä siinä kävi. ohut huppari lensi samantien pois pitkien housujen jäädessä vielä jalkaan.
Matkalaukkuja odotellessa alkoi sitten jännittää ensimmäisen kerran. ei pelkästään se, että Heathrow on kuuluisa hävittämään laukkuja, vaan se, että mitä meitä odottaa astuessamme ulos. lentokentän ovista poistuessa eteemme avautui suuren suuri kaari aidan takana olevia ihmisiä, jotka odottelivat tuttaviaan. joukossa seisoi yksi vaalea nainen, meidän vuokraemäntämme Arja. Siitä alkoikin sitten paikallisen kulttuurin oppiminen. erilaisia taxiinheittäjiä oli useampi kaikkien kiskoessa ylihintaa. Arja tosin reilut 20 vuotta täällä asuneena osasi laittaa suomalaisen makuun ehkä vähän liiankin avuliaille pojille jauhot suuhun. taxi löytyi ja kuskin köytetty, niin siis KÖYTETTYÄ takaluukku kiinni jatkoimme matkaa kohti uutta kotia.
itse asunto on mielestäni fantastinen. siis paljon parempi mitä odotin. tämä on hyvin vanha talo keskellä kaupunkia. Arja on vielä maalannut täällä ja vaihtanut korkkimatot, ihan vain meitä varten.
meillä kummallakin on iso huone, yheiset kaksi vessa sekä keittiö. samassa asunnossa asuu toistaiseksi Arjan entinen kollega, joka tosin muuttaa ymmärtääkseni viikonlopun aikana pois. tämän jälkeen jaamme talon Ellan kanssa kahdestaan. ilman tuulentinta täällä ei pärjää, yöt kun on vähintääkin yhtä kuumia kuin suomen kesäpäivät. kohta Arja varmaan tulee herättelemään meitä ja sen jälkeen on luvassa pikku esittely kaupungilla.mutta nyt, ensi kertaan.
lauantai 1.3
eilisen vietimme tutustuessamme Arjan mukana kuumaan kaupunkiin. siis kirjaimellisesti kuumaan. tarkkoja asteita en tiedä, mutta jos maassa 20-vuotta asunut sanoo, että oli vuoden kuumin päivä, kävi lämpöasteet varmasti lähempänä 40. Arjan mukana kiersimme ison osan kaupunkia. tutustuimme muutamiin paikallisiin, mm lähintä ruokakojua pitävään Edmondiin. hän tosin tiesi odotella meitä yhteisen tuttavamme kautta. lisäksi tutustuimme muutamaan muuhun kotikadun asukkaaseen sekä yläkerran filippiiniläisiin vapaaehtoistyöntekijöihin.
paikallinen liikenne varsin mielenkiintoista. tööttiä painelaan useammin mitä vaihteita vaihdetaan eikä liikennevaloja ole juurikaan missään. autoista yli 90% on taxeja tai tro-troita. ai että mitä? no paikallisia pakettiautoja jotka toimivat minibusseina. niissä on varsin huonot penkit, jos ne ovat juurikaan edes kiinni ja ne ovat aina täpöten täynnä. tro-troissa on yksi kuski ja yksi sisäänheittäjä, joka huutelee mihin trotro on menossa. sitten vaan kättä ilmaan ja pienen väittelyn jälkeen kyyttin. varsin halpa tapa matkustaa, tosin mukavuus on hieman erilaista mitä taxeissa.
lauantaiaamuna menimme Arjan kanssa uuteen supermarkettiin kaupungin laidalle. sieltä ostimme kaikkea tarpeellista ruoasta paistinpannuun. paikka on täysin länsimaalaisen tason täyttävä. parkkipaikalla on hurjan paljon diplomaattien autoja, mikä osaltaan kertoo paikasta jotain. aamupäivän jälkeen tulimme takaisin asunnolle pikku keskipäivän siestoille ja sitten klo 1300 lounaalle varsinaiseen työpaikkaamme street academyyn. lounasaika tosin oli hyvin paikallinen, saavuimme paikalle 1330, ruokaa saimme kello 16 jälkeen. söimme varsin ghanalaista ruokaa, yamssia, pippurisossia ja kalaa. erilaista mutta maukasta. lounaskutsussa mukavaa oli se, että saimme nähdä itse koulua. lisäksi tutustuimme muihin vapaaehtoisiin työntekijöihin, joita olivat 3 tyttöä saksasta, 2 tyttöä jenkeistä ja yksi jalkapallofani briteistä FANTASTIC, MATE!!!
eläminen on varsin edullista. taximatkat ovat kalliita (ka n. 1 cedi=0,7e riippuen matkan pituudesta), trotrolla pääsee huomattavasti edullisemmin. ruoka on myös edullista, ellei tee meikäläisiä. huullaannuin ostamaan hedelmiä marketissa. kaikki tuntui olevan edullista ja kokonaisostoksemme, mikä kattoi mm ruokaa, vedenkeittimen jne, oli 50 cediä, joista meikäläisen 3 greippiä maksoi 9 cediä (8e)!!! muut hedelmät tosin oli todella edullisia ja erittäin maukkaita, joten mikäli paikkansa pitää taitaa olla edessäni olla elämäni maukkammat 3 greippiä. niin ja puolenlitran olut on n.1 cedin. toisin sanoen, jos syö pari ateriaa päivässä, eikä suhaile pitkiä matkoja taxilla, selviää päivästä 5 cedill (rontti 4e).
tähä asti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. kaikki ovat olleet varsin ystävällisiä ja varsin vieraanvaraisia. asunnonkunto oli positiivinen yllätys, samoin ihmisten suhtautuminen. tottakai suhtautuminen ja kotiutuminen on omasta asenteesta kiinni. toisin sanoen, kaikki on täällä erinomaisesti. semmoisia terveisiä tutuille.
Richard
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
