"Kaikki päättyy joskus, viikkokausia oli satanut.."

no niin immeiset, nyt ois sitten viimeisen tekstin aika.
eilen perjantaina pidimme läksiäisjuhlat ystävillemme. Supermutsimme Arja kokkasi koko eilisen aamupäivän ja tarjoolle saatiin maapähkinäkeittoa, ruokaisaa salaattia, riisiä, kastiketta ja leipää. neljän aikaa iltapäivällä saapui Street Academyn henkilökuntaa ja muutamia ystäviämme, yhteensä joku 20 henkeä. osa vieraista lähti parin tunnin jälkeen viimeisten poistuessa jokapäiväisen vesisateen jälkeen puolenyön aikaan. mielestäni varsin onnistuneet kekkerit, vaikka kaikki eivät päässetkään paikalle.


kaikkea sitä onkin sitten ehtinyt tapahtua. välillä tuntuu ettei sitä ehtinyt tehdä juuri mitään, mutta kun eksyy katselemaan matkalta mukaan tarttuneita valokuvia, niin kyllä sitä on tapahtunut vaikka mitä. on tullut pelattua vanhoja Ghanan maajoukkuepelaajia vastaan, oltua ultraäänessä, nähty elefantteja sun muita omituisia otuksia, tavattu Suomen presidentti ja käyty mitä henkeäsalpaavimmissa paikoissa. tavattu mitä erilaisempia ihmisiä ja saatu uusia ystäviä, joiden tänne jättäminen tulee varmasti olemaan vaikeaa. eilen rumpumestarime Appiah sanoi että hän ei aio sanoa meille lainkaan Goodbye, vaan hän sanoo meille See you soon...

on todella kiva palata Suomeen kolmen kuukauden jälkeen, mutta olisi todella kiva jäädä tännekkin. Suomessa on paljon mahtavia asioita, mutta kyllä Ghanakin aika hyvin vastaan pistää. toisaalta, näin lähdön kynnyksellä sitä tuppaa unohtamaan kaikki ne asiat ja ärsyttävät epäkohdat, jotka täällä on näin suomalaiseen makuun pielessä. sitä kun on asennoitunut alusta asti, että lähtee 3kk kuluttua. olisi varmasti hyvin erilaista asua täällä pysyvästi. on varmasti myös paljon asioita mitä tulee sitten jälkeenpäin ajateltua enemmän kuin nyt. kulttuurishokkia täällä päässä en pahemmin kokenut, saas nähdä miten käy Suomen päässä. täällä kun on tarttunut semmonen lepposa ja hieman löysä ote asioiden hoitoon ja elämiseen, että miten sitä sitten särmä-Suomessa pysyy vauhdissa mukana..


esipakkaus on jo tehty. kävin läpi tavaroita lajitellen niitä pinoihin mitä lähtee suomeen mukaan ja mitä annan täällä pois eri ihmisille. esimerkiksi vaatteet kun tuli valittua reissuun sillä asenteella, että ne tekee tilaa muille matkamuistoille.ja porukoille tiedoksi, että auton takaboxin kannattaa olla tyhjä. sen verran paljon kamaa on tulossa. nyt on kuiotenkin aika kiittää ja kumartaa. ylihuomenna alkaa paluumatka ja nyt on aika vetäytyä hoitelemaan viimeisiä hommia. mitä sitä täällä enää löpistä. kohta kuulette juttuja livenä ihan riittämiin asti ja yli;)


matkaltani Afrikkaan mukaani tarttui paljon hyviä muistoja, uusia ystäviä, kourallinen henkistä kasvua, reilun 150e edestä Pohjolalta takaisin perittäviä matkasairauskuitteja, kaksi rumpua sekä reilu 2260 valokuvaa.

nöyrästi kiittäen ja kumartaen,

Richard


ps. Tiedoksi niille onnettomille, joilla ei ole parempaa tekemistä tiistaina 10.6 ja jotka ovat tulossa vastaan kentälle, lennonnumero on BA 6032/AY 0832. alustava saapumisaika 15:15.

Black Stars vs. Libya

lauantaina suuntasimme kohti Ghanan toiseksi suurinta kaupunkia Kumasia yhdessä Philly G:n kanssa. Kumasiin päästyä tiemme erkani. Ella ja Philly jatkoi matkaa kohti Philly G:n kylää ja meikä jäi Kumasiin yöpymään. iltapäivästä kiertelin kaupungilla ja törmäsin ensikerran taskuvarkaisiin. Olin kävelemässä torin lähettyvillä kun huomasin että kaksi kaveria taitaa hieman seurata mua. pysähdyin sitomaan kengännauhoja ja jatkaessani matkaa olin aivan varma asiasta. saapuessani hyvin ruuhkaiseen kohtaan toinen kavereista kääntyi ympäri ja lähti tulemaan väkijoukossa vastaan. yhtäkkiä tämä tarttui ruuhkassa oikeaan ranteeseeni ja yritti hieman vedättää minua vasemmalle. hieman tilanteeseen varautuneena jotenki vaistomaisesti pyöräytin ranteen vapaaksi ja nappasin vastaantulijan kädestä kiinnia. Samalla vein heti vasemman käden oikealle taskulle ja siellähän oli takaatulevan käsi menossa taskulle. Sain siitäkin kiinni ja sekunnin seisahduksen jälkeen molemmat varkaat lähti pinkomaan karkuun. tässä maassa kun varkaus on yksi pahimmista asioista. jos joku olisi huomannut, tai olisin huutanut että varas, nämä kaksi kaveria oltaisiin hakattu henkihieveriin. niin vihasesti paikalliset suhtautuu varkaisiin. esim luin lehdestä, että 4 henkilöä, jotka olivat ryöstäneet auton yhdellä puukolla uhaten, saivat kaikki yli 20 vuotta vankeutta, puukkomies yli 30 vuotta. ryöstösaaliiksi he olivat saaneet 3 puhelinta ja rahaa mitättömän 7e ansiosta. aika kova rangaistus toisin sanoen.

sunnuntaina heräsin aikasin aamula ja suuntasin Kumasin Baba Yaya Stadionille. Paikalla piti olla aikaisin, sillä ennakkolippuja ei otteluun myydä. kyseessä oli siis MM-karsinta Libyaa vastaan. Päätin pistää kerralla koreaksi ja ostin itselleni VVIP-lipun. tosin, hinnat ovat hieman eri luokkaa kuin esim Suomessa. VVIP-paikan sai n. 11eurolla. Myös Stadionin toimintatavat ovat hieman erilaiset. Otteluliput eivät ole paikkanumeroidut, joten jos haluat istumapaikan, tulee paikalla olla ajoissa. Otteluun myös myydään huomattavasti enemmän lippuja mitä paikkoja on. Esim VVIP katsomossa läheskään kaikille erittäin erittäin tärkeille ihmisille ei riittänyt istumapaikkaa. samoiten ottelu ei nopeasti katsettuna näytä loppuunmyydyltä, sillä tässä maassa täytettään kaikki porras- ja kulkukäytävät aivan täyteen ennen kuin kukaan suostuu menemään istumaan huonoimmille paikoille. Esim vessaan päääsy kesken ottelun on melkein mahdotonta. Kaiken kukkuraksi aseistetut sotilaat ja poliisit saattelevat tuomarit ja pelaajat kentälle; kuuluttaja ei edes luettele vastustajien pelaajia, vaan hehkuttaa minuutin jokaista Black Staria ja 40 000 päinen yleisö saa enemmän ääntä aikaseksi mitä 80 000 päinen Bernabeu. siis aivan hulvaton tunnelma, mitä vaan nostatti Ghanan suvereeni 3-0 voitto. Erittäin hienoja maaleja ja muutenkin hyvä ottelu.

ottelun jälkeen hyppäsin tro trohon ja matkasin Accraan, mihin saavuin vuorokauden vaihtuessa. Ella tulee huomenna joskus perästä, matkaa Philly G:n kylään kun oli vielä useampi tunti Kumasista.

Tasan viikko lentoihin. viimesille päiville en ole suunnitellut mitään erikoista. vielä pitää tehdä viimeiset hankinnat, mutta muuten aion vaan nauttia lomasta. ei tarvi mennä mihinkään, eikä tehdä mitään. ehkäpä menen beachille tai sitten en. nyt kuitenkin ostamaan hieman aamiaista madame Munaleivältä ja sitten nettiin heittämään tämä teksti blogiin. vielä tulen kirjoittamaan yhden tekstin ennen lähtöäni, joten loppuviikkoon.

Riku, Rixa, Rängman

Black Stars vs. Libya

lauantaina suuntasimme kohti Ghanan toiseksi suurinta kaupunkia Kumasia yhdessä Philly G:n kanssa. Kumasiin päästyä tiemme erkani. Ella ja Philly jatkoi matkaa kohti Philly G:n kylää ja meikä jäi Kumasiin yöpymään. iltapäivästä kiertelin kaupungilla ja törmäsin ensikerran taskuvarkaisiin. Olin kävelemässä torin lähettyvillä kun huomasin että kaksi kaveria taitaa hieman seurata mua. pysähdyin sitomaan kengännauhoja ja jatkaessani matkaa olin aivan varma asiasta. saapuessani hyvin ruuhkaiseen kohtaan toinen kavereista kääntyi ympäri ja lähti tulemaan väkijoukossa vastaan. yhtäkkiä tämä tarttui ruuhkassa oikeaan ranteeseeni ja yritti hieman vedättää minua vasemmalle. hieman tilanteeseen varautuneena jotenki vaistomaisesti pyöräytin ranteen vapaaksi ja nappasin vastaantulijan kädestä kiinnia. Samalla vein heti vasemman käden oikealle taskulle ja siellähän oli takaatulevan käsi menossa taskulle. Sain siitäkin kiinni ja sekunnin seisahduksen jälkeen molemmat varkaat lähti pinkomaan karkuun. tässä maassa kun varkaus on yksi pahimmista asioista. jos joku olisi huomannut, tai olisin huutanut että varas, nämä kaksi kaveria oltaisiin hakattu henkihieveriin. niin vihasesti paikalliset suhtautuu varkaisiin. esim luin lehdestä, että 4 henkilöä, jotka olivat ryöstäneet auton yhdellä puukolla uhaten, saivat kaikki yli 20 vuotta vankeutta, puukkomies yli 30 vuotta. ryöstösaaliiksi he olivat saaneet 3 puhelinta ja rahaa mitättömän 7e ansiosta. aika kova rangaistus toisin sanoen.

sunnuntaina heräsin aikasin aamula ja suuntasin Kumasin Baba Yaya Stadionille. Paikalla piti olla aikaisin, sillä ennakkolippuja ei otteluun myydä. kyseessä oli siis MM-karsinta Libyaa vastaan. Päätin pistää kerralla koreaksi ja ostin itselleni VVIP-lipun. tosin, hinnat ovat hieman eri luokkaa kuin esim Suomessa. VVIP-paikan sai n. 11eurolla. Myös Stadionin toimintatavat ovat hieman erilaiset. Otteluliput eivät ole paikkanumeroidut, joten jos haluat istumapaikan, tulee paikalla olla ajoissa. Otteluun myös myydään huomattavasti enemmän lippuja mitä paikkoja on. Esim VVIP katsomossa läheskään kaikille erittäin erittäin tärkeille ihmisille ei riittänyt istumapaikkaa. samoiten ottelu ei nopeasti katsettuna näytä loppuunmyydyltä, sillä tässä maassa täytettään kaikki porras- ja kulkukäytävät aivan täyteen ennen kuin kukaan suostuu menemään istumaan huonoimmille paikoille. Esim vessaan päääsy kesken ottelun on melkein mahdotonta. Kaiken kukkuraksi aseistetut sotilaat ja poliisit saattelevat tuomarit ja pelaajat kentälle; kuuluttaja ei edes luettele vastustajien pelaajia, vaan hehkuttaa minuutin jokaista Black Staria ja 40 000 päinen yleisö saa enemmän ääntä aikaseksi mitä 80 000 päinen Bernabeu. siis aivan hulvaton tunnelma, mitä vaan nostatti Ghanan suvereeni 3-0 voitto. Erittäin hienoja maaleja ja muutenkin hyvä ottelu.

ottelun jälkeen hyppäsin tro trohon ja matkasin Accraan, mihin saavuin vuorokauden vaihtuessa. Ella tulee huomenna joskus perästä, matkaa Philly G:n kylään kun oli vielä useampi tunti Kumasista.

Tasan viikko lentoihin. viimesille päiville en ole suunnitellut mitään erikoista. vielä pitää tehdä viimeiset hankinnat, mutta muuten aion vaan nauttia lomasta. ei tarvi mennä mihinkään, eikä tehdä mitään. ehkäpä menen beachille tai sitten en. nyt kuitenkin ostamaan hieman aamiaista madame Munaleivältä ja sitten nettiin heittämään tämä teksti blogiin. vielä tulen kirjoittamaan yhden tekstin ennen lähtöäni, joten loppuviikkoon.

Riku, Rixa, Rängman

Grande Finale osa 2

Tiistaiaamuna heräsimme jälleen kerran neljän aikaan ja suuntasimme kohti bussiasemaa. Itse bussiin selviäminen olikin aikamoinen hulivilimeininki. Bussi tuli hieman myöhässä asemalle, eikä ihmiset olleet tehneet minkäänlaista jonoa. toisin sanoen, se kellä oli eniten voimaa ja röyhkeyttä sai istumapaikan. me, saimme melkein viimiset paikat ja loppujen lopuksi kaikki mahtuivat kyytiin. istumapaikkoja oli 62, matkustajia reilut 80. Makongoon pääsimme aamupäivästä ja sieltä meidän piti päästä järven toiselle puolelle Yejiin. Siellä missä ei tro-trot kulje, niin siellä kulkee moottoriveneet. iso, hieman vuotava ja rämä puuvene täpötäyteen ihmisiä ja matkaan. vajaa tunti veneessä ja Yejiin päästiin. Ensitöiksemme söimme paniikkimangon. (paniikki-mango,-omena, tai jokin muu hedelmä, on lanseeraamani tuote selviytymiseen matkasta Ellan kanssa. veren sokerin laskiessa ja nälän uhatessa Ellan mieliala muuttuu mustaakin mustemmaksi. tällöin ainoa pelastus on pikainen snack. parhaimmaksi olen todennut hedelmät.). Läheltä piti-tilanteen jälkeen suuntasimme kunnon sapuskalle jonka jälkeen oli tiedossa maraton-odotus.

Lauttamatka Yeji-Akosombo
Yejistä Akosomboon kulkee vanha lautta Yapei Queen. Lautan pitäisi saapua Yejiin Akosombosta tiistaina 11-19 välillä ja lähteä takaisin tiistai-keskiviikon välisenä yönä 03:00. Mutta koska olemme Ghanassa, niin tämä voi tarkoittaa matkaoppaaseemme raportoineiden matkalijoiden mukaan mitä tahansa 48h aikavälillä. 12h odotuksen jälkeen lauttamme saapui Tiistai iltana klo 23:00. eniten huolestutti hytin saaminen. Lautasta kun löytyy hyttejä ainoastaan ykkösluokasta ja niitäkin ruhtinaaliset kaksi kappaletta. lippuja ei saa etukäteen, joten hytit jaetaan periaattella ensimmäinen laivalla saa hytin. sama pätee muihin matkustusluokkiin. kakkosluokka nukkumapaikat tarkoittavat ruokasalia ja kolmosluokka kansipaikkaa taivasalla. me kuitenkin saimme paikallisilta kapteenin numeron, josta saimme varattua hytin. tähän emme kuitenkaan luottaneet, joten taas minä olin siellä etuosassa rynnimässä kohti yläkantta. onneksemme kolmosluokka on paikallisille sen verran kallis, että tällä kertaa hytteihin ei ollut tunkua.

lauttamatka kestikin sitten hieman enemmän kuin piti. lautan piti olla Akosombossa alustavasti torstaina 11-19 välillä. torstaiaamuna laiva oli varmaankin kolmannella välipysähdyksellä ottamassa kyytiin yamssia etelän ihmisille syötäväksi, kun kapteeni kysyi että onko meillä kuinka kiire. onneksi olimme varautuneet pieneen viivästelyyn, sillä Akosomboon saavuimme perjaintaiaamuna viiden pintaan. matka oli kuitenkin varsin antoisa. ei kiire mihinkään ja ruokaakin oli laivalla riittävästi. kaiken kukkuraksi hyvin vaihtelevat maisemat karusta kauniiseen. Lake Volta kun on yksi maailman suurimmista tekojärvistä. Akosomboon rakennettiin pato 60-luvulta, jonka seurauksena syntyi alkua HIEMAN suunniteltua suurempi järvi, n. 85 000 hehtaaria. muistutuksena historiasta sojottaa järvestä erittäin paljon puunrunkoja. etenki järven pohjoisosissa, joissa vesi on hieman matalempaa. ajoittain maisemat muistuttavat kuin mitäkin tulvaaluetta, mutta etelään saapuessa puunrungot vähenevät. eteläosissa järvimaisemat muuttuvat enemmänkin vuoristojärven mallisiksi. kaunista kuin mikäkin. perjantaiaamuna auringon noustessa suuntasimme kohti Akosombon ja Atimbokun kylää, josta otimme tro-tron kohti Accraa, mihin saavuimme ennen puoltapäivää.

viikko hurahti hetkessä. tänään on 11 aamua Suomeen paluuseen. lumeen ei jäädä makaamaan, vaan huomenna lähdetään aamusta Kumasiin ja sieltä vielä 4h päähän. koitamme ehtiä Philly G:n kylään vierailemaan, mutta takaisin Kumasissa pitää olla sunnuntai-iltapäivänä. Tällöin Ghanalla on ensimmäinen peli viidestä, mitkä ratkasevissa pelaako Ghana vuoden 2010 Afrikan MM-kisoissa.

Grande Finale, osa 1

Seuraava teksti on jaettu kahteen osaan, silla kukaan ei jaksa muuten lukea sitä.

Lauantaina aikaisin aamulla suuntasimme linkkari-asemalle, niinku joku hämeenlinnalainen sanoisi, ja aloitimme matkamme Tamaleen. 12 h suoraa tykitystä bussissa muutamalla lyhyellä paussilla varustettuna. matkalta soitimme motelliin varataksemme huoneen, mutta sehän olikin semmonen Ghanalainen varaus. toisin sanoen, paikalle saavuttuamme varauksestamme ei ollut tietoakaan ja motellissa oli ainoastaan yksi yhden hengen huone vapaana. onneksi sänky oli kuitenkin n 120cm, joten päätimme jäädä motelliin.

Sunnuntaina heräsin 04:00 ja kävin bussiasemalla kysymässä onko Larabangan-bussiin tilaa, me kun emme olleet voineet ostaa lippuja etukäteen. Tilaa löytyi, joten menin herättämään Ellan ja niin matkamme jatkui. Larabangan pieneen kylään saavuimme joskus aamu yhdeksän jälkeen. matka oli varsin sateinen ja erittäin töyssyinen. Guesthoussimme löysimme heti bussipysäkin vierestä ja niin olikin aika saada unta palloon. Iltapäivästä vuokrasimme polkupyörät ja polkasimme kohti Molen kansallispuistoa. matkaa oli 6km, eikä se alkanut luupaavasti. polkasin niin kovaa ensimmäisessä ylämäessä Van Damme-reisilläni, että ketjuthan siitä katkesi. Fillari vaihtoon ja uudestaan matkaan. kaikki sujui varsin mukavasti aina 50m ennen perille saapumista, milloin Ellalta puhkesi kumi. takasin oli siis käveltävä.

Molen kansallispuisto
Päämääränä nähdä elefantti ja eihän siellä ehditty olla kuin vajaa puolituntia kun saavutimme päämäärän. safari ei ollut edes alkanut, kun istuimme rinteen päällä olevassa ravintolassa ja alas laaksoon saapui kymmenisen norsua kylpemään. varsinaisella safari-ajelulla emme sitten norsuja nähneetkään. tosin gnuita, villisikoja, apinoita, lintuja ja vaikka kuinka monta antilooppia sattui tiellemme. Leijonaa tai leopardeja ei nähty, mutta niiden olemassa olosta ei ole edes täysin varmaa tietoa. Olisi ollut tietenkin kiva nähdä norsuja lähempääkin kuin 100m päästä, mutta tällä kertaa näin. pääasia on, että edes näimme muutaman.

illalla istuskelimme yhdessä guesthousin pyörittäjän kanssa ja keskustelimme kylän asioista. varsin mukava ja antoisa ilta huipentui osalatani taivaan alla nukkumiseen Ellan nukkuessa huoneessa. siis ei mitään riitaa, vaan tässä guesthousessa saa patjan ja peiton, jotta voi nukkua questhousen katolla. uskomattoman tähtitaivaan alla oli varsin mukava nukkua. tosin, yöstä kehkeytyi varsin kylmä, joten meikäläisen täytyi kääriytyä petariin. kuitenkin auringonnousuun herääminen oli jotain aivan mahtawaa.

Maanantaina kävimme vielä aamulla kiertelemässä kylässä ja sen lähettyvillä katselemassa mm. historiallista mosqueijaa (miten lie kirjotetaan). iltapäivästä suuntasimme takaisin Tamaleen ja tällä kertaa saimme ihan kahden hengen huoneen. Illalla vielä hieman tutustuimme Tamalen muslimikaupunkiin. Eksyimme mm torille, mistä olisi voinut ostaa vaikka mitä hevosen hännästä pääkalloihin ja tiikerin taljoihin.

Työt takana, loma edessä

no eihän tuo diashow toiminu. täytynee sitten esitellä kuvia ihan livenä kaikille kiinnostuneille.

tänään oli viimeinen päivä harjoittelua. lopetuspäivän kunniaksi veimme yhteiskustannuksella Ellan kanssa koko koulun rannalle. 40 hengen bussiin pakkautui 64 oppilasta sekä 7 opettajaa. ihan perus ghanalainen yhteishetki. rannalla kaikki meni erinomaisesti ja päivä oli muutenkin onnistunut. olemme viimeisten viikkojen aikana jakaneet erilaisia lahjoja, joita sain suomesta tuliaseksi vietäväksi yksittäisille lapsille. toisin sanoen, olen tällä viikolla saant ylimpiä ystäviä ja mitä pahimpia vihamiehiä. mikään kun ei tunnu riittävän. aina joku ei saa tarpeeksi jne. osa lapsista on todella liikuttavia, kun ne tietää että olemme viimeistä päivää. toisille taas päivä tuntuu olevan juhlan hetki, sillä yleensä vapaaehtoiset jakaa erilaisia lahjuksia lapsille.

kaiken sen mellastuksen ja vonkaamisen jälkeen oli kirjaimellisesti ryöstetty olo niin henkisesti kuin fyysisesti. reppu oli tyhjä ja tunteet haikeat. kyllä noita lapsia tulee ikävä.

saimme myös nettisivut viimeinkin valmiiksi. muutamia virheitä toki vielä on,mutta päivitykset saa odottaa kunnes pääsen suiomeen. niin ja siis sivut löytyvät osoitteesta www.street-academy.com. sivuilla on perustietoa koulusta ja myöskin jokaisen oppilaan henkilökortti. ja ihan näin mainoksena, sivuilta löytyy ohjeet kuinka voit tukea katulasta. homma maksaa rontti 80€ vuodessa (vajaa 7€/kk) ja senkin voi maksaa vaikkapa kahdessa osassa. vastineeksi saa joko koululta tai lapselta itseltään väliajoin raportteja, että miten lapsella menee. ainakin tässä tietää, mihin rahansa lahjoittaa. eli jos jotakuta kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi. voin myös antaa tarkempaa tietoa lapsista, mikäli haluaa tietää jostakusta enemmän.

huomenna sitten reppu selkään ja kohti Molen kansallispuistoa. elephantin metsästystä tiedossa sekä mahdollinen vene matka. toisin sanoen, viikkoon ei tätä herraa näy mesessä, facebookissa tai saatika sitten täällä blogissa.

adios,

R

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla..yeah right.

On se ny kumma. kävin tänään lääkärissä.. taas. ensimmäisen kerran kävin sairaalakortin mukaan Trust Hospitalissa 17.4. sen jälkeen onkin tullut juostua siellä kerran viikossa. on ollu bakteeri vatsassa, silmätulehdusta, virtsatientulehdusta ja nyt sitten taas jokin tulehdus, mutta malariaa ei vielä ole ollut. tänäänkin lääkäri katso mun potilaskansiota ja naureskeli että ”Herra Rängman, teillä on ollu aikamoinen kuukaus”. eikä siinä vielä kaikki. tänään mua morjensti useampi lääkäri, vaikka ne ei edes hoitaneet mua tänään. tuntuu siltä että puolet sairaalasta tuntee mut. onneks on kuitenki vakuutuukset kunnossa, sillä takaisinperittävää on jo reilun 100 euron edestä.

koulussa kaikki lähestyy loppuaan. olemme tehneet Ellan kanssa yhdessä opetuksen ohella Street Academylle uusia nettisivuja, jotka nekin ovat viimeistä silausta vaille valmiit. tänään lapset olivat jo kyselleet Ellalta että koska me lähdetään. tosin, varmaankin siksi että lapset saavat usein vapaaehtoisten ylimääräisiä vaatteita ja muita lahjoja lähtöä edeltävinä päivinä. tuntuu kuitenkin jo hieman haikeelta lähteä koululta, sillä vaikka nuo lapset välillä osaa kiristää hermoja, niin kyllä ne on kuitenkin ollut kaikkein parasta täällä ollessa.

pitäis vissiin tehä jonkinlainen things-to-do-lista. vielä on erilaisia asioita, mitä pitäisi hoitaa mielummin ennen viimeistä matkustusreissua. ensi viikon lauantaina olemme suunnitelleet lähtevämme viimeiselle travellaukselle Ghanassa. suuntamme ensin pohjoiseen Molen kansallispuistoon kattelemaan elefantteja. sieltä tulemme hieman alaspäin Yejin kaupunkiin, josta otamme lautan Lake Voltan läpi Akosomboon. matka kestää 36 tuntia, mikäli konerikkoja tai muita normaaleita viivästyksiä ei tule. tämän reissun jälkeen meilä on vielä semmoinen viikko vapaata chillausta, jonka jälkeen hyppäämme koneeseen kohti Suomea.

-R-


PS. tuossa alapuolella vielä pieni diashow (jos se vaan toimii), kun eräät ovat valittaneet liian vähistä kuvista. kuvien laatua on laskettu aikalailla, ihan vaan sen takia että saan ne edes joskus ladattua tänne sivuille. paikalliset yhteydet kun on mitä on.

Wli, Tafi Atome & Ada Foah

Keskiviikkona oli vappumatkan aika. Koska sovittujen oppilaiden käynti koulussa oli viime viikkoina niin heikkoa, päätti koulun koordinaattori antaa opettajille loppuviikon vapaata, jotta voisimme palata maanantaina levänneinä takaisin töihin.

tällä kertaa oli tarkotuksena suunnata ensi kertaa Ghanan itäosiin lähelle Ghanan ja Togon rajaa. tavoitteena nähdä länsi-Afrikan korkeimmat vesiputokset, apinoiden suojelualue sekä hieman itärannikkoa.

keskiviikko meni pääasiassa matkustaessa. trotro-asemalla olimme kahdeksan pintaan ja kahden tunnin odottelun jälkeen täyttynyt tro tromme suuntasi kohti hohoe:ta. Hohoessa oli vuorossa huoltopysähdys. toisin sanoen hieman ruokaa naamaan ja meikäläiselle silmätipat. äärimmäisen kutittava silmätulhedus teki nimittäin tuloaan. hohoesta jatkoimme pieneen Wli:n kylään, missä asetuimme saksalaisten pyörittämään guesthouseen yöksi.

täydellinen torstai

torstaina heräsimme aikasin ja heti aamiaisen jälkeen suuntasimme opaskeskukseen. opas johdatti meidät sekä ranskalaisen Arnón helppokulkuista polkua pitkin alemmille putouksille. Arno halusi kulkea ylemille putouksille omassa rauhassaan ja me päätimme tehdä saman. passitimme siis oppaan takaisin ja aloitimme kiipeämisen ylemmille putouksille.

kiipesimme ylöspäin reilun tunnin ajoittain erittäin vaikeakulkuista polkua pitkin. Arno kulki meitä huomattavasti nopeammin, mutta piti pidempiä taukoja, joten saavuimme yläputouksille samaan aikaan. ja mikä näky. täysin keskellä syvintä rämeikköä avautu ehkä kaunein vesiputous mitä olen koskaan nähny. ylempi putous on hieman matalempi, kuin alempi, mutta se on täysin eristäytyny. ei mitään turistipenkkejä sun muita hökkeleitä. vain vesiputous keskellä ei mitään.

saavuimme iltapäivällä takaisin majapaikkaan. vedimme nopeasti pikku pastat naamaan ja suuntasimme takaisin etelään. pienten alkuvaikeuksien jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin pois wlin kylästä täyteen pakatulla taksilla. minä ja Ella etupenkillä, takapenkillä brittiläinen vapaaehtoispariskunta sekä kolme paikallista. matkalla selvisikin, että britit, Adam ja Kate, olivat matkalla samaan paikkaan kuin mekin, eli Tafi Atomeen. hohoesta hyppäsimme tro trohon ja jäimme pois tienristeyksessä. olimme suunnitelleet ottavamme taksin viimeiselle 5km. risteyksessä oli kuitenkin jonkun paikallisen pick-uppi ja hän oli valmis kyyditsemään meitä. muutama puupenkki lavalle ja matkalaiset kyytiin. siinä sitten matkasimme määränpäähän kuoppaista tietä pick-upin lavalla pienessä tihkusateessa illan hämärtyessä ja salamoiden lyödessä kauempana taivaalla. illalla söimme maukkaan illallisen paikallisisttain ja istuskelimme hetken majatalomme terassilla. Adamilla oli mukanaan pieni kokoinen matkakitara, joten pääsin siinä sitten vielä hieman fiilistelemään muutamat coldplayt ennen nukkumaan menoa.

Tafi Atome Monkey Sanctuary

perjantaiaamuna heräsimme aikasin Tafi Atomen pienestä kylästä. Tafi Atome on varsin viehättävä kylä, jonka alueen metsissä elää noin 250 pyhää apinaa. opas tuli luoksemme aamulla kainalossaan nippu banaaneja ja näin olimme valmiit käymään sukulaisissa.

ja kuinka hölmöjä tyyppejä ne olikaan. sulosen ja melko pieniä apinoita varustettuna hölmöillä ilmeillä. sen verran kesyjä nuo apinat kuitenkin oli, että ne uskalsivat tulla syömään banaaneja suoraan kädestä, tosin hieman arkaillen. ei sitä ihan aina pääse villiapinoita syöttämään. ei edes Ghanassa.

aamiaisen jälkeen jätimme Katen ja Adamin majapaikkaan ja aloimme matkata kohti itä-rannikkoa ja paikkaa nimeltä Ada Foah. kylästä pääsimme pois moottoripyöräkyydillä, jonka aamuinen oppaamme ystävällisesti soitti. Ada Foaahn pääsimme useamman tro tro-vaihdoksen jälkeen. majapaikkaankin pääsimme kanootilla pienen huijaustapahtuman jälkeen. paikallinen kaveri väitti että majapaikka, johon halusimme mennä, on siirretty viereiselle saarelle, jonne pääsee vain kanootilla. noh, saman niemen kärjessähän se oli tietenkin, mutta mikäs siinä. melko pitkä kanoottimatka oli kaunista katseltavaa ja majapaikkakin osottautui otolliseksi. huijaus osottautui hyvin pieneksi, eikä se loppujen lopuksi haitannut lainkaan.

Ada Foahn majapaikka oli erinomainen. kapea niemen kärki, jonka toisella puolella oli meri ja toisella puolella järvi. hiekkaisen niemen kärjessä meri ja järvi kohtasivat. ainoa negatiivinen asia oli meren puoleinen ranta. jälleen kerran erittäin likainen rantaviiva. siis täynnä kaikkea moskaa vanhoista sandaaleista muovipusseihin. onneksi sentään majapaikan ympäristöä oli siivottu, mutta paikka olisi huomattavasti kauniimpi, jos koko niemi ei muistuttaisi meren puolelta kaatopaikkaa.

matkabudjetin tehdessä erittäin tiukkaa suuntasimme jo lauantai-iltapäivänä takaisin Accraan. kotiin päästyä molempien taskussa oli yhteensä 15 pesotasta, eli siis noin 10 centtiä. pääasia oli kuitenkin hyvin onnistunut ja rentouttava reissu. herääkin vain kysymys, miten sitä jaksaa sunnuntaina taas nyrkkipyykätä tuollaisen rentoutuksen jälkeen...?

-R-

kaksi kuukautta takana, 6 viikkoa edessä

jos viime viikon puolivälissä saatiin tämä jantteri kuntoon, niin perjantai aamuna oli sitten Ellan vuoro. Huonosti nukuttu yö ja pieni kuume aamulla, ei muuta kuin sairaalaan. Lääkäri sanoi että 90% varmuudella Ellalla on malaria. vastalääkitys kouraan ja lepäämään.

itse menin sairaalasta koululle. koululla ei ollut yhtään oppilasta, vain muutama opettaja. pääsyy tähän oli vesisade. Kuitenkin, viimeisten päivien aikana lapsia on käynyt hyvin vähän koulussa. paikalla pitäisi olla melkein parisenkymmentä normaaliin kouluun pyrkivää oppilasta, mutta päivittäiset lukumäärän ovat vaihdelleet 1-10 oppilaan välillä. täysin mahdotonta suunnitella mitään etukäteen, kun ei voi tietää minkä tasoisia oppiltaita tulee, mikäli tulee lainkaan.

viikonloppu menii taas kerran rauhassa Accrassa. Suunnitelmissa oli mennä viettämään Philly G:n synttäreitä kokrobiteen, mutta tästä jouduttin luopua sairastelun vuoksi. itse sain luetuksi jo kolmannen kirjan kolmen kuukauden aikana ja sunnuntain kulutinkin katsellessa erilaisia sarjoja läppäriltä. molempina päivinä virkistäydyin myös katsomalla jalkapalloa=)

tänään maanantaina 28.4 tulee täyteen tasan kaksi kuukautta täällä kuuman auringon alla. tasan kuuden viikon päästä lennämme takasisin kotisuomeen. paljon on tapahtunu kaikenlaista ja vielä pitäisi ehtiä reissata ympäri Ghanainmaata. toivotaan nyt että molempien sairastelut olisi sairasteltu, jotta loput viikonvaihteet voidaan painella reppu selässä joissain paratiisirannoilla poissa Accran pakokaasuista.

-R-

Rouva Presidentti, kävin ultrassa.

nyt onkin sitten taas kerran juttuja kerrottavana..

jos viikon loppu oli omalta osaltani kuolleen hiljaista vatsan parantelun takia, niin maanantaina ja tänään tiistaina onkin sitten ollut taas kunnon actionia. eilen maanantaina vietimme koulussa täysin normaalia päivää, kunnes supermutsi Arja soitti ja sanoi että illalla menemme sitten tapaamaan presidenttiämme. niin, siis Halosta. Halonen on seurueineen nimittäin valtiovierailulla Ghanassa, mikäli ette ole siellä perä-Suomessa lukeneet.

suuntasimme koulusta ostamaan hieman hienompia vaatteita. Ella osti mekon ja minä kengät. täytyy sanoa, että pakatessa matkatavaroita olisi laukkuun ehkä sujahtanut hieman toisenlaiset ”vierasvaatteet”, jos joku olisi osannut kertoa että tapaamme Halosen. iltapäivällä suuntasimme sitten toiseen Ghanan viiden tähden hotelleista. hotelliin meitä kokoontuikin aikamoinen kööri. Meidän ja Arjan lisäksi paikalla oli:
-muutama entinen Stadian opiskelija, jotka olivat olleet vaihdossa Ghanassa ja olivat nyt lomailemassa
-pari opettajaa, jotka olivat pitämässä täällä paikallisille pääsykokeita Suomen ammattikorkeakouluihin
-sekä lisäksi Ghanan kunniakonsuli Ulla, joka on tuntenut Tarjan jo useamman vuoden ja hän mahdollisti meille tämän tilaisuuden.

siinä me sitten LaBadi Beach Hotellin aulassa keskusteltiin ja odoteltiin Halosta. parin tunnin jälkeen Tarja sitten saapui paikalle ja yllätyksekseen kohtasi meidät. jokainen sanoi vuorollaan käsipäivää rouva presidentille ja sitten istuuduttiin alas. tämän jälkeen Ulla kertoi Tarjalle mitä meistä kukin Ghanassa tekee. muutaman lauseenvaihdon jälkeen otimme muutamat valokuvat ennenkuin päästimme Tarjan rauhottumaan vauhdikkaan ja kuuman päivän jälkeen.

Ella sanoi Butressa makoillessa, että ”en ois kyllä uskonu, jos joku olis ekana päivänä koulussa sanonu että sä lähet ton kanssa vaihtoon Ghanaan.” eilisen jälkeen voisin sanoa, että jos joku olisi samaisena päivänä sanonut, että lähden vaihtoon Ghanaan ja sanon siellä käsipäivää presidentillemme..niinh, SITÄ olisi ollut vaikea uskoa. on se vaan kumma että pitää tänne asti raahautua, jotta pääsee juttusille Tarjan kanssa. noh, linnanjuhlien kutsua odotellessa..

tiistai toivoa täynnä

tänään oli sitten vuorossa sairaala –päivä. lopulliset labratulokset olivat saapuneet edellisen torstain kokeista ja pelkkää positiivistahan ne vain kertoivat. lääkäri vielä passitti minut varmuuden vuoksi ultraääneen, sillä vatsan oikeaa puoliskoa oli koskenut useamman päivän. ultran naisia kyllä nauratti, kun iso valkonen mies istuu useamman vielä isomman ghanalaisen naisen keskellä jonottamassa ultraan. mutta kuten lääkärikin totesti kuvista, en ole raskaana ja kaikki muutkin sisäelimet on täysin kunnossa. pieniä kiristyksiä ja kipupisteitä kuviassa näkyi, mutta ne vaan johtuu mitä todennäköisimmin bakteerista. toisin sanoen, lääkekuuri loppuun ja allekirjoittanut on täysin (omassa) normaalissa kunnossaan.

nyt illalla vielä katsomaan Champions Liigan välierää, kyllä jalis on mahtawa laji.

-R-

"kuume on malariakuume kunnes toisin todistetaan"

helmiä sioille

viikonloppu meni pääasiassa levätessä. tosin, lauantaina Arja vei meidät useamman tunnin matkan päässä sijaitsevalle lasihelmitehtaalle. tästä kyseisestä paikasta on lähteny helmiä suomeen yhdelle suunnittelijalle ja aina sitä kautta kalevala korulle. oli varsin mielenkiintoista nähdä miten helmet tehdään ja voin sanoa, että ei onnistu ihan käden käänteessä. kaikki työ on käsityötä ja sulatus tehdään omatekoisessa pienessä saviuunissa. siitä sitten muutama koru tuliaisiksi ja takaisin kotiin Accraan.

sunnuntaina hemmottelin itseäni ostamalla Koala-marketista suolakeksiä ja Saint Agür-juustoa. vielä lisäks hieman rose-viiniä ja kuninkaiden sunnuntai oli valmis. illalla kävin vielä katsomassa Realin pelin. alkuun näytti ettei ottelua pystyisi katsomaan. tällä kun välillä hieman säästellään sähkössä, eikä sunnuntaina ollu koko päivänä sähköjä. sen takia pitikin vaan maata paikallaan, lukea kirjaa ja nautiskella herkuista. onneksi 10 min ennen ottelun alkua sähköt palasivat ja suuntasin saman tien lähibaariin. hetken kävi jo mielessä, että sähkölaitoksen johtaja taitaa olla Real Madrid fani, niin osuvasti sähköt tuli takaisin ennen pelin alkua.

maanantai, tiistai ja keskiviikko sujui normaaleita arkiaskareita tehtäessä. keskiviikkoiltana alkoikin sitten taas uusi show. en saanut nukutuksi ke-to välisenä yönä juuri lainkaan, sillä vessa oli jälleen kerran kovassa käytössä. aamulla olo oli äärimmäisen heikko ja kuumemittarikin näytti 37,5 –astetta. ja kuten afrikassa sanotaan, ”kuume on aina malariakuume kunnes toisin todistetaan”. noh, siitä soitin sitten Supermutsille ja kysyin mihin sairaalaan sitä kannattaisi mennä. Arja jätti pyykkäykset kesken ja lähti mukaan sairalaan Ellan suunnatessa töihin. 5h jälkeen pääsin kotiin vierailtuani niin lääkärin huoneessa kuin labrassa. ja niinhän siinä kävi, malariaa ei mailla halmeillakaan. malariaparasiittejä ei löytynyt ja hemoglobiinikin oli suorastaan erinomainen (malariassa hemoglobiini romahtaa totaalisesti). uloste- ja verinäytteessä oli valkosoluja äärimmäisen paljon. mitä tämä sitten kertoo? noh, nuori herra Rängman on laittanut suuhun jotain ei niin terveellistä ja saanut jonkin sortin baktreeriviruksen vatsaansa (mikälie ameeba). ei muuta kun antibiootteja ja joitain muuta pillereitä niin perkuleesti ja viime yön nukuinkin huomattavasti paremmin.

ensi viikon tiistaina selvii ulostenäytteen valmistuttua tarkemmin, että mikä bakteeri siellä vatsalaukussani asustaa. ja kuten lääkärikin sanoi, niin näin pitkällä vierailulla näinkin erilaisessa massa jonkin vatsaviruksen saaminen on enemmänkin kuin todennäköistä.

toisin sanoen, kaikki hyvin. ei syytä huoleen äiti;) pari päivää rennosti ja sitten taas jaksaa.

-R-

jepujee

torstaissa mennaan!
viikon alku on taas hujahatanut vauhdilla. maanantai meni viikonlopusta toipuessa eli siis nyrkkipyykkiä vääntäessä ja nukkuessa. tiistaina aamuna nousin rutiininomaisesti ylös juuri ennen auringonnousua, siinä kuuden pintana, ja suuntasin lenkille. lenkillä koin varsinaisen näyn. juoksin yksin tietä pitkin hieman syrjäisemmällä alueella eikä sillä samaisella hetkellä näkynyt ristinsieluakaan. yhtäkkiä tien ylitti juokseva kana. tämä on täysin normaalia täällä ghaanainmaalla, mutta se, että ajattelin samantien Papayen valkosipulikanaa, ja etenkin tuon annoksen valkosipulimajoneesia, oli ehkä hieman outoa. koko loppu lenkin ajan ajattelin vain sitä, enkä mitään muuta. juuret tähän juontaa yhteen sunnuntaiseen päivään, kun kävimme Ellan kanssa Osun kaupunginosassa Papayessa syömässä. itse tilasin kanaa ranskalaisilla ja ketsupilla, kun Ella tilasi puolestaan valkosipulikanaa. en olekkaan hetkeen kokenut semmoista ateriakateutta. kana oli täysin samanmakuista, mutta Ellan lautasella oli ehkä maailman maukkainta valkosipulimajoneesi/voita, kun itse tyydyin kuviin ranskalaisiin ja ketsuppiin. noh, tuossa sitten lenkillä juostessa ja sen jälkeenkin en voinut muuta ajatella koko päivänä kun tuota niin suussa sulavaa valkosipulikanaa. tästä inspiroituneena suuntasin heti koulun jälkeen Osuun Papayehen syömään mitäs muutakaan kuin valkosipulikanaa.

illalla menin Barneyn kanssa katsomaan Champions Liigan toista osaottelua Liverpool-Arsenal. Barney oli intohimoistakin innokkaampana liverpool-fanina ollut aivan sekasin koko päivän ja sama näkyi ensimmäistä olutta siemaillessa. ja mitä jalkapallon draamaa! te, jotka ette ymmärrä jalkapallosta mitään, ette voi ymmärtää miltä ottelua katsoneista tuntui. parasta oli se, että Liverpool voitti kaiken sen draaman jälkeen, ja että isäpappa Sami Hyypiä maalasi päällän erinomaisen maalin.

illan kummallisin hetki oli erätauolla, kun suuntasimme ulos Barneyn hermotupakkamaratonille. baarin ulosmenokäytävällä oli useampi rukousmatto siistissä rivissä. siis kyllä, nämä paikalliset jalkapallofanit olivat tuoneet mukanaan omat rukousmatot. noh, ei muuta kun kengät pois ja matolle rukoilemaan parempaa lopputulosta. selkeästi Allah ei ollut kaikille suotuisa, sillä neljä kuudesta rukoilleesta koki illan päätteeksi karvaan tappion. ottelun jälkeen suuntasin vielä ulos syömään ja nauttimaan muutaman rauhoittavan yhdessä Barneyn ja hänen ghanalaisten ystävien kanssa.


kakkakeskiviikko ja täydellinen torstai
osa teistä tietääkin mikä meikäläisen kakkakeskiviikko on. se on se hetki kun tulee keskiviikkona kotiin ja ensimmäiseksi ottaa lattialta uunituoreen Aku Ankan ja menee lukemaan sen vessaan. keskiviikon ja koko alkuviikon paras hetki. noh, täällä tämä ei kuitenkaan toteutunut. en tiedä mitä tapahtui, johtuiko se illan ruosta vai mistä, mutta en nukkunut tiistain ja keskiviikon välisenä yönä juuri lainkaan. vatsani oli aivan sekaisin, enkä voinut koko keskiviikon aikana poistua asunnosta lainkaan, sillä riehakkaan ripulin ansoista kävin vessassa keskiviikon aikana useammin kuin mitä koko reissun aikana yhteensä tähän mennessä. ei siitä kuitenkaan sen enempää. nyt näin torstaina voin sanoa voivani huomattavasti paremmin. jos eilen illalla nyppi hieman, niin tänään on ollut täysin päinvastainen päivä. olimme Ellan kanssa koulun jälkeen hiomassa rumpujamme. mikäs sen parempaa kun hiota rumpua meren ääressä onnistuneen koulupäivän jälkeen ja nauttia pölyisen työn päätteeksi yksi kylmä olut. ah..

Barney lähtee tänään torstaina. harmikseni en päässyt eilen illalla ulos, joten Barneyn ja meikäläisen hyvästit hoideltiin puhelimitse tänään. Barney suuntaa iltapäivän aikana Keniaan ja sieltä sitten Ugandaan. itse sain eilen osuvasti luettua matkan aikana aloittamani Minun Afrikkani-kirjan loppuun.
Oma matkani Keniaan peruttiin, ku taas Barney voi suunnata sinne nyt kun tilanne Keniassa on rauhoittunut. Minun Afrikkani –kirjan lukeminen oli lähimmäksi, mitä pääsin Keniaa tämän matkan aikana. ei Ghanassakaan tosin ole mitään valittamista. takana on päivälleen kuusi viikkoa ja toiset kuusi viikkoa on harjoittelua edessä. siihen päälle muutaman viikon matkustamiset ja sitten olenkin jo kotona. nopeasti aika rientää. kunpa sitä vaan osaisi nauttia niin kakkakeskiviikoista kuin täydellisistä torstaista.

one love,
-R-

Butre & Busua, varsinainen paradise-cocktail

perjantaiaamuna nousimme aikasin, pakkasimme viikonlopun varusteet reppuun ja suuntasimme kohti Kaneshia. torstai-iltaisen suunnittelupalaverin jälkeen päätimme suunnata kohti Takoradia ja sieltä sitten Butreen ja Busuaan. viiden tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme Takoradiin ja sieltä hyvinkin nopeasti seuraavaan välipisteeseen Angonaan. Angonasta meidän piti ottaa trotro, mutta lähimmät taxikuskit väittivät ettei trotroita mene enään tänään Butreen. he toki olivat valmiita antamaan hyvinkin edullisen hinnan. valhettahan tämä täysin oli ja muutaman minuutin jälkeen löysimme oikean trotron. sillä sitten matkustimme varmaan melkein tunnin keskelle ei mitään. tie Butren kylään ei ollut päällystystä nähnytkään. ihan yhtäkkiä keskeltä kuppaista tietä aukesi näkymät Butren pieneen kalastajakylään.

noustuamme pois trotrosta saimme heti turistipisteen oppaan joka saattoi meidät kylän läpi Hideout Lodgeen. varsin osuva nimi guesthouselle, sillä tämä paikka jos mikä olisi paras piiloutumiselle. paikassa oli meidän lisäksi muutama muu valkoinen, mutta siinä se sitten olikin. rantaa jatkui silmän kantamattomiin ja mikä parasta, se oli täysin tyhjä! juosten kesti 45minuuttia edestakaisin ja matkalla saatoit nähdä ruuhkaisena aikana jopa 5 paikallista. Itse paikan omistaa ruottalainen nainen nimeltä Theresa.

lauantaiaamuna lähdimme aikaisin pienelle kanoottiretkelle. hideout lodge nimittäin sijaitsee ison joen ja meren kohtauspaikassa, joten pientä korvausta kohtaan pääsimme oppaan kanssa melomaan köykäsellä kanootilla. joessa kuhisee vaikka mitä. oppaamme Tony sanoi ettei kukaan ui järvessä eikä ihme, sillä Tonykin on nähnyt useampaan otteeseen siellä krokotiilejä. meitä toki ei lykästänyt krokotiileissä, mutta kärmeessä kylläkin! yhdessä vaiheessa Tony sanoi että tuossa oksalla on iso keltanen käärme. noh, eihän me sitä meidän sokeilla suomalaisilla silmillä nähty, joten Tony hieman peruutti ja vei meitä lähemmäksi. Siinä vaiheessa kun mun silmät sen näki, oli välimatkaa meikäläisellä ja käärmeellä alle 5m! siinä se köllötteli oksalla ja meikäläinen kauhusta jäykkänä vieressä. vasta siinä vaiheessa kun jouduin hieman koskemaan mellalla oksaan työntääkseni keulaa kauemmas, lähti se hieman karkuun. eikä yhtään auttanut, kun Tony kertoi sen olevan erittäin myrkyllinen. tuon keltasen jättiläisen rinnalla suomen rantakäärmeet ovat olemattomia matoja!

kanotoinnnin jälkeen lähdimme kävellen kohti Busuaa, joka on toinen hieman isompi kylä kukkulan takana. matkaa oli edessä kolmisen kilometriä, josta ensimmäinen puolikilometriä jyrkkää nousua. rinteen päältä avautuikin sitten aivan mahtavat maisemat sisämaahan päin. laskeuduttuamme kukkulalta pääsimme suoraan Busuan hiekkarannalle. taas edessämme aukeni yhtä pitkä ja täysin autio hiekkaranta. Busuasta tosin löytyy huomattavasti enemmän hotelleja, mutta ei siellä asiakkaita tähän aikaan vuodesta ole juuri lainkaan. rannan toisessa päässä kävimme yhdellä viilentävällä saksalaisen naisen ylläpitämässä Black Mamba Cornerissa. todella idylli ravintola, jossa on majoitustilaa yhden rantamajan voimin. pienen hetken jälkeen jatkoimme matkaa kohti majapaikkaamme kävellen Busuan kylän läpi. takas tullessa meidät yllätti kunnon rankkasade eikä kastumiselta voinut välttyä. iltapäivän kulutimme tehokkaasti kuivatellessa ja chillaillessa meren aaltoja kuunnellen. illalla taivas salamoi mielettömän hienosti ja saatiin vielä paikalle niin kova tuuli, että Ellalla tuli ihan kylmä (itsehän olen sen verran kova karpaasi, etten tuollaisesta paljoa hetkahda).

sunnuntaiaamuna oli sitten aika matkata kohti Takoradia. jouduimme ensin kävelemään jälleen Busuaan josta pääsimme pientä maksua vasten erään paikallisen autoilijan kyydillä Agonaan. sieltä sitten trotro kohti Takoradia, missä meidän piti tavata ystävämme Edmond, joka on viettänyt viimeisen viikon Takoradissa jalkapalloleirillä. Tunnin harhailun jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin Edmondin luokse. Edmond ja osa joukkueesta majoittui joukkueen managerin omistamassa isossa huoneistossa ja mikä parasta tästä paikasta löytyi pleikkari ja PESSI! (niin siis, pro evolution soccer). siinä sitten istuin lattialla ja pelasin pari peliä PESsiä Edmondin joukkukavereiden kanssa. toisin sanoen tunnin harhailu oli täysin kannattavaa. PESsin jälkeen pääsimme lähtemään kohti kotia ja illalla seitsemän maissa saavuimme kotiin. kotona jouduinkin sitten taas evakkoon, sillä vettä oli tullut taas lattialle. tosin tällä kertaa sitä oli vain tullut pienissä määrin, mutta joka tapauksessa jouduin ottamaan kokolattiamatot pois ja yöpymään ellan huoneessa.

kokonaisuudessaan kuitenkin antoisa viikonloppu jälleen kerran. voisin helposti kuvitella kölliväni Butren rannalla vielä joskus tulevaisuudessakin, niin henkeäsalpaava mesta tuo oli. tästä on hyvä jatkaa ensi viikkoon.

varastetut sandaalit ja afrikkalainen vesisanky

viime viikonloppu meni täysin makoillessa. itsestäni ainaki tuntu, että olis eka täysin vapaa viikonloppu. jos ekaa viikonloppua ei lasketa, niin siitä eteenpäin jokaisena viikonloppuna on ollut jotain erikoista ohjelmaa. lauantaina vaan oleskelimme emmekä tehneet illallakaan mitään erikoista. sunnuntaina menimme puolenpäivän aikoihin syömään Osuun ja sieltä jatkoimme matkaa suoraan LaBadi Beachille. siellä etsimme syrjästä hiljasemman paikan ja lepäilimme oikein kunnolla.

tällä viikolla koulussa päättyy ns toinen lukukausi ja sen päätökseksi pidetään isot kokeet viime kuukausina opituista asioista. täällä tosin oppiminen tapahtuu niin paljon hitaampaa, ettei koealueet ole todellakaan mitään laajoja. toisen lukukauden jälkeen lähes kaikilla oppilailla on 33 päivän loma. me tosin työskentelemme niiden oppilaiden kanssa, jotka yrittävät päästä normaalin kouluun. seuraavasta kuukaudesta voi tulle hyvinkin mielenkiintoinen ja eri tavalla antoisa, sillä ryhmistä koulussa käyvät vaan lahjakkaimmat oppilaat.

tänään koevuorossa oli siis vuorossa englanti ja sekamelskahan koko koetilaisuudesta saatiin aikaiseksi. kaikki oppilaat tekivät koetta samaan aikaan. tilaa ei oltu jaettu sermein, vaan oppilaat istuivat vierekkäin. sekamelska syntyi hyvin nopeasti kokeiden alettua. syynä tähän oli sade. täällä kun lapsilla on hieman erilainen suhtautuminen sadepäivään kuin suomessa. täällä sade on aina ilon asia ja sehän suorastaan villitsee lapset. taitavimmat oppilaat olivat valmiita nopeasti ja koska ulkona satoi kaatamalla, siis KAATAMALLA, niin oppilaita ei voinut laittaa ulos. tämä johti siis siihen, että valmiit oppilaat säntäilivät ulkoota sisälle ja takaisin. muutama oppilasta halusi vaan lopettaa kokeen tekemisen, jotta pääsisi leikkimään kavereiden kanssa. siihen lisäksi hieman meteliä, sekä yleistä lunttausta ja huijausta..jesh, opettajan unelma! koe saatiin kuin saatiinkin päätökset, mutta helpolla ei päästy. huomenna onkin sitten vuorossa on matematiikka ja keskiviikkona ympäristöoppi.

itse jäin vielä koululle tekemään street academyn uusia nettisivuja Ellan lähtiessä kotiin lepäämään. kotiin päästyäni odottikin sitten kiva yllätys. sanotaanko näin, että nyt ymmärrän mitä tarkottaa kun vesi tulee kaatamalla sisään ovista ja ikkunoista. tällä kertaa se tuli ikkunasta. tuuli oli kuulemma paiskonu vettä meidän kadunpuoleiseen seinään oikein huolella. lopputuloksena iso läiskä vettä lattialla sekä afrikkalainen vesisänky. koko patja, lakana ja kirja oli aivan litimärkänä. onneksi olin aamulla laittanu läppärin kaappiin sängyn vierestä, mihin olin sen illalla päiväkirjaa kirjoittaessa laittanut. syy oli selkeesti kova tuuli, sillä Ellan suojasen puoleisista ikkunoista ei ollut tullu huoneeseen lainkaan vettä.

illalla Ella lähti vielä moikkaamaan paikallista Philly G:tä itseni jäädessä kotiin. kääntelin vielä ihan varmuuden vuoksi muutamista kohin muovimattoa ja sieltähän betonin ja muovimaton välistä sitä vettä lisää löytyi. tuloksena lähes koko huoneen tyhjennys ja muutto Ellan huoneeseen. Supermutsimme Arja sanoi, ettei kukaan aikasemmin ole sanonut vastaavasta mitään. joko nyt oli vain poikkeuksellisen kova puuska, tai sitten aikasemmat asukkaat ei oo hirveesti kattellu mattojen alle. nyt kuitenkin tuuletin puhaltaa 247 ja eiköhän lattia saada huomiseen aamuun menessä kuivaks,jotta voin laittaa maton takas paikoilleen.


tiistai

jos maanantai ei menny putkeen, niin ei mennyt tiistai aamukaan. huomasin aamulla, että juuri ennen reissua suomesta ostetut vaellussandaalit oli pöllitty ulkoterrasilta. meidän talomme etupiha on hyvin suojasa ja pihalle on iso metallinen portti. jonkun on täytynyt käydä su-ma välisenä yönä lipastamassa ne, sillä en muista nähneeni niitä maanantainakaan. onneksi sentään kosteusongelma saatiin tän päivän aikana kuntoon ja pääsen omaan huoneiseen parhaaseen nukkumaan.

koulussa oli vuorossa matematiikan koe. tänään oli parempi hiljaisuus ja järjestys, eikä huijaamistakaan tapahtunut missään suurissa määrin. koulun jälkeen menimme koulun vieressä sijaitsevaan Appiahin shoppiin jossa meidän rumpumateriaalit odotti. tästä siis alkoi seuraava projektimme, oman djemben rakentaminen. tänään pääasiassa piirettiin djemberunkojen kylkeen kaiverrukset ja huomenna alkaa sitten itse kaivertaminen. sen jälkeen on vuorossa hionta ja itse kalvon ja narujen asennus. edessä on siis mielenkiintoinen projekti minkä lopputuloksena on (toivottavasti) omatekoinen hieno djembe!

iltapäivällä lähdimme Osuun Nukun kanssa. Nuku? niin siis Nukuun tutustuimme edeltävällä viikolla. hän tuli koulullemme pyrähtämään. Nuku on brittighaanalainen, joka nyt vasta kolmissakymmenissä on päässyt Ghanaan ensimmäistä kertaa. olimme Nukun, Barneyn ja Chigyn (brittikaribialainen) kanssa muutamalla perjantaina tuossa meidän lähituoppilassa. lepposia tyyppejä, etenki Nuku. omistaa yhtä härskin ja sarkastisen huumorintajun kuin Barneykin. Nukun kanssa kävimme syömässä ja jäätelöllä ja sitten olikin jo aika suunnata kotiin. kotona vielä tarkistin matematiikantestit ja läiskin parhaille Suskin tuomia tarroja koepapereihin.

keskiviikko ja kaiverrus

päivä sujui varsin kaaottisesti koululla. Beginnersien varsinainen opettaja Sidney ryssi koko enviroment kokeen ja oppilaiden arviointi oli tuskaliasta. hermoja raastavan päivän jälkeen saimme kuitenkin kirjoitettua oppilaille toikkarit valmiiksi. koulun jälkeen suuntasimme Appiahin luokse tekemään rumpua. tänään rupesimme heti kaivertamaan ja ihan kivastihan se meni. vauhti ja jälki tosin ei ole lähellekkään Appiahin luokkaa, mutta tyyppi onki tehny rumpuja koko elämänsä. sain kaiverrettua yllättävänkin paljon. kaivertaminen on huomattavasti helpompaa mitä kuvittelin. puuhun, mistä djambe tehdään, on huomattavasti helpompaa kaivertaa kuvioita taltalla kuin suomalaisiin lajeihin. ja vaikka Appiah on valinnutkin kovemman luokan puuta Suomen oloihin sopivaksi, muistuttaa kaivertaminen enemmänkin balsan vuolemista, kuin mitä ensin ajattelin. huomasimme myös, että ressaavan päivän jälkeen tuollainen parin tunnin uurastelu oli varsin rentouttavaa. takas tullessa kävimme Papa Neston kautta näin muutaman päivän boikotin jälkeen ja illalla suuntasin vielä katsomaan UCL Arsenal vs. Liverpool tuohon meidän lähibaariin Semi’ssiin.

huomenna on koulussa vielä jotain ohjelmaa, kuten todistusten jakoa ja toisen lukukauden parhaiden palkitsemista, mutta perjantai onkin sitten vapaata. suunnittelimme alustavasti suuntavamme länsirannikolle päin. Cape Coast on nähty, joten lisäämme matkustamiseen jonkin 3h lissää ja löydämme itsemme Takoradista, missä on kuulemma hienoja rantoja. sieltä suuntaamme sitten sunnuntaina kotiin, sillä koulu jatkuu omalta osaltamme täysin normaalisti heti maanantai aamuna.

viikonloppuja ja tsemppiä niille, jotka hikoilevat Hpllä. hengessä mukana!
Huu,
Richard

ekan kuukauden viimeinen viikko

tämä viikko alkoi toipumalla pääsiäismatkasta. maanantain pääasiassa lepäsimme ja itse pesin nyrkkipyykkiä. parin tunnin pyykkäyksen jälkeen olin aivan varma, että ensi kerralla en jätä kaikkia pyykkejä yhdelle kerralle, vaan mielummin vaikka pesen yhen paidan päivässä.

keskiviikkona koululla oli excursio jonnekkin kyläpahaseen Accran ulkopuolelle. itse tunsin oloni aamulla kiepäksi, en siis mitenkään pahasti, mutta kuitenkin sen verran että jäin kotiin nukkumaan. nukuin koko päivän ja illalla oli jo parempi olo. Ella puolestaan oli kylässä ja hieman harmittaa etten päässyt. tapahtuma oli ollut melkoinen. paikalla oli ollut erilaisia heimopäälliköitä joilla oli hienot puvut ja sitäkin tyylikkäämmät valtikkasauvat (tai jotain sinne päin)..

torstai ja perjantai sujahti vauhdilla koululla. etenkin perjantai oli melko hektinen päivä. perjantai iltapäivä oli varsinainen yllätys. luulimme että olisi normaalia opetusta, mutta yhtäkkiä lapset rupesivat muokkaamaan luokkatilaa ja lopputuloksena oli pulpeteilla reunustettu kehä. noh, koulun nyrkkeilyvalmentaja otti sitten hanskat ja kypärät esiin ja näin nyrkkeilyiltapäivä oli valmis! lapset nyrkkeilivät vuorotellen toisiaan vastaan. ihan oikeat säännöt ja oikean mittaset erät. ja kyllä täkäläiset lapset osaa nyrkkeilläkin. sähäkkiä iskuja ja nopeita liikkeitä, hieman erilainen koulupäivä sanoisin.

Suski oli koko viikon hieman kipeä. ajottain sen olo parani, mutta toisinaan taas huononi. hieman harmittaa toisen puolesta. itse en ainakaan haluisis tulla 10 päiväksi afrikkaan sairastamaan flunssaa. perjantai iltapäivällä saatoin Suskin ja hänen 5 pienempää djembeä lentokentälle ja niin tämä vierailu oli ohi. täytyy sanoa, että oli todella kiva ja varsin piristävää, että saatiin tänne hetkeksi uusi naama. vähän niinkuin uutta verta. tosin, täytyy myös sanoa että ihan kiva että Suski lähti, sillä nyt saan lattiatuulettimen kokonaan itselleni, eikä sitä tarvi jakaa ja hikoilla öisin kuin pieni porsas ;)

lentokentällä leikin ajatuksella että jos olisin itse lähdössä takaisin. tuntui todella oudolta. varmasti osa syynä oli se, että sitä on etukäteen valmistautunut olemaan täällä kolmisen kuukautta. toisaalta tänne on myös sopeutunut äärimmäisen hyvin. suuri kiitos siitä kuuluu vuokraemännällemme, supermutsi Arjalle sekä täällä saaduille ystäville. kaikki on mennyt niin erinomaisen hyvin, mitä nyt opetus on välillä todella raskasta. kuitenkin koulun lapset ovat niin eloisia ja liikuttavia, että kyllä sitä jaksaa. Ellan kanssa ei ihan aina ole helppoa, mutta ne jotka yhtään mua tuntee voi varmasti kuvitella, että ei se ole helppoa Ellallakaan. se taisi olla torstaina, kun Ella sanoi että hän on keksinyt miten se jaksaa mua. se ajattelee että meikä on sen veli. perheenjäsenten kanssa on ajoittain hauskaa, mutta kyllä ne osaa ottaa päähänkin -niitä kun on vaan pakko rakastaa. täytyy sanoa että itse yhdyn tähän. juu, terveisiä molempien kotiin vaan;)


one love,
Richard.

Cape Coast, Kakum National Park & Elmina

Kohti Cape Costia -perjantai

perjantaiaamuna pakkasimme viikonlopuntarpeet reppuun ja lähdimme pääsiäislomalle. tarkoituksena oli aluksi suunnata n 150km päässä sijaitsevaan Cape Coastiin, suunnata lauantaina kohti Kakumin luonnonpuistoa ja sitten vielä sunnuntauna jatkaa matkaa Elminaan.

saimme bussin Kaneshista ja melkein 3h ajomatka sujui mukavasti, sillä jalkotilaa riitti ensimmäisen kerran tämän matkan aikana. Cape Coastin idylliin rantakaupunkiin saavuimme iltapäivästä ja ensimmäiseksi veimme tavaramme Sammon Guesthouseen. rakennus oli kolme kerrosta korkea ja majoituttuamme siiryimme katolla sijatsevaan ravintolaan. kuten matkaraamattumme lupasi, näkymät olivat mahtawat ja palvelu varsin hidasta. tosin, tuohon hitauteen täällä saa tottua. on täysin normaalia, että kun maksaa trotrossa setelillä, saa vaihtokolikoita odotella reilun 10min.

illalla kiertelimme hyvin tunnelmallisessa kaupungissa. yhdessä vaiheessa luulimme saapuvan keskelle jotakin kukko/koiratappelua. iso lauma meluisia ihmisiä oli katsomassa kaduilta ja parvekkeelta jotain alasviemäriin. viemäristä palajastui kuitenkin jotain todella kummallista. jalkapalloa viemärissä! siis isompaan viemäriin oli rakennettu kaksi maalia ja kentällä pelasi kymmenkunta lasta. ihmeellisintä kentässä oli se, että ison viemärin keskellä meni pienempi syvennys, johon voisi helposti tehdä renkut, eli siis astua ja vääntää jalkansa. lapset kuitenkin väistelivät syvennystä mallikaasti, mitä nyt pallo joskus siihen meni. tästä kuitenkin seurasi sivurajaheitto ja peli jatkui jälleen.

lopuksi suuntasimme vielä parille rantaloungeen, josta suuntasimme hyvissä ajoin lepäämään.

Sademetsää ja krokotiilejä – lauantai 22.3.

Suski nukkui yön todella huonosti johtuen flunssasta ja pienestä kuumeesta. länsimaissa paljon pelättyä malariaa se ei kuitenkaan ole, sillä mimmi on ollut täällä vasta muutaman päivän ja flunssan oireet oli olemassa jo ennen tänne saapumista.

Kakumiin suuntasimme reilun tunnin verran trotrolla, joka tuntui hajoavan tien päälle. jossain vaihessaa kuului rysähdys ja autopysäytettiin. sivupeilistä näin kuinka ”mate”, siis kuskin apuri, juoksi kauemmas ja nouti sieltä jonkin pudonneen osan. nähtävästi se ei ollut mikään kovin oleellinen osa, sillä matkaa jatkettiin pienen ihmettelyn jälkeen. itse kakumiin saavuttuamme päätimme kokeilla canopywalkia ja sen lisäksi vaeltaa tunnin oppaan mukana sademetsässä.

voihan pojat mitkä näkymät. itse riippusilta on reilut 350m pitkä, puunlatvasta toiseen kulkeva kapea silta. harmiksemme Kakumista ei löydy isompia eläimiä, joten suurimmat bongaukset olivat pienet linnut. elefantteja odotellaan sitten parin viikon päästä Molen kansallispuistossa. tikaskävelyn jälkeen jatkoimme patikoiden tunnin mitä tiheemmässä sademetsässä. oppaan mukaan kobrat ovat yleisimpiä käärmeitä, mutta edellisenä päivänä oli eteen tullut jokin vihreä mamba. eräs turisti oli kosketellut vihreää lehteä, kunnes oli yhtäkkiä huomannut että siinä aivan vieressä puussa oli vihreä mamba. naisella kävi tuuri, eikä mamba ollut hyökännyt. opas kuitenkin varoitteli hieman, että pitää katsoa mihin koskee, sillä semmoisen tuurin varaan ei kannata laskea. siinä sitä sitten tallailtiin sandaalit ja shortsit jalassa. epäilin ehkä hieman omaa varustustani, mutta kun näki tummaihoisen naisen, joka kävli korkkareissa sademetsässä ei voinut muuta kuin nauraa.

kakumista otimme jälleen kerran 30 min odottelun jälkeen trotron kohti Cape Coastia. jäimme kuitenkin noin puolivälissä matkaa pois Hans Cottage Boteliin syömään. paikka on kuuluisa siitä, että siellä vilisee tekolammikossa noin 20 krokotiiliä. ravintola-guesthouse oli suurimmilta osin rakennettu tekolammikon päälle, joten krokotiilien bongailu ruokailun yhteydessä ei ollut kovinkaan ongelmallista.

lauantai-iltana siirryimme Cape Coast-linnana katsomaan African Footprint Internationalin (A.F.I.) ja tanskalaisen VOG-kuoron yhteiskonserttia Suskin jäädessä lepäilemään guesthouseen. täytyy nostaa hattua likalle, että jaksoi koko päivän kävellä sademetsässä, missä kosteus on keskimäärin 95%. itse African Footprint International on kuulemma yksi afrikan tunnetuimmista rumpu/tanssiryhmistä, eikä kavereiden taidot ole turhaan kehuttuja. tosin, tansakalaisen kuoron esitys oli enemmänkin semmoinen kaveriporukka, joka vaan hoilas rumpujen ja bändin kanssa. mielenkiintoinen idea, mutta toteutus olisi voinut olla hieman erilainen. kuitenkin live-musiikkia linnassa meren äärellä..ei huonompi ilta.

Elmina –sunnuntai 23.3.

sunnuntai-aamulla pakkasimme kamat ja suuntasimme kohti Elminaa. Elmina sijaitsee vain 15km Cape Coastista ja yhdessä nämä kaksi kaupunki ovat muodostaneet orjakaupan päänäyttämön. pieni historiapläjäys tähän väliin:

portugalilaiset saapuivat ensimmäisenä Elminaan vuonna 1482. Portugalilaiset vaihtoivat aseita, tupakkaa ja ruutia kultaan paikallisten kanssa. tästä seurasi paikan nimi El mina (kaivos) ja aluksi se tunnettiinkin Gold Coastina (kyllä, näin se on nimetty Afrikan Tähdessäkin). Portugalilaiset rakennuttivat linnan omin voimin ja myöhemmin kullan loputtua linnaa käytettiin orjien lähettämiseen ympäri maailmaa. pelkästään itse Elminan linnaan (myös tunnettu St. Georgin linnana) saapui aikanaan 12 miljoonaa orjaa, joista vain 4 miljoonaa selvisi hengissä. itse linnaa ovat isännöineet portugalilaisten lisäksi mm. britit sekä hollantilaiset.

minä ja suski osallistuimme opastetulle kierrokselle linnan saloihin Ellan jäädessä ulkopuolelle kuvailemaan. täytyy sanoa, että kierroksen aikana sitä rupesi hieman miettimään yhtä yhteiskunnamme julminta aikakautta juutalaisvainojen ohella. pysähdyttävintä ehkä oli hetki, jolloin olimme niin sanotussa ”no return roomissa”. tästä huoneessa orjat lauloivat viimeiset laulunsa, sillä siitä heidät vietiin suoraan laivan tyrmään ja kauas pois Afrikan mantereelta. huoneessa oli tuoreita kukkaseppeileitä, joita joidenkin orjien jälkeläiset olivat tuoneet kunnioittaakseen edesmenneiden muistoa.

hieman ennen puoltapäivää läksimme Elminasta Cape Coastin kautta kohti Accraa. reilun 4h matkustamisen jälkeen pääsimme vihdoin kotiin. kerrasaan antoisa viikonloppu, mutta kyllä sen verran väsyttää, ettei huominen pääsiäismaanataivapaa voisi enempää ilahduttaa.

Oikeeta kahvia ja viemäriin putoamista

19.3. OIKEETA KAFFEA!!!

mika ihana odotuksen palkitus. ystäväni Suski (tarkemmin ystävättäreni poikaystävän kaveri) saapui eilen illalla tänne ja toi meikäläisen espressokeittimen! Laba oli heittäny paketin Stokkalle josta se löysi lopulta tänne. alunperin tarkoituksena oli ostaa täältä uusi, mutta edes koko kaupungin suurimmasta ja länsimaalaisimmasta supermarketista ei löytynyt kuin semmoinen jättikokoinen kone.mutta nyt on aamuhuolet ohi. ei enää valmis-nescafeeta vaan ihan oikeeta stuffia.

niin siis, maanantai ja tiistai meni nopeasti koulussa. aloitimme ihan opetushommat tämän viikon alusta, kun Eliza löysi tiensä kotimaahan jenkkilään.Ella opettaa pääasiassa englantia ja meikäkäinen matikkaa. tietenkin avustamme toisiamme sen verran mitä voimavaroja riittää.

eilen lähdin melkein heti koulun jälkeen lentokentälle Suskia vastaan ja ilta menikin sitten lörpötellessä. tänään Suski vietti meidän kanssa päivän koululla, jonka jälkeen suuntasimme James Towniin (tästä eteen päin JT). Ella ja Suski kiipesi JT:n huteraan majakkaan meikäläisen jäädessä alas. kävimme myös JT:n kalastajasatamassa ja rantahiekoilla. aurinko kuitenkin rupesi lähenemään horisonttia, joten suuntasimme kotia kohti. kaiken kaikkiaan melko raskas, mutta antoisa päivä. pääsimme vihdoinkin JT:in, viimeksi kun kiertelimme hieman harhaan. koulussa ärsyttävää oli se, ettei meidän luokkamme varsinainen opettaja saapunut paikalle (ei edes ilmoittanut poissaolostaan), mutta iloksemme päivä saatiin vietyä läpi ilman sen suurempia ongelmia. kaikkein parasta oli kuitenkin se, että lapset olivat tänään huomattavasti rauhallisempia kuin normaalisti. opetus tuntui jopa menevän perille.

putosin viemäriin –torstai 20.3

mitä tästä päivästä jäi kerrotavaa? no ei juuri muuta että putosin viemäriin..tai enemminkin astuin. täällä kun saa olla todella varovainen liikkuessa. kaikki viemärit ovat suurimmilta osin avonaisia, joten tarkkana saa olla etenkin pimeällä. noh, missäs muualla kuin Papa Nestollahan tämä tapahtui. olin menossa Edmondin äidin luokse ostamaan kokkolaa (coca-cola), kun yhtäkkiä astuin tyhjään. takaa kuului hirveä kiljunta, ella ja suski kun hieman säikähti. ei se kummempaa hätää, viemärin reunasta jäi vain pientä asfaltti-ihottumaa säären puoleen väliin. pahemmin olisi kuitenkin voinut käydä, sillä ei ole kuulemma ensimmäinen eikä toinen kerta kun luita murtuisi.
huvittavinta tilanteessa oli se, että Ella ja Suski sai oikeen kunnon läimäsyt! Ella ja suski repesi nauramaan sattuneelle, kun selvisi että tilanteessa ei sattunut pahemmin. noh, Edmondin äitihän se tulistui ja läppäsi molempia tyttöjä oikeen kunnolla ja sanoi että Ghanassa ei naureta jos joku kaatuu. itseäni tosin nauratti koko tilanne, onneksi ei käynyt pahemmin

one love

10.3 aivan p***a maanantai

todellakin maanantai. aikalailla kaikki meni persiilleen. vatsa oli jo neljättä päivää löysä, mutta vasta tänään se on pelkkää vettä. tuskalias päivä koulussa, kun yleiset vessat on mitä on. sen lisäksi läppäristäni löytyi viirus ja ulko-oven lukko meni rikki. ei siis juurikaan mitään positiivista. illalla tosin nukkumaan mentäessä hieman nauratti.

11.3. tiistai, new hope.

eilisen vastakohta. tänään vatsa toimi ensimmäistä kertaa varmaankin viikkoon. soitin aamulla Arjalle lukosta ja hän kutsui lukkosepän paikalle. Ella lähti kouluun normaaliin aikaan, itse jäin vahtimaan tavaroita. lukkosepänpoikanen sai homman kasaan reilussa tunnissa ja pääsin itsekkin kouluun.

iltapäivällä tulimme kotiin Papa Neston kautta. Ella jäi nukkumaan ja minä lähdin käymään marketissa. Ella käski ostaa jotain hyvää ja lettutaikinan aineksethan sitä tuli ostettua. arki on selkeästi jo muotoutunut tietyiksi ruutineiksi, joten ei tästäkään jurikaan sen enempää kerrottavaa.

12.3 reggae-party

koulussa päivä sujui taas opetellessa aakkosia ja perus yhteen- ja vähennyslaskuja. koulun jälkeen tulimme kotiin, lepäsimme hetken ja sitten kävin busyssa maksamassa muutamat laskut. takaisin tullessa alkoi sataa. sade osottautui vain pieneksi kuuroksi ja päätimme suunntata Labadi beachille. Labadilla on joka keskiviikko reggae-bileet, missä normaalisti on live -musiikkia. tällä kertaa live-esiintyjä oli perunut keikkansa, koska sade näytti uhkaavan myös iltaa. bileissä törmäsimme rumpujannu- Apiahin sekä tietenkin Humble Lionin. naureskelimme Ellan kanssa että kaverissa ei ole kyllä tippakaan nöyryyttä, vaikka nimi niin viittookin. Rastafan kävelytyyli on mitä rennoin varustettuna pienellä ylimielisyydellä. nokka hieman taivasta kohden ja joka asiaan vastaus Ja-man! (ja muutama Ja-man ihan muuten vaan). tämän lisäksi kaveri sanoo illassa noin 4 kertaa, että meidän täytyy mennä sen kauppaan ostaa parit naamarit. ajoittain hieman ärsyttävää, mutta kyllä Humble Lionin ajatteleminen naurattaa aina.

lähdimme puolen yön aikoihin pois tro-trolla ja kävimme vielä Papa Neston kautta juuri ennen sen sulkemista. eksyimme vielä Edmondin kanssa keskustelemaan yhteiskuntiemme rakenteesta, pankkilainoista ja vaikka mistä, joten nukkumaan päästiin siinä vähän jälkeen puoli kaksi.

14.3 Elisan viimeinen päivä.

torstai 13.3 meni yllättävän pirteissä tunnelmissa, vaikka edeltävän yön unet olivat jääneet vähäisiksi. koulun jälkeen kävimme Arjan luona syömässä. Hän oli laittanut meille maapähkinäkeittoa sekä makaroonilaatikkoa.

perjaintaina oli jenkkilän vapaaehtoistyöntekijän Elisan viimeinen päivä ja luvassa oli hieman erikoisohjelmaa osalle lapsista. Elisa oli luvannut omalla kustannuksella viedä oman luokkansa lapset Labadi beachille uimaan. minä ja ella lähdimme mukaan vahtimana parikymmenpäistä lapsi joukkoa. reisus oli menestys. juuri kukaan lapsista ei ollut käynyt labadilla, suurin osa kun ei juuri ole koskaan poistunut koulun ja kodin lähettyviltä. illalla suuntasimme sitten länsimaalaisten suosimaan Osuun muutamalla yhdessä Barneyn ja Elisan kanssa. Osussa istuskelimme sen verran myöhään, että Elisan piti ottaa taxi kotiin hakeakseen kamat ja jatkaa matkaa suoraan lentokentälle.

Elisa oli täällä puoli vuotta ja tuntuu näin parin viikon jälkeen että hän on saanut todella paljon aikaiseksi. illan aikana keskustelimme kaiken näköisistä tuntemuksista tätä maata kohtaan. kuten Ellakin aikasemmin sanoi, niin tätä maata kohtaan on muodostunut kahden viikon aikana sellainen viha-rakkaus-suhde. on asioita mitkä on todella ärsyttäviä, mutta sitten on aivan mahtavia asioita. itsellä ei nyt ole ollut kovinkaan suuri koti-ikävä, mitä nyt yhtä tyttöä hieman kaipailee vähän enemmän. reissu on jo tähän asti antanut todella paljon ja lisää erilaisia hetkiä on vielä luvassa. esimerkiksi ens viikonloppuna suunnittelimme suuntaavamme yhdessä suomesta 10 päiväksi lomailemaan saapuvan Suskin kanssa kohti Cape Coastia sekä Kakumin luonnonsuojelualuetta.

Fine like fanta, cool like coke (kokrobite 15-16.3)

lauantai-iltapäivällä suuntasimme yhdessä Barneyn kanssa ensin kohti Kaneshia ja sieltä tro-trolla kokrobite beachille. kokrobiten big millyssä on joka lauantai live-musiikkia ja hyvä meininki. saavuttuamme reilun tunnin matkustuksen jälkeen kävimme ensin uimassa rannalla. uinnin jälkeen menimme läheiseen guesthouseen ja otimme kaksi huonetta. yöpyminen oli todella edullista, mutta kyllä oli puitteetkin sen mukaiset. tarkoitus oli kuitenkin vain nukkua huoneessa muutama tunti, sillä yöaikaan jopa taxilla kulkeminen ei näin syrjäsestä paikasta ole kovinkaan kannattavaa.

Apiah yhdessä kaverinsa Joen kanssa liittyi porukkaamme ja illanvietto alkoi. ilta oli mitä mainioin. hyvää musiikkia, rentoa tanssimista ja pythoni!!!!!! äläh, siis siellä oli tyyppi joka kanteli sellasta reilun metrin pitusta pythonia. noh, sehän sitten tuli meiän pöytään ja pisti sen mun kaulaan. harmi että Ellan kuva ei täysin onnistunut, kuvausolosuhteet kun oli hyvin pimeät. kyllä siitä puoli päätä näkyy ja käärme juuri luikertelemassa pois olkapäätä pitkin.

aamulla herättyämme siirryimme kokrobiten kylään Joen viihtyisään majaan syömään aamiasta ja hengailemaan. nää reggaemiehet on mitä huvittavimpia. kavereilla on ihan hienoja ajatuksia, mutta kun kuudennen kerran kuulee ”Finland, England, Ghana-all the same. U know, ONE LOVE”, niin ei voi muuta ku naureskella. Apiah sanoo jokaisen tapaamisen päätteeksi One love. näiden lisäksi illan aikana kuultiin lauseita kuten ”it´s nice to be nice” sekä ”fine like fanta –cool like coke”. germaani mitä jenggii..

aamiaisen jälkeen vielä pikku lököilyt beachilla ja sitten tro-trolla kotiin. todella väsynyt olo, mutta takana erittäin onnistunut viikonloppu.

One love,

Richard.

useampi paiva.

6.3. Ghana 51-vuotta.

torstai oli vapaa koulusta, sillä oli Ghanan itsenäisyyspäivä. aamulla siivosimme paikkoja ja teimme ensimmäiset nyrkkipyykit. hidasta ja tuskaliasta sanoisin. etenkin valkoisten vaatteiden pesu tuottaa tuskaa. huoltotoimien jälkeen suunnittelimme viettävämme päivän Lambadi beachilla (tai joku sinne päin). hyppäsimme trotrohon ja suuntasimme itään päin Accrasta. perillä päästyämme koimme pienen yllätyksen: tämä ranta on maksullinen ja näin itsenäisyyspäivän kunniaksi hinta oli 4 cediä! aikamoista kiskontaa, joten päätimme ottaa trotroon takaisin kaupunkiin.

kaupungissa lähdimme kävelemään uusiin paikkoihin. tarkoitus oli mennä James Towniin, mikä on meidän matkaopaskirjan, siis raamattumme, mukaan Accran elävintä paikkaa. useamman tunnin kävelyn jälkeen pääsimme rantaan, mutta James Towni oli vielä pienen matkan päässä. tympäännyimme kuumaan ja paskaiseen oloon ja hyppäsimme taxiin kohti kotia.

suihkun jälkeen lähdimme käymään vielä busy-internetissä ja sitten suuntasimme syömään. itsenäisyyspäivän kunniaksi päätimme syödä jotain muuta kuin riisiä. tapasimme Barneyn läheisessä hotellin ulkoravintolassa. Ella söi kanahampurilaisen, itse rellestin pihvillä ja ranskalaisilla. nam nam nam. ruokailun jälkeen suuntasimme viereiseen baariin. Champ on varsinainen brittifudisbaari. joukkueiden plakaatteja ja lippuja jokapaikassa ja baarissa oli yhtä paljon valkoisia kuin tummia. tietovisa joukkueeseemme liittyi vielä jenkkitytöt ja tiimi oli valmis. tuloksena 2.sija ja ilmaista alkomaholia 20 cedin eestä (yksi olut oli 2,5cediä tässä kalliissa paikassa.)


7.3. vapaaperjantai

perjantai oli myös koulusta vapaa, joten meillä oli kunnolla pidennetty viikonloppu. heräsimme vasta yhdeksän aikoihin, kaupunki kun on täydessä vauhdissa jo kuuden jälkeen. lähdimme erittäin isolle torille nimeltään Makola yhdessä Arjan kanssa. torilta löytyy vaikka mitä. ihan kaikkea mitä erilaisimmista kojuista. kauniita afrikkalaisia kankaita moneen lähtöön sekä kaikki tarvittavat ruoka-ainekset jne. loppujen lopuksi varsin ahdistava paikka. kokoajan joku kauppaa jotain ja aina saa olla tinkimässä. todella hektistä menoa. siitä hyppäsimme sitten Arjan johdolla taxiin ja kohti Osua. Osu on länsimaalaisten ostoskatu. Osussa on myös paljon erilaisia ruokapaikkoja, eikä pelkästään vaan ghanalaisia paikkoja. Osussa kävimme paikallisessa k-supermarketissa minkä jälkeen päätimme suunnata ruokakasseineen sitten kotia.

illalla kävimme tervehtimässä Edmondin hyvää kaveri Richardia. varsinainen ghanalainen räppäri. hän hengaili meidän kanssa kaupungilla ja näytti meille mm. kotikolonsa. hyvin vaatimaton, varsin pieni huone. siis leveydeltään sängynlevyinen, eikä juuri muuta. niin vaatimaton ja rähjäinen, että moni suomalainen nukkuisi enemmin hiekkarannalla yönsä kuin siinä kolossa. Richardin luota siirryimme Edmondin ruokapaikkaan Papa Nestolle. Papa Neston takaraunioista löysimme pimeästä Edmondin ja pienen punttisalin. salilla nosteleminen tosin tapahtuu täysin pimeässä raunioissa. siis taas kerran keskeneräiseksi jäänyt rakennus. Papa Nestolla hengasimme aikamme, kuuntelimme paikallista musiikkia ja nautimme ghanan hieman viileämmästä illasta. aikaisin täytyi kuitenkin lähteä, sillä seuraavana aamuna on aikainen herätys.

8.3 Big Match

päivä alkoi aikaisin. herätys kello 05:00, aamiainen naamaan ja sitten kohti Street Academya. Paikalla piti olla 07:00, mutta taashan se nähtiin. viimeiset saapuivat paikalle 0750 juuri ennen bussin lähtöä. GMT on saanut täällä täysin uuden merkityksen: se ei ole se perinteinen Greenwich Meridian Timezone (tai mikä lie) vaan GMT on lyhenne Ghana Man Timesta. se tarkoittaa kirjallisesti sitä, että sovitut ajat ovat vain jotain sinnepäin. matkasimme bussilla Accran ulkopuolella sijaitsevalle kentälle ja hyväntekeväisyysottelun vastustajaksi asettui nippu entisiä Black Stareja vahvistettuna nuorilla kolleilla. Black Stareiksi kutsutaan siis Ghanan maajoukkuepelaajia, joten oli enemmänkin kunnia pelata näitä pappoja vastaan. Meidän joukkueemme koostui koulun henkilökunnasta sekä muutamasta muusta, joten 1-0 tappiota voi pitää enemminkin hyvänä suorituksena kuin huonona. ottelun jälkeen koulun lapsille jaettiin limonadia sekä piiraita ja otettiin viralliset joukkuekuvat. Street Academy sai myös lahjoituksen Black Stareilta, summasta tosin ei ole tarkempaa tietoa.

päivällä otimme päikkärit pariin otteseen ihan vain huvin vuoksi. tosi tärkeä tieto tämäkin. itse kävin nostamassa ekaa kertaa rahaa, masterilla kun on kovin vaikeaa nostaa tässä kaupungissa. visa ja visa electron käy joka paikassa, masteri vain parissa. Ella on siis tähän asti toiminu kunnon MassiKeisarina. paikalliset ovat jopa pari kertaa nauraneet meidän menolle, kun nainen on maksanut meikäläisen osuudet. Ella on pitänyt niistä lainakirjaa, itse pidän niitä enemmänkin suojelurahoina.

illalla menimme Papa Neston kautta koulumme lähelle. Siellä on rumpukauppa, jota pitää jannu nimeltä Apiah. Apiah on käyny mm. suomessa soittamassa nosturissa Faces-festviaaleilla ja asunut etelä-Haagassa 3kk.Apiah opettaa meitä rakentamaan oman rummun, jonka voi sitten viedä kotiin. Kaupalta emme löytäneet Apiah, mutta löysimme Humble Lionin. kunnon rastafa,jonka joka toinen sana on Ja-man! Humble Lion vei meidät Apiahin luokse ja pian istuimme köyhän Akuma Villagen rantabaarissa. porukkamme kasvoi illan aikana, kun Edmond ja Ribbon liittyivät seuraamme. suuntasimme vielä Osun yöelämään ja paikallisen snägärin jälkeen pääsimme nukkumaan joskus puoli kolmen aikaan. olutta, chillausta ja rentoja jannuja. onnistunut ilta toisin sanoen.


sunnuntai 9.3. Hearts of Oaks, Accra Vs Kokoto, Kumasi

sunnuntaina lähdimme katsomaan yhdessä Barneyn ja hänen kaverinsa kanssa Ghanan liigan kovinta kamppailua Accran stadionille. joukkueet ovat kaksi parasta Ghanassa ja niiden välillä on vielä lisäjännitteitä. pari vuotta takaperin joukkueiden välisessä ottelussa tapahtui Afrikan mantereen toiseksi pahin välikohtaus, missä kuoli yhteensä 106 ihmistä, joten jännittynyttä ilmapiiriä oli odotettavissa.

sitä se myös oli. saavuimme stadionin kupeelle missä tapasimme Barneyn ja hänen kaverinsa. ostimme liput päätykatsomoon (n.3e kpl) ja kävimme parilla oluella aistimassa tunnelmaa. itse ottelu oli melkein loppuunmyyty, joten 40 000 ihmistä vetävältä stadionilta ei tunnelmaa puuttunut. meno oli villiä ja se vain kiihtyi puoliaikaa kohden. puoliajalla vaihtopelaajat nujakoivat kentällä sen verran kovin, että mellakkapoliisit tulivat erottamaan pelaajat toisistaan. kiihkeys näkyi myös ottelussa. pelissä taklattiin todella paljon ja otteet olivat muutenkin kovia. itse katsomossa oli afrikkalainen meinki. paljon rumpuja, torvia ja värikkäitä vaatteita. rymiryhmä piti vauhtia yllä koko ottelun ilman yhtään taukoa.

ottelu oli mielestäni hyvin viihdyttävä, paljon hyviä tilaneita (mm. 4 ylärimaa) ja muutamat erittäin nätit kikat. Ghanan maajoukkueen pelaajia ei kentällä tosin nähty. maalejakin olisi ollut kiva nähdä, sillä yleisö varmaan olisi seonnut täysin. tosin, tasatulos 0-0 saattoi olla ehkä kaikkien kannalta kuitenkin parempi. kotimatkalla meidät yllätti ensimmäinen sade.

kaikki hyvin auringon alla

tiistai 4.3.

taas yksi kuuma aamu Accrassa. yökin oli normaalia kuumempi, sekä minä että kämppikseni nukuimme todella huonosti. normaaleiksi muotoutuneet aamurutiinit ja sitten oltiinkin jo koululla. aamupäivästä meillä oli tapaaminen rehtorin Ataan kanssa. meidän piti valmistella paperille aikataulu mitä haluamme tehdä ja milloin. valmistelut tehtiin aamiaisen ohessa, mutta liian huolellisesti. tapaaminen kesti jonkun alle 5 minuuttia ja siinä se olikin. ei paljon puhetta, enemmänkin nauramista komiiselle tilanteelle. Ataa yrittää keskustella meille pöydän takaata, kun pöydällä seisoo mies jakkaralla ja korjaa kattolamppua.

aamulla pidin tukiopetusta beginners-ryhmän muutamalle oppilaalle. ihan vain aakkosten kirjoittamista ja lausumista, sekä numeroiden opettelemista. tukiopetusryhmässä on yksi aivan valloittava Desmond. suloisen pieni suklaasilmäinen, jonka voisi hyvin sujauttaa matkatavaroihin kotiin tullessa. iltapäivällä olin apuna vanhemmille oppilaille. he laativat ensimmäistä kirjettä kirjekavereilleen englannissa, jotka englantilainen vapaaehtoinen Barney on veljensä kautta hankkinut. fantastinen idea, mikä osottautui erittäin mielenkiintoiseksi ja haasteelliseksi niin lapsillle, kuin opettajillekkin. iltapäivällä menin katsomaan tunniksi poikien jalkapalloa. en aikonut osallistua, koska olimme menossa koulusta suoraan suomalaisen Hannan vieraaksi Arjan kanssa. mutta miten siinä sitten taas kävikään: vajaan 10 sek suostuttelun jälkeen tämä valkoinen jättiläinen, (yksi lapsista sanoi minua jopa Van Dammeksi,hek hek...) kirmasi punaisella hiekkakentällä. tuloksena hervoton hiki ja hullun pölyiset jalat. siis valehtelematta oikeen puolen sentin paksuinen kerros. onneksi koululla oli saavissa vettä, jolla suurimmat pölyt ja hikipisarat saatiin pois.

Arja tuli meitä koululle vastaan ja sieltä sitten matkasimme kohti Hannan kotia Zeroon. Hanna on asunut perheensä kanssa Accran laitamilla vuoden ja Arjaan hän on tutustunut reilu pari viikkoa sittten. matka osottautui jälleen kerran eksoottiseksi. ensin matkasime Kaneshiin jossa vaihoimme tro-trota. trotroissa on se hauska puoli, että ne lähtevät vasta kun ne on täynnä. parhaimmassa tapauksessa saavut paikalle kun jäljellä on yksi paikka tai sitten olet ensimmäisten joukossa ja joudut odottelemaan parhaimmillaan reilun puolituntia. arvaa kenelle kävi näin tänään.. Arjallakaan ei ollut tietoa missä Zero oli, eikä tro-troon hidas täyttyminen enteillyt mitään suosittua paikkaa. kun reilu20 henkinen pakettiauto oli täynnä matka alkoi. ajettuamme jonkin aikaa pääteitä siirryimme erittäin huonokuntoiselle tielle. ja siis tähän tiehen verrattuna suomen ”huonokuntoiset” tiet ovat kunnon moottoriteitä. kuoppia ja pomppuja oli niin paljon, että kuski ajoi lopun puolituntia matkasta lähes koko ajan pienimmällä vaihteella. tähän vielä lisäksi kapuaminen pienelle rinteelle, niin voi vain ihmetellä miten sellainen autonrotisko kestää sellaisen painon ja olosuhteet.

Hanna tarjosi meille redrediä. siis keittobanaania ja papumössöä. varsinaiset vegebileet, kuten joku ehkä jossain Kotkan suunnalla saattaisi sanoa;) hieman erikoinen ruoka, eikä kovinkaan täyttävä. tosin erittäin tervetullut vaihtoehto riisille, jota eilistä omatekoista pasta-ateriaa on tulvinut ovista ja ikkunoista sisään. tosin ei ehkä ensimmäinen vaihtoehto, jos pitäisi suositella ghanalaista ruokaa.
Hannalla tutustuimme myös toiseen suomalaiseen vaihtariin Sandraan, joka on lastenhoitajana Ghanassa seuraavat 6viikkoa. muuta ei sitten sieltä mieleen jäänyt, paitsi se pomppuinen matka takaisin, mikä oli vielä huomattavasti pidempi, sillä kuski näköjään päätti oikaista lyhyempää ja ”nopeampaa” reittiä.

tuleepas näistä raporteista pitkiä. voi olla, että kun tässä asiat ensimmäisen parin viikon aikana rutinoituu, niin alkaa raportitkin lyheneä. toistaiseksi kuitenkin näin.


Real Madrid-Roma, keskiviikko 5.3

ensimmäinen yö täällä olon aikana kun en herännyt kertaakaan keskellä yötä. ei ollut liian kuumakaan, joten kai sitä rupee tähän sopeutumaan. tästä päivästä ei ole hirveästi vielä kerrottavaa. koulussa jatkettiin aakkosten opettamista, mutta koulupäiväkin päättyi ennen kahtatoista, koska lapsille ei ollut ruokaa. syy tähän oli se, että edellinen erotettu sihteeri oli kaiketi viime viikolla pöllinyt tuulettimia, rahaa sekä riisiä, joten lapsille ei ollut ruokaa tälle päivälle. lapset piti päästää kotiin syömään. suomalaisiin korviin aivan uskomaton juttu. kuinka kellään voi olla pokkaa pölliö lasten ruoat. ja etenkin kun kyseessä on köyhät katulapset, joille yksi suurimpia syitä tulla kouluun on se, että he saavat ilmaisen ruoan. vaikkakin se onkin pelkkää riisiä ja pieni tippa jotain kastiketta.

koulun jälkeen pääsimme opettelemaan afrikkalaisen rummun soittoa. eräs rumpuopettaja/valmistaja opetti meitä soittamaan, ja soiton jälkeen kävimme hänen kaupassaan. fantastisia rumpuja, joten saa nähä montako noita tarttuu mukaan. mutta nyt täytyy lähteä läheiseen 24h busy internettiin, jotta ehdin vielä katsomaan Barneyn kanssa illan UCL peliä Real-Roma. iHala Madrid!

Riksa

kultaiset rannat

kokrobite (su 2.3)

olimme lauantai-iltana vielä syömässä Edmondin katukeittiöllä. keskustelimme kolmistaan, Ella, minä ja Edmond vaikka mistä ja keskustelumme pohjalta Edmond innostui esittelemään meille vanhoja kuvia muusikkoisästään. varsin mukava heppu. olen enemmän kuin kiitollinen, että olemme jo kahden päivän aikana päässeet näkemään juuri oikeaa paikallista elämää, emmekä mitään länsimaalaista turistipesää.

sunnuntaiaamuna heräsimme molemmat ihmeelliseen ääneen. se ei tällä kerralla ollut kukko, vaan jokin paikallinen lenkkeilykomitea. Nigerialainen kämppiksemme sanoi että he lenkkeilevät joka sunnuntai ja lenkkeilyyn kuuluu myös torvien ja pillien soitto. hyvän aamiaisen jälkeen pakkasimme kamamme ja suuntasimme kohti kokrobite beachia. eilen näimme ihan Accran keskustan lähirannan, eikä sillä pysty oikeen uimaan. suunnitelma kokroalle pääsyyn oli helppo: ensin tro-tro kaneshiin ja sieltä toinen tro-tro kokrobiteen. ja pieleenhän se meni. Kaneshiin tosin pääsimme alle 10 minuutissa, mutta sieltä hyppäsimme johonkin väärään tro-troon ja meidät jätettiin jonnekkin aivan muualle –keskelle jotain todella ihmeellistä slummia. noh, ei muuta kuin tien toiselle puolelle uusi tro-tro takaisin Kaneshiin. sieltä meitä sitten neuvottiin oikeen käsikädestä ja löysimme oikean tro-troon. matka kohti 22km päässä sijaitsevaa kokrobitea alkoi.

matka kokrobiteen oli antoisa. paikallinen tunnelma trotron kyydissä naurattaa aina, ja nyt näimme ensikertaa maaseutuakin hieman enemmän. varsinaista maaseutua se ei ollut, sillä asutusta oli useaan otteseen siellä täällä. yksi asia toistui myös maaseudulla: keskeneräisiä asuntoja on paljon. Ghanassa kun ei varsinaisia pankkilainoja saa, jää asuntojen rakentaminen usein puolitiehen. on erittäin yleistä että ensin rakennetaan alakerta ja sitten yläkerta useamman vuoden kuluessa.

kokrobite. paratiisi. tosin, tro-tron päätepysäkiltä kuljimme todella köyhän savimaja-asutuksen läpi, mutta sen jälkeen edessä oli pelkkää hiekkaa, merta ja palmuja. mahtavat aallot ja loistava ilma. kävelimme hiukan rannalla, istuimme alas ja kuin tilauksesta paikalle ilmaantui ananasmyyjä. tosin, paikalle vilisee muitakin myyjiä ja koko ajan saa olla kieltäytymässä jostakin. ja vaikka ihmiset täällä puhuvat englantia, on välillä äärimmäisen vaikea ymmärtää paikallista murretta. ehkä juuri siksi eksyimme väärään tro-trohon. kokrobite puolestaan oli tosin hyvin länsimaalaisten suosima. Accrassa kulkiessa ei ole valkoisia nähnyt niin paljoa, mutta rannalta tosin ne löytyi. Beachillä oli myös erilaisia länsimaalaisten paikkoja, joissa ruoka-annosten hinnat olivat kotimaan tasolla, jotkut jopa yli kymmenkertaiset paikalliseen tasoon nähden. kuitenkin ranta oli niin mahtawa paikka, että jos itsensä grillausta meinaa lainkaan harrastaa, on kokrobite varsin vahva ehdokas. ensikerralla tosin otan nelikymppistä aurinkorasvaa mukaan, sillä kakskymppisellä iho kärtsäsi jonkin verran.


kohta varmaan syömään ja sitten pikkuhiljaa nukkumaan. ehkä katsomme vielä muutaman Madventuresin, jotta selviydymme näissä hektisissä oloissa;)



ensimmäinen päivä töissä (ma 3.3)

aloitin aamun ah niin kuumassa Accrassa hieman sekavissa oloissa. olotila johtui vatsan myllerryksestä. olimme lyöneet Ellan kanssa vetoa kummalla on ennemmin ripuli (tai toisin sanoen kumpi kestää pidempään) ja minähän sen sitten hävisin. aamutoimien jälkeen matkasimme kohti koulua. kolmen vartin mittainen kävely ja perillä oltiin.

koulussa vilisi useampi kymmen iloista ja kovin meluista lasta. kaikki olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja rohkeimmat tulivat heti roikkumaan käsistä. aluksi koululta ei tuntunut löytyvän ketään, mutta pienen odottelun jälkeen muut vapaaehtoiset ilmestyivät paikalle. meillä oli myös tapaaminen itse rehtori Ataan kanssa, joka kertoi meille hieman missä mennään. ensimmäiset pari päivää meillä on pääasiassa tarkkailua ja huomenna meidän pitää kertoa mitä haluamme tehdä.

koulu alkaa lapsilla joka päivä samalla tavalla. he muodostavat pihalle jonot luokittain, rukoilevat, laulavat kansallishymnin ja jotain muuta pientä. tämän jälkeen he siirtyvät luokkiin joissa on ensimmäinen opetustunti. tunnin jälkeen on vartin tauko, sitten toinen tunti. 11:00 eteenpäin on tunnin ruokailu jonka jälkeen on vielä tunnin opetus. viimeinen tunti yhdestä kahteen vietetään pelaten jalkapalloa, tanssien rumpujen tahdissa tai nyrkkeillen. koululla on omat valmentajat kuhunkin lajiin. kouluaineina on matematiikkaa, englantia sekä ympäristöoppia. suurin ongelma opettamisessa on lasten englanninkielen taito. vasta-aloittaneet puhuvat minimaalisen vähän englantia, kun vanhimpien ryhmässä on esimerkiksi yksi Joseph, jonka kanssa keskustelu johti mitä erilaisimpiin asioihin. itse jouduin opettamaan iltapäivän viimeisen tunnin, kun amerikkalainen vapaaehtoistyöntekijä voi hyvin heikosti ja lähti kotiin. siinä sitä istuin ulkona puun varjossa, luin satuja ja kyselin kuvista erilaisia asioita kuten kuinka monta karhua näät tai minkä värinen on vene. hyvin leppoisa tunti ja vallan ihastuttavia lapsia.

yleisesti ottaen lapset ovat hyvin vilkkaita. heidän käytöksessään näkyy myös katujen kova elämä. he ovat toisiaan kohtaan välillä hyvinkin väkivaltaisia, siis enemmän mitä normaalit koululaiset suomessa. vapaa-ajalla ja ajoittan tunneilla esiintyy tönimistä ja lyömistä lasten keskuudessa. tänään yksi nuorimmista pojista ehti pitkän kähnäämisen jälkeen hakea lähimmästä asunnosta keittiöveitsen. tosin, vakituiset työntekijät suhtautuivat asiaan hyvin rauhallisesti ja ottivat veitsen pois. tätä kun tapahtuu aina välillä, mutta eivät he ole toisiaan koskaan lyöneet. meikäläisen koko ja käsivarsieni ”lihakset” jaksoivat ihmetyttää poikia. useampi poika kyseli moneen otteeseen olenko nyrkkeilijä ja toiset puristelivat käsivarsiani. itse koin asian lähinnä huvittana. koosta on kuitenkin hyötyä kun noita riitapukareita joutuu välillä erottelemaan. kokonaisuudessaan päivä oli äärimmäisen rankka, enkä ole tainnut tuntea itseäni vielä yhtä likaiseksi ja hikiseksi kuin tänään. matkalla kotiin ella huusi taksissa ”eka suihku!” mikä kertoo molempien olosta. ei ole tuntunut vielä kertaakaan NÄIN hyvältä päästä asunnolle suihkuun ja tuulettimen ääreen.

niin ja puhelinnumero tanne takapajulaan on +233273952769. siita tavoittaa aina kun kannan puhelinta mukana.

Richard

perjantai 29.2.08

ensimmäinen aamu Accrassa.
muistattehan miten Leijonakuningas alkaa: heti kun aurinko pilkahtaa horisontista savannilla kuuluu AAAA-TSI-WENG-AA! juu ei, ensimmäinen aamuni ei ollut semmoinen. ehkä savannilla sitten. Accrassa heräsin kukon lauluun. tämä tuntuu olevan varsin länsimaalainen kukko, sillä siinä on torkku-ominaisuus mitä ei saa kytkettyä pois. kuunneltuani tunnin tasaisin väliajoin keikuvaa kukkoa luovutin ja nousin ylös.

eilinen matkustuspäivä meni hyvin ja melko nopeasti. viimeisenä yönä Suomessa ei tullut juurikaan nukuttua. ehkä muutama tunti, ja nekin huonosti. lento lähti Helsinki-Vantaalta ajallaan (07:45) kohti Heathrowta. Heathrowssa vietimme aikaa reilut 4h syöden ja jaloitellen. Lento Heatrowsta eteenpäin Accraan lähti hieman myöhässä. Accraan saavuimme 10 minuuttia myöhässä, klo 20:59 (22:59).

astuessamme ulos koneen takaosasta suoraan maantasalle vieville portaille, lävähti kuumuus päin naamaa. ensin luulin, että se oli turbiineista hehkuva lämpö, mutta pian tajusin asian todellisen laidan. eräs ystäväni sanoi minulle ennen matkaa, että ensimmäinen mielikuva mikä hänelle jäi Afrikasta oli kuumuus astuttaessa ilmastoidusta lentokoneesta ulos. juuri näinhä siinä kävi. ohut huppari lensi samantien pois pitkien housujen jäädessä vielä jalkaan.

Matkalaukkuja odotellessa alkoi sitten jännittää ensimmäisen kerran. ei pelkästään se, että Heathrow on kuuluisa hävittämään laukkuja, vaan se, että mitä meitä odottaa astuessamme ulos. lentokentän ovista poistuessa eteemme avautui suuren suuri kaari aidan takana olevia ihmisiä, jotka odottelivat tuttaviaan. joukossa seisoi yksi vaalea nainen, meidän vuokraemäntämme Arja. Siitä alkoikin sitten paikallisen kulttuurin oppiminen. erilaisia taxiinheittäjiä oli useampi kaikkien kiskoessa ylihintaa. Arja tosin reilut 20 vuotta täällä asuneena osasi laittaa suomalaisen makuun ehkä vähän liiankin avuliaille pojille jauhot suuhun. taxi löytyi ja kuskin köytetty, niin siis KÖYTETTYÄ takaluukku kiinni jatkoimme matkaa kohti uutta kotia.

itse asunto on mielestäni fantastinen. siis paljon parempi mitä odotin. tämä on hyvin vanha talo keskellä kaupunkia. Arja on vielä maalannut täällä ja vaihtanut korkkimatot, ihan vain meitä varten.
meillä kummallakin on iso huone, yheiset kaksi vessa sekä keittiö. samassa asunnossa asuu toistaiseksi Arjan entinen kollega, joka tosin muuttaa ymmärtääkseni viikonlopun aikana pois. tämän jälkeen jaamme talon Ellan kanssa kahdestaan. ilman tuulentinta täällä ei pärjää, yöt kun on vähintääkin yhtä kuumia kuin suomen kesäpäivät. kohta Arja varmaan tulee herättelemään meitä ja sen jälkeen on luvassa pikku esittely kaupungilla.mutta nyt, ensi kertaan.


lauantai 1.3
eilisen vietimme tutustuessamme Arjan mukana kuumaan kaupunkiin. siis kirjaimellisesti kuumaan. tarkkoja asteita en tiedä, mutta jos maassa 20-vuotta asunut sanoo, että oli vuoden kuumin päivä, kävi lämpöasteet varmasti lähempänä 40. Arjan mukana kiersimme ison osan kaupunkia. tutustuimme muutamiin paikallisiin, mm lähintä ruokakojua pitävään Edmondiin. hän tosin tiesi odotella meitä yhteisen tuttavamme kautta. lisäksi tutustuimme muutamaan muuhun kotikadun asukkaaseen sekä yläkerran filippiiniläisiin vapaaehtoistyöntekijöihin.

paikallinen liikenne varsin mielenkiintoista. tööttiä painelaan useammin mitä vaihteita vaihdetaan eikä liikennevaloja ole juurikaan missään. autoista yli 90% on taxeja tai tro-troita. ai että mitä? no paikallisia pakettiautoja jotka toimivat minibusseina. niissä on varsin huonot penkit, jos ne ovat juurikaan edes kiinni ja ne ovat aina täpöten täynnä. tro-troissa on yksi kuski ja yksi sisäänheittäjä, joka huutelee mihin trotro on menossa. sitten vaan kättä ilmaan ja pienen väittelyn jälkeen kyyttin. varsin halpa tapa matkustaa, tosin mukavuus on hieman erilaista mitä taxeissa.

lauantaiaamuna menimme Arjan kanssa uuteen supermarkettiin kaupungin laidalle. sieltä ostimme kaikkea tarpeellista ruoasta paistinpannuun. paikka on täysin länsimaalaisen tason täyttävä. parkkipaikalla on hurjan paljon diplomaattien autoja, mikä osaltaan kertoo paikasta jotain. aamupäivän jälkeen tulimme takaisin asunnolle pikku keskipäivän siestoille ja sitten klo 1300 lounaalle varsinaiseen työpaikkaamme street academyyn. lounasaika tosin oli hyvin paikallinen, saavuimme paikalle 1330, ruokaa saimme kello 16 jälkeen. söimme varsin ghanalaista ruokaa, yamssia, pippurisossia ja kalaa. erilaista mutta maukasta. lounaskutsussa mukavaa oli se, että saimme nähdä itse koulua. lisäksi tutustuimme muihin vapaaehtoisiin työntekijöihin, joita olivat 3 tyttöä saksasta, 2 tyttöä jenkeistä ja yksi jalkapallofani briteistä FANTASTIC, MATE!!!

eläminen on varsin edullista. taximatkat ovat kalliita (ka n. 1 cedi=0,7e riippuen matkan pituudesta), trotrolla pääsee huomattavasti edullisemmin. ruoka on myös edullista, ellei tee meikäläisiä. huullaannuin ostamaan hedelmiä marketissa. kaikki tuntui olevan edullista ja kokonaisostoksemme, mikä kattoi mm ruokaa, vedenkeittimen jne, oli 50 cediä, joista meikäläisen 3 greippiä maksoi 9 cediä (8e)!!! muut hedelmät tosin oli todella edullisia ja erittäin maukkaita, joten mikäli paikkansa pitää taitaa olla edessäni olla elämäni maukkammat 3 greippiä. niin ja puolenlitran olut on n.1 cedin. toisin sanoen, jos syö pari ateriaa päivässä, eikä suhaile pitkiä matkoja taxilla, selviää päivästä 5 cedill (rontti 4e).

tähä asti kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. kaikki ovat olleet varsin ystävällisiä ja varsin vieraanvaraisia. asunnonkunto oli positiivinen yllätys, samoin ihmisten suhtautuminen. tottakai suhtautuminen ja kotiutuminen on omasta asenteesta kiinni. toisin sanoen, kaikki on täällä erinomaisesti. semmoisia terveisiä tutuille.

Richard

pakkausta vaille valmis

rontti 14h lennon lähtöön -on blogin ensimmäisen tekstin aika.
vaikea keksiä miten tätä alottais. sama tuntuu vaivaavan pakkaamisessa. on asioita mitä tietää, että on otettava mukaan, mutta laukku on aukinaisena lattialla ja ammottaa tyhjyyttä. paljon on vietävää lahjaksi: kaksi jalkapalloa ja pumppu, puuvärejä, vaatteita jne.. ajatukset harhailee siellä täällä, mutta varsinnaisia jännityksen tunteita ei nyt ole sen kummemmin nähty. matkaan lähtöä on tehty niin pitkään, että ihmettelen miten kukaan edes jaksaa lukea tätä blogia kaikkien niiden Afrikka-pälätysten jälkeen. odottakaa vain kunnes tulen takaisin..

se on jännä miten sitä nauttii erilaisista asioista kun tietää, että niihin ei hetkeen törmää (tai niin sitä ainakin kuvittelee). jokapäiväisestä suihkussa käynnistäkin on saanut viimeisen parin viikon aikana täysin uusia elämyksiä. sitä myös katsoo Helsinkiä uusin silmin. kadut ja niillä kävelevät ihmiset näyttää erilaisilta ja taloista kumpuaa täysin uusia yksityiskohtia, joita ei normaalisti töihin hiihtäessä juurikaan huomaa. ei 3kk ole kovinkaan pitkä aika, mutta jotenkin sitä valmentaa itseään henkisesti uuteen ympäristöön.

blogi on nyt avattu. pyrin täydentämään sitä säännöllisesti niin hyvin kuin paikalliset yhteydet sallivat. kaikki valmistelut on menny hyvin ja siitä kiitos kuuluu monille. toivottavasti näistä tarinoista on iloa edes joillekkin tänne Suomen vesisateiseen talveen.
nyt takaisin pakkamaan. jos siitä nyt tulisi edes jotain.

tät-tä-rää!
Riksa